Vähiin käy ja hyvä niin

Olen vähentänyt kotimme tavaramäärää neljän vuoden ajan. Kaikki alkoi siitä, kun perhekokomme oli kasvamassa kolmesta neljään, mutta neliöt pysyivät itsepintaisesti ennallaan. Jostain oli luovuttava.

Olin kyllä luopunut jostain ennenkin, mutta lähinnä muuttojen yhteydessä ja silloinkin varsin maltillisesti. Olen taipuvainen nostalgiaan, joten ajatus muistoista luopumisesta tuntui vieraalta. Erään muuton yhteydessä kippasin valtavan määrän tavaraa äitini ullakolle, väliaikaisesti. Sinne ne jäivät kolmeksitoista vuodeksi.

Kun neljä vuotta sitten aloin raivata tilaa kasvavalle perheellemme, en osannut aavistaakaan, kuinka suurelle muutokselle antauduin. Kotiin alkoi tulla lisää tilaa, mutta varsinainen muutos tapahtui minussa itsessäni. Selkeydellä on huomattava vaikutus jokapäiväiseen elämääni. Keskityn paremmin, olen energisempi, kärsivällisempi ja luottavaisempi. Muutos on kuljettanut minut myös tekemään unelmistani totta ja elämään elämää, jollaisesta en ehkä osannut aloittaessani haaveillakaan.

Äskettäin äitini ullakkoa tyhjentäessäni havahduin siihen, kuinka vähän tarvitsen. Vaikka tavaramäärä on nykyisin jo kohtuullinen ja kaikella on paikkansa, minulla on edelleen tavaroita, joilla ei ole samalla tavalla merkitystä kuin ennen. Se ei kuitenkaan tunnu enää ahdistavalta. Ei ole kiire luopua mistään, haen omaa tasapainoani pikkuhiljaa. Olen hyväksynyt sen, että tämä voi olla elämän mittainen matka. Ennen kaikkea se on itseni kuuntelemisen ja tuntemaan oppimisen matka. Mikä on minulle tarkoituksenmukaista ja merkityksellistä tänään?