Sen huppari tuoksu omenoilta.
Heräilen viileistä lakanoista, noustessani istumaan, hiukseni latvat kutittelevat alaselkääni, olen näköjään asustautunut yöhön vain aluspöksyin. Hamutessani mekkoani viereiseltä tuolilta, tunnen jalkapohjissani räsymaton poimut, huutaen värikylläisenä hallelujaa hyvää huomenta nainen. Sujautan mekon pääni yli, sen helma valahtaa alas täydellisesti kuin metsämansikka läpi kesäheinän. Haron hiussuortuvani jonkinlaiseen kuosiin sormillani, hiusharjaa ei löytynyt. Katsahdan pikkuruiseen peiliin, mulla on pisamia ja hymy huulilla. Mun vihreet silmät näyttää vihreemmiltä kuin koskaan ja oon jotenkin vaan tyytyväinen siihen au natural –tyyliin mitä rokkailen. Avaan oven ulos.
Juon Pressaa laakeasta kupista jota koristaa kielo. Otan suunnakseni laiturin ja samalla kun hengittelen syvään aamukasteen raikkautta ja kostean nurmikon tuoksua, jalkapohjiani kauttaaltaan ympäröivän kolean mutta kauniin nurmikon seasta oikean jalkapohjani ultimaattiseen keskikohtaan murskautuu männynkäpy. Ai perkele, hypähdän ja heitän kahvia mekolleni. Ei haittaa. Nyt vuorostaan kuusenneulaset pistelevät jalkapohjiani ja hopp nyt vihdoin pääsin nousemaan laiturin reunalle. Laiturin lankkuja on lämmitellyt aamun aurinko, sen pinta tuntuu tutulta, astun varoen lävistämättä jalkapohjiani sen pinnasta törröttävillä puutikuilla. Järvi on lähestulkoon täysin tyyni, pystyn silti kuulemaan soutuveneen kylkeen heilahtelevien pikkuruisten aaltojen säännöllisen liplatuksen. Lokki rääkäisee, luen aamun lehteä joka tuoksuu parhaimmalle sanomalehdelle sanomalehtien historiassa.
On ilta. Ilma on raikas, tuntuu kuin tämä päivä olisi kestänyt kolme päivää, olematta silti hivenenkään pitkästyttävä. Polkupyörä nojaa pihan mäntyyn, grillin hiilet hehkuvat tulipunaa ja ilta-aurinko laskeutuu äärettömän hitaalla tahdilla, kuin kiusaten. Olen kietonut kukkia seppeleeksi, asettaen komean tekeleen hiuksilleni. Vasemman korvan takaa pilkistää lurpahtanut valkovuokko. Ilman seppelettä näyttäisin erehdyttävästi Ring-elokuvan pikkutytöltä, ajattelin että hyttyset eivät söisi korvia jos hiustyyli jäljittelisi hevosten ohimoilta alkavien kaarevien lappujen blokkaavaa stailia.
Se heitti mun harteille hupparin, hupparin joka tuoksui omenoilta. Sen vasempaan kylkeen oli liimautuneena heinä, jokin kaisla kai. Sen iho oli lämmin, tukka nihkeä. Vesipisarat kuin räjähtivät muodoistaan sormenpäideni hipaistessa sen otsalla kevyesti lepäävää hiussuortuvaa. Se huito koko ajan. Hyttysiä. Mua ei haitannut, hymyilin vaan, seisoen paikallani. Oli vieläkin lämmin.
Sen huulet maistu hyttysmyrkyltä niiden tanssiessa mun hymyilevillä huulilla ja samalla unohdin mun hampaan koloon jääneen maissin. Huurteinen olut tölkki lipsahti kädestäni maahan, tömähtäen pikkukivien sekaan maahan, kuin asettaen tän hetken slow motioniin. Oltiin kuin osa hidastettua elokuvaa.
Liukasta porraskäytävää pitkin alas ja boom ulko-ovi auki astuen aamutuuleen. Ah!
***
Erään nimeltämainitsemattoman kotimaisen bändin suurkulutus on saanut mut ihan tällaseks. Kesäkuu, I salute you!