5kk ja hetkellinen sos

Mä välillä pysähdyn miettiin että mitä hittoo, mihin oon ryhtynyt. Mulla on mun vastuulla toinen ihminen, jolle saan ja jolle mun pitää opettaa miljoona asiaa. Pysähdyn kaupassa ilon ja kauhun sekasin tuntein miettimään että miten mä esimerkiks opetan mun lapsen syömään, tuen terveellistä suhtautumista ruokaan ja opetan ruokatavat? Tää on aina sellanen hetkellinen sos.

Äitiys on maailman kaunein asia, enkä vaihtais tätä ikinä mihinkään. Mun vieressä tuhisee väsynyt, vähän rokotteista itteensä ottanut, tänään tasan viiden kuukauden ikänen vauva. Mutta MITEN minä, siis MINÄ osaan huolehtia että hänestä kasvaa ”kunnon kansalainen”? 

Mä kyllä luotan itteeni ja Keviniin. Luotan siihen että kasvan Kevinin ja hänen tarpeiden mukana ja että osaan vastata niihin tulevaisuudessa, vaikka se nyt tuntuukin jopa vähän pelottavalta. Tavallaan mä myös odotan kaiken kauhun ohella innolla niitä ekoja uhmaraivareita. Mietin usein millanen Kevin on taaperona, vaikka tietty mun mielestä maailman ihanin. Mietin millanen tyyppi hänestä kasvaa ja kehittyy. Huumorintajunen, tulinen vai extra tulinen luonne, sopeutuvainen, herkkä…? Tällä hetkellä osaan sanoa Kevinin olevan iloinen, helposti kiihtyvä ja herkkä. Vaikka haluaisin että Kevin on ikuisesti pikkuvauva, samalla odotan mitä tulevat viikot, kuukaudet ja vuodet tuo tullessaan.

Kevin täyttää tänään viisi kuukautta. Tuntien tarkkuudella tasan viisi kuukautta sitten mä olin synnyttämässä ja se on siistein juttu mitä oon koskaan tehny tai mitä koskaan tuun tekeen. Näihin viiteen kuukauteen on mahtunut niin paljon, etenkin rakkautta. Kevin toi mukanaan mun lähipiiriin ihan uutta säpinää ja eloa. 

Käytiin tänään ottamassa mun äitiystävän kanssa meidän vauvoista (synttärikaimat) 5kk valokuvia. Puhuttiin siitä miten siistiä ois jos nää tulevaisuudessa törmätessään vaihtelis mielellään kuulumiset ja pitäis jonkinlaisen yhteyden. Tulevaisuus näyttää. Nyt on silti nyt ja mä todella haluun elää tässä hetkessä Kevinin ja muiden rakkaiden kanssa.

-Saga