Meiän vauvajengi

Me koottiin pääkaupunkiseudun helmikuisten äitien porukka jo ihan alkuraskaudessa, viime vuoden heinäkuussa. Oon yllättyny siitä, miten läheisiä meistä tuli. Ollaan treffailtu säännöllisen epäsäännöllisesti viime kesästä asti ja vitsit miten ihania tyyppejä. Ollaan kaikki nuoria, alle 30 vuotiaita ja treffaillaan täällä Helsingissä. Vauvojen syntymän jälkeen ollaan nähty paria poikkeusta lukuunottamatta viikottain. Kaikki ei tietenkään jokainen kerta pääse paikalle, mutta nähdään aina sillä porukalla joka kynnelle kykenee.

Ihanaa, ollaan tunnettu jo vuosi. Sain ja saan näiltä äiti-kollegoilta niin paljon itsevarmuutta. Me jaetaan paljon asioita keskenämme, myös juttuja, jotka ei liity lapsiin ollenkaan. On voimaannuttavaa, kun voi jakaa omat onnistumiset, epäonnistumiset, vauvan uuden taidon tai olla vaan ihan hiljaa jos ei jaksa puhua. Kun muut ei ymmärrä vauva-arkea, mammat ymmärtää. Meillä on ihana sääntö, että hiljaiseloa ei saa pyytää anteeks, eikä muiden tullessa kylään saa siivota liikaa.

Me käydään lounailla, puistoissa ja välillä toisillamme kylässä. Ainiin, löydetään myös toistemme lapsille aina vaatteita nettikirppareilta. Tänään oli mun vuoro olla host ja sain meiän porukan muutaman äidin kylään lapsineen. Paistettiin lettuja, oli suolaista ja makeeta täytettä. Loppujen lopuks pieni juttu, mutta siitä jäi hyvä mieli.

Haluun rohkaista kaikkia odottavia äitejä tutustumaan samanhenkisiin, suunnilleen samassa elämäntilanteessa oleviin ihmisiin. Se ihan oikeesti kannattaa. Mun lapsettomat ystävät on tietenkin yhtä tärkeitä, mutta tän vauva-arjen keskellä parhaiten ymmärrystä saa toiselta vauvan äidiltä. Ja väitän, että mun lapsettomia ystäviä ei kiinnosta, eikä missään nimessä tarvii kiinnosta se, että montako vaippaa meillä menee päivässä, menikö tänään kolme enemmän kun tavallisesti.

-Saga