Morjensta, Vili tässä.

Muutama sananen kosimisesta. Sehän on teoriassa aika yksinkertaista, mutta jos oikein yrittää saa siitäkin tehtyä itselleen haastavaa.

Itse sormuksen ostamisesta selvisin yllättävän kivuttomasti. Näin lähes kahdeksan vuoden jälkeen kuvittelen tuntevani Millan korumaun jo sen verran hyvin, että päätin luottaa itseeni. Löysin mieleisen sormuksen jo monta kuukautta ennen H-hetkeä ja säilytin sitä työpaikkani pukukaapissa. Tähän mennessä järjestelyt toimivat. Melko pian tajusin kuitenkin sormuksen oman rasian olevan niin jättimäinen, että mikään yllätyskosinta sillä ei kyllä onnistuisi. Tästäkin selvittiin helposti, sillä koruliikkeestä sai pienemmän rasian ihan pyytämällä.

Ensimmäinen haaste oli sormuksen kuljettaminen. Koska olin päättänyt kosia ulkomailla, täytyi sormus saada kuljetettua lentokoneessa huomaamattomasti. Selvittelin asiaa ja sormusrasian piilottaminen ruumaan meneviin matkatavaroihin vaikutti ilmiselvältä vaihtoehdolta. Matkatavaroiden häviäminen lentokoneella matkustaessa ei kuitenkaan ole lainkaan harvinaista ja vaikka matkavakuutus olisi varmasti korvannut myös sormuksen en halunnut sen katoavan. Lopulta piilotin sormusrasian matkalaukkuun tyhjänä, sillä itse sormus oli lompakkoni kolikkotaskussa. Sormus oli kääritty pieneen palaan kuplamuovia ja teippiä, jotta se säilyisi hyvänä. Kävin vielä ennen matkaa vaihtamassa pienen setelin kolikoiksi, jotta kolikkotasku olisi mahdollisimman täynnä.

Jostain syystä jännitin lentokoneen turvatarkastusta suunnattomasti. Tarkastuksessa annoin Millan mennä ensin ja päätin vielä vaihtaa toiselle linjastolle, jotta Milla ei huomaisi sormuksesta mahdollisesti aiheutuvia ongelmia. Niitä ei luonnollisesti tietenkään tullut. Hauska fakta: Hetken aikaa suunnitelmissani oli laittaa sormus nippusiteessä nilkkaan ja sukka siihen päälle. Se oiskin varmasti toiminut mainiosti.

Thaimaassa järjestelyt sujuivat käytännössä mutkitta. Millan ollessa vielä altaalla kävin huoneessa siirtämässä sormuksen takaisin rasiaan ja pakkaamassa sen sukkien sisään reppuun. Alustin kosintaa hieman kertomalla Millalle etukäteen, että haluan huomenna sitten ottaa auringonlaskussa silhuettikuvia, kun lähdetään päiväksi rannalle. Valokuvataan matkoilla aina tosi paljon, joten siinä ei ollut Millan mielestä mitään outoa.

Kosintapäivänä pakkasin reppuun siistimmät vaatteet valokuvia varten päällä olevien uimahousujen sijaan. Vaihtovaatteiden mukana luonnollisesti sukat, joissa sormusrasia oli piilossa. Kun aurinko alkoi laskea,vaihdoimme vaatteet ja aloitimme kuvien ottamisen. Tässä vaiheessa ilmeni muutama ongelma; kädet tärisevät jännityksestä ja Thaimaassa esiintyvä nousuvesi meinasi viedä sekä kameran, että tulevan vaimoni. Kumpikaan näistä ei onneksi pienestä määrästä suolavettä säikähtänyt ja sain suunnitelmani toteutettua. Olin etukäteen miettinyt mitä aion sanoa, mutta eihän siitä luonnollisesti tullut mitään. Ajatus oli kuitenkin tärkein.

Auringonlasku kuulosti romanttiselta, mutta en ollut miettinyt mitä sen jälkeen tapahtuu. Hetkessä oli pimeää, ranta aivan tyhjä ja lähimmän tien reunaan usean kilometrin patikointi viidakon läpi. Puhelimen taskulampun avulla suoritettu vaellus erinäisiä eläimiä kuhisevan viidakon läpi olikin mainio testi tulevalle vaimolle, josta hän suoriutuikin mainiosti. Tässä vaiheessahan koko homman olisi voinut vielä tarvittaessa melko kivuttomasti perua –  varsinkin kun lähistöltä olisi varmasti löytynyt tarvittaessa myös petoeläimiä.

– Vili