690 days until

Häihin on vielä reilusti yli 600 päivää, mutta häät ovat silti mielessä lähes päivittäin, hullua! Meillä on onneksi aika selkeät suunnitelmat kaikesta. Tiedämme tasan tarkkaan mitä haluamme, minkälaista haluamme ja miten haluamme asiat hoitaa. Meillä on siis aika selkeä oma tyyli tiedossa. Rennot, rakkauden täyteiset häät sekä kunnon bileet. Koristeiksi paljon valoja ja kukkia. Ei mitään turhaa tai ylimääräistä tilpehööriä. Valkoista sekä kukkien vihreyttä. Myös puu elementtinä kiehtoo meitä. Kauniita lauseita raameissa. Luonto. Elokuun ilta

 

 

Konkreettisesti olemme jo muutamia asioita hoitaneet ja suunnitelleet. 

  • Kaasot ja bestmanit. Meidän tärkeimmät! Tämä oli melkein ensimmäinen asia minkä hoidimme. Pyysin ystäviäni kaasoiksi lähes heti kihlautumisen jälkeen kihlajaisten yhteydessä. Kysymys yllätti kaasot hetkessä aivan täysin, vaikka tottakai he ovat (aina) tienneet saavansa tämän kunniatehtävän. Tilasin heille ihanat kortit, mihin sai liimattua raaputettavan tarran. Tarran alle kirjoitin tärkeän kysymyksen. Voi sitä kiljumisen määrää, kun tytöt alkoivat kilpaa raaputtamaan korteista tekstiä esille. Ja voi sitä itkun määrää kun he tajusivat! Siinä hetkessä tajusin miten ihanan idean olin löytänyt kysyäkseni tämän tärkeän tehtävän, puhumattakaan siitä miten oikeat tyypit mun rinnalla on. 

     

  • Hääpäivä on tietenkin päätetty! Ajatus hääpäivästä tuli mieleen jo itseasiassa reissullamme, missä kihlauduimme. Ihanassa rakkauskuplassa selailimme kalenteria ja päätimme, että kahden vuoden päästä olisi hyvä ajankohta. Kahden vuoden päästä olisi vielä vuosi 2020 ja se olisi hauska luku. Molempia kiehtoi ajatus elokuusta ja sen tuomista jo hämäristä illoista. Vuodelta 2020 löytyikin sitten aika kiva päivämäärä. 
  • Valokuvaajan ja videokuvaajan varaus. Tämä oli oikeastaan ihan ensimmäinen konkreettinen asia minkä teimme. Ah, niin tärkeä asia minulle etten voi edes kuvailla! Olen enemmän kuin onnellinen, että hoidimme tämän asian ajoissa ja saimme juuri haluamamme. Olisipa jo hääpäivä!!
  • Alustava vieraslista. Tämä oli aika oleellinen asia kartoittaa heti alussa. Vierasmäärä kuitenkin vaikuttaa moneen asiaan budjetissa, esimerkiksi; hääpaikkaan, ruokaan ja juomaan. 

     

  • Hääpaikka. Pitkän etsiskelyn jälkeen olemme löytäneet aivan ihanan paikan Vilin lapsuudenkodin läheltä. Olemme käyneet siellä jo muutamaan otteeseen. Ensimmäisellä kerralla kävimme tutustumassa koko alueeseen ja toisella kerralla kävimme vain kaksistaan mittailemassa puutarhaa, telttaa varten. Alue on upea kokonaisuus maaseudulla, mutta etenkin paikan puutarha vei sydämemme! Se on upea! 
  • Tahtoo -sovellus. Tahtoon latasin muutama kuukausi sitten. Se on ihan huippu! Olen kaavaillut sinne jo jopa alustavaa istumajärjestystä, haha best! https://tahtoo.fi/
  • Teltta. Olemme saaneet jo tarjouksen yhdeltä telttafirmalta. 
  • Budjetti. Budjettihan on kaikkea muuta kuin maltillinen, joten ei mennä siihen sen enempää...

Seuraavat askeleet on selvittää vielä muutamia käytännön asioita teltan kanssa, hoitaa pitopalvelun varaus sekä vihkiminen. 

Milla

Kommentoi