Raskausviikko 17+2: Hiplaa mun vatsaa peipi! Tai sitten älä.

Jostakin kumman syystä olen viivytellyt laittamasta kuvaa vatsastani vaikka sitä on moni pyydellytkin jo tänne ”kaiken kansan nähtäville”. Kaipa se on niin että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, joten.. on aika hurjan paljastuksen! 😀 Mutta ensin, meteorologimaisia terveisiä täältä ”lämpimästä”; talvi on tännekin kovaa vauhtia puskemassa. Naureskelin partaani kun paikalliset kertoivat lämpötilan laskevan lähemmäksi nollaa (!!) – apua siis mitä?! 😉 Eli enköhän minä selviä, luottaisin siihen. No tämä kovin kammoksuttu talvi on nyt alkanut, marraskuun ekalla viikolla. Talven tulo ilmenee täällä tuulen, sateen ja ukkosen muodossa. Tänään nautitaan siis juurikin sellaisesta päivästä ja aamulla pommiin nukuttuani päätin laittaa toimistolle viestiä että ”the end of world is near, i’m working from home” joten täällä sitä kökötetään, kuunnellen Suomen NRJtä, testaten pyykinpesukoneen ominaisuuksia, suunnitellen samalla ensi viikolla aloittavan uuden työntekijän perehdyttämisen mutkia ja muotoja.

Otin tuossa kuvankin kelistä, jotta uskotte ettei täällä oikeasti aina ole kivaa! 😛 Ps. Huomaathan tyypin joka kovin ahkerana tekee töitä kaatosateessa. (Äitini kanssa Facebookissa arvuuteltiin että ”pitääkö mies sadetta” vai ihanko vaan taloa pystyssä?)
 

poorthing3.jpg

 Ja sitten siihen kuumaan puheenaiheeseen – mahaan! Pakko ensiksi sanoa että tuntuu hassulta kuinka kiinnostuneita ihmiset voivat olla mahastani, ymmärrän ymmärrän, siellä kasvaa vauva mutta silti.. olen aika ”yksityinen” ihminen ja vatsan hipelöinti on outoa. Tuijotan hipelöijää pelonsekaisin tuntein ja lasken kymmeneen, joskus joutuu ihan sataankin laskemaan. Mutta tunnetiloistani huolimatta, olen alkanut tykkäämään tästä kummusta! 🙂 Aluksi tuntui hyvinkin pitkälti siltä että oli syönyt jouluna liikaa puuroa ja se ei vaan ottanut laskeutuakseen mutta nyt on jo ”normaalimpi” olo. 

Niin kuin aiemmin tuossa sanoin niin olen viivytellyt näiden kuvien julkaisemisen kanssa mutta eilenpä huomasin että nokkelaakin nokkelampi poikaystäväni oli salaa laittanut kuvan mahastani Instagram-tililleen (hashtagilla ”faija” ahahahahah) joten.. mitäs tässä nyt enää sitten on mietittävää, ahoy paparazzis I’m here! 😉

Nämä kuvat ovat aiheuttaneet naurua erinäisissä piireissä mutta tässä siis hieno yritykseni mahtua äitiyshousuihini. Ostin ko. pöksyt Suomessa ollessani syyskuussa ja tuota.. eiväthän ne edes menneet kiinni! 😀 Myöhemmin housuja tarkastellessani huomasin että eivät ne mitkään äitiyshousut olleetkaan vaan joku kirpparin täti oli valehdellut hintalapussaan – ihan tavalliset korkeavyötäröiset H&M farkuthan nuo. Mutta se tunne kun vedät ÄITIYSHOUSUJA jalkaan etkä mahdu niihin.. se on sitten mieltä ylentävä se tunne! 😀

mahaa.jpg

Eikö ole kiva kun näyttää tuossa oikean puolimmaisessa kuvassa että mahanahka roikkuisi farkkujen päällä? Sexyy! 😛

Ai niin! Vihdoin 18.pvä olisi lääkärikäynti tiedossa ja jännityksellä odotellaan josko saisimme jo silloin tietää onko tulossa tyttö vai poika! Olen tässä vaihtamassa nyt lääkäriä kun työkaverini (joka on paikallinen) kehotti näin tekemään ja sen vuoksi venynyt vähän kohtuuttomaksi tämä odottelu. Ollakseni osa nykypäivän nuoria, latasin jonkinlaisen sovelluksen (What to expect) puhelimeeni joka on itseasiassa osoittautunut aika näppäräksi tavaksi seurailla mitä sisälläni tapahtuu mutta myös että mitä on odotettavissa tähän ulkomuotoon lisäystä 🙂 Tämän nerokkaan sovelluksen mukaan lukemat olisi nyt 17+2 eli 18.raskausviikko käynnissä mutta satavarmaksi sanon vasta kun pääsen parin viikon päästä sinne tohtorin tykö. What to expectin mukaan vauveli olisi nyt sellainen kämmenen kokoisen bataatin luokkaa – 14 senttiä 140 grammaa. Wow! Jättiläisbeibi! 😀 Sitä seuraavana päivänä olisi sitten tiedossa kierros paikallisessa sairaalassa, todennäköisesti ottavat jotakin testejä (olen neulafoobikko joten ei tästä sen enempää hahah) ja pääsen toivottavasti kurkkaamaan myös äitiyspolia. Jännää nähdä missä se kaikki sitten tapahtuukaan! 

Nyt on pyykitkin pyörähtäneet ja työmaileja tulvii postiluukusta. Palaillaan, uskoisin että vielä tänään, tuo sade saa mut kirjailija-tuulelle! 😉

Edit: Kuinkas sattuikaan, NRJn iltapäivässä keskusteltiin Pennsylvaniassa todeksi tulleesta laista jonka mukaan olisi laitonta koskea raskaana olevan naisen vatsaa ilman lupaa! 😀 Lisää siitä täältä http://edition.cnn.com/2013/10/28/living/parents-illegal-touching-pregnant-belly/

Suhteet Sisustus Oma elämä Ystävät ja perhe

Raskaus – urahaaveista vauvapaniikkiin

Olen aina ihannoinut äitejä jotka kuin taianomaisesti hoivaavat lapsiaan ja kasvattavat heistä mallikansalaisia. Olen myös viettänyt joitain hetkiä lastenvaate-osastolla hypistelemässä pienen pieniä sukkia. Olen tämän lisäksi myös äärimmäisen lapsirakas ja taaperot tuntuvat jostain kumman syystä pitävän myös minusta (lue: pitkistä hiuksistani). 

En kuitenkaan koskaan ajatellut että tulisin itse äidiksi ennen kolmeakymmentä ikävuotta. Vaikka koitan elää elämääni mahdollisimman spontaanisti, sen suurempia suunnittelematta, olen aina kuitenkin päätynyt ajattelemaan että perhe-elämän on väistyttävä kohtuu-kunnianhimoisten urahaaveideni tieltä, aina sinne yli kolmenkympin. Työhistoriikkini ei ole mitään valtion vakuuttavinta luettavaa mutta, olen itse ylpeä yritteliäisyydestäni ja uskalluksesta lähteä esimerkiksi nyt ulkomaille uraani uurtamaan. Tämän hetkinen työni ei ole sitä kaikkein hohdokkainta mutta näen edessäni tikapuut joita kiivetä aina unelmieni ensiaskelmille saakka. 

Mutta kuinkas kävikään; tasan kaksi kuukautta sitten, 27.elokuuta sain tietää olevani raskaana. Täytyy myöntää että uutinen ei tullut parhaimpaan mahdolliseen aikaan (milloinka se nyt aika paras mahdollinen sitten olisikaan..) ja ensimmäinen reaktioni oli hysteerinen itku, panikoiminen ja kylmä hiki. Olin juuri päässyt sellaiseen firmaan sisään jossa haaveistani voisi tulla totta, olin myös saanut kauan haikailemani treenaamisen kulkemaan ja tuloksiakin alkoi jo näkyä. Kauhistelin myös poikaystäväni kalpenevaa naamaa kun kertoisin uutisesta. Ei tämä voisi olla totta, ei nyt. Enhän ollut edes kolmeakymmentä.

Tiedän, mikä pinnallinen pikku-prinsessa olenkaan! Antakaas kun koitan selittää reaktiotani:

Tuntuu siltä että jokainen kerta kun kuka tahansa millään tasolla menestyvä nainen ilmoittaa haluavansa lapsen, ihmiset kohahtavat ja yllättyvät uutisesta. Miksi ihmeessä hän haluaisi lapsen? En tiedä. ”Miksi äitisi halusi saada sinut?” on ensimmäinen kysymys joka mieleeni juolahtaa. Oma (ehkä täysin väärä) mielikuvani on että kanssaihmiset kohtelevat äidiksi haluavaa kuin uraputkesta eläkkeelle jäävää. Ihan kuin he luovuttaisivat ja päättäisivät ostaa sen farmari-Volvon kun ei ura lähtenytkään nousukiitoon. 

Ehkä eniten siis panikoin muiden reaktiota, en itse tilannetta. Loin päässäni kauhukuvia siitä mitä ystäväni sanoisivat, tai entäpä ihmiset jotka eivät minusta muutenkaan pitäneet. Entä työpaikkani? Menettäisinkö työni? Tänä päivänä, ajatus perheestä saa minut hymyilemään tai niin se on tainnut aina tehdä. Ennen ajattelin että ollakseen menestynyt, tulee naisella olla huikea ura. Nyt ajattelen että laskeakseni itseni menestyneiden sakkiin, minun tulee olla onnellinen. Onnellisuus on menestykseni mitta. 

Me raskaana olevat naiset tulemme aina olemaan muiden mielestä liian nuoria tai vanhoja, liian köyhiä, rikkaita, menestyviä, laihoja, lihavia, hulluja, kiireisiä, sinkkuja, sitoutuneita, liian paljon kaikkea. Minä haluan olla liian onnellinen. Ole sinäkin ja anna muiden miettiä liikaa.

 

123.png

Työ ja raha Opiskelu Raha Työ