Letrozol – anovulaatio & pco-tyyppiset munasarjat

Heippa!

Halusin tehdä Letrozol- lääkkeen kokeilusta ihan oman postauksen. Minulle suositeltiin kyseistä lääkettä ovulaation puuttumisen takia. Ovulaation tehostaminen on melko yleinen lapsettomuushoito ja olen ymmärtänyt että yleensä aloitetaan tällä.

Jokaiselle on henkilökohtaista mikä annos kenellekkin sopii. Minulle gynekologi kirjoitti respetin 1×2.5mg tabletille, kiertopäivinä 3-7. Sillä annoksella aloitetaan eikä minulle annosta koskaan lisätty. Olen kuitenkin kuullut että annosta on joillekin voitu tuplata tai triplata jos vastetta ei ultratutkimuksissä nähdä.

Söin yhteensä 6kk letrozol lääkettä. Tämän jälkeen on pakko pitää taukoa… Lääkitys ei siis meidän kohdalla tuottanut tulosta. Olen kirjoittanut päiväkirjaan fiiliksiä käynneistä ennen/jälkeen.

Ensimmäinen kierto

”mua jännittää ihan hirveesti mennä gynekologin vastaanotolle, ensimmäinen letrozol kuuri on nyt syöty. Sivuvaikutuksina pahin oli kyllä ”mummokuume”, muuten olen voinut ihan hyvin. Vitsi oon kyllä niin odottanut että meidän matka alkaa ihan oikeesti!.”…. 

Sitten olikin aika mennä gynekologin vastaanotolla. Tehtiin rutiini ultratutkimus jossa gynekologi tutkii mm. limakalvon paksuuden ja munarakkulan kehitystä. Ultraäänitutkimus tehtiin aina kuukautiskierron 10.–13. päivinä. Joten jos kuukautisten seuranta ei vielä ollut tuttua hommaa niin nyt varsinkin oli! Ensimmäisessä ultrassa ei valitettavasti ollut vielä tapahtunut mitään. Gynekologi kuitenkin lohdutteli ja antoi tsempit uuteen kiertoon.

Toinen kierto

”…mulla on taas niin toivoton olo. Miksi musta tuntuu jo tältä vaikka ollaan ihan alkuvaiheessa näitä lapsettomuushoitoja? En voi edes kuvitella miten pahalta tuntuu kun joillakin on yritystä takana useita vuosia… Mä romahdan jo nyt jos en saa positiivisa uutisa gynekologin käynniltä…”

Tokalla seurantakäynnillä kuitenkin oli tapahtunut jotain! Minulle oli kasvanut yksi hieno johtofollikkeli! Se oli hyvänkokoinen ja sain muistoksi ultrakuvan. Muistan kun mentiin miehen kanssa lounaalle heti tämän jälkeen. Olin niin innoissani ja ylpeä kropastani!

Tämä kierto oli kuitenkin täysi floppi… Yhtäkkiä oltiin tosipuuhissa ja yhdyntää piti nyt ajoittaa ja meidän oli vaikea löytää stressin ja paineen keskellä yhteys toisiimme. Muistan että sain itkukohtauksia siitä että tämä olisi ainut kerta kun voin tulla raskaaksi. Tämä kierto oli kuitenkin minulle hyvin merkityksellinen sillä olinhan saanut elämäni ensimmäisen positiivisen ovulaatiotestin!!

Raskautumista ei tapahtunut..

Kolmas kierto

”…me ei anneta periksi. Olen asettanut omiksi tavoitteiksini stressin lieventämisen joogan ja meditaation avulla. Nyt oma vointi ja jaksaminen menee kaiken muun edelle.”

Tässä vaiheessa letrozolin sivuvaikutukset tulivat näkyviksi. Minulle puhkesi hormonaalinen akne, jonka kanssa edelleen kamppailen. Ihon puhtaus on minulle ja minun itsetunnolleni jostain syystä hyvin tärkeää. Tämä tuotti siis lisää stressiä ja koin itseni rumaksi. Halusin olla muita piilossa. Peruin tapaamisia ja ostin kalliita hoitotuotteita joista ei ollut apua.

Tämä kierto oli selvästi muita pidempi, 34päivää. Voitte varmaan kuvitella minkälaisia ajatuksia minulle tuli kun menkat oli myöhässä. Otin useita raskaustestejä ja laiton aina videokuvaksen päälle. Harmissani kuitenkin tulokset olivat negatiiviset.

Kävin taas ultrassa kiertopäivänä 12. Molemmissa ovariossa oli pienet rakkulat. Nämä eivät kuitenkaan jaksaneet kasvaa eikä ovulaatiota pystytty bongaamaan.

Neljäs kierto

”Tänään on maanatai ja keskiviikkona tapaan taas gynekologin. Olen voinut hieman paremmin ja keskittynyt itseeni enemmän. Toivon että tämän kierron aikana ovulaatio tapahtuisi. Minua kuitenkin pelottaa että istun tässä samalla paikalla taas huomenna eikä minulla ole hyviä uutisia…”.

Gynekologin käynnillä kohdunlimakalvo oli hyvin paksuuntunut. Oikealla munasarjassa oli useita alle 10mm rakkuloita. Vasemmalla näkyi keltarauhainen ja vapaassa vatsaontelossa oli nestettä. Ovulaatio oli siis jo tapahtunut. Muistan että en jostain syystä uskonut tätä todeksi. Meillä oli siis hyvät mahdollisuudet!

Raskautumista ei kuitenkaan tapahtunut.

”Tässä sitä taas ollaan. Menkat alkoivat eilen. Eihän tämä tullut yllätyksenä. Odotukset ovat hyvin matalat. Nyt myös tuntuu että joka päivä joku ilmoittaa instagramissa että odottavat esikoistaan. Yritän olla iloinen mutta en voi kateellisuudelle mitään. Häpeän omia reaktioitani. ”

Viides kierto

”Torstaina minulla on taas aika. Tähän asti ovulaatiotestit ovat olleet negatiivisia.  Toivottavasti löydetään hieno folikkeli ja että tämä olisi kierto kun raskaus tapahtuu. Olen ollut rauhallisempi, käynyt hieronnassa ja hemmotellut itseäni. Jotenkin minusta tuntuu että seison taas molemmilla jaloillani.”

Gynekologin käynnillä saatiin hyviä uutisia. Endometrium oli hyvin paksuuntunut 9.6mm. Oikealla oli kaksi (?!) johtofollikkeliksi sopivaa rakkulaa 17x22mm ja 14x17mm. Fiilis oli uskomaton!

”Jess! Positiivinen ovulaatiotesti! Tänään on ollut ilon päivä. Olen myös ensimmäistä kertaa tuntenut ovulaation omassa kehossani. Me ollaan oltu aktiivisia jokatoinen päivä jopa yhden viikon ajan. Jopa niin että minua säälii tuota toista. ”

Raskautuminen ei kuitenkaan tapahtunut.

”Tänään tein raskaustestin. Viiva jäi taas yksinäiseksi… Mitä minä teen väärin? Mikä minussa on vikana? . Isi huomasi tänään pettymyksen ja romahdin kun hän kysyi mitä minulle kuuluu.. En jaksa olla vahva kokoajan.” 

Kuudes kierto

”Minua on pelottanut kirjoittaa päiväkirjaan, jokaisen hyvän uutisen jälkeen palaan takasin huonoilla uutisilla. Nyt minulla kuitenkin alkaa viimeinen letrozol kuuri… Mitä sitten tämän jälkeen?”

Gynekologin vastaanotolla tehtiin tuttu ultra. Todettiin että endometrium on 7 mm, gynekologin kirjausten mukaan ”varsin hyvä”. Oikealla oli 11x13mm johtofollikkeli. Lääkäriajalla gynekologi ei halunnut vastata minun kysymyksiin jatkotutkimuksista ja hoidoista. Hän halusi että ottaisin nyt pientä taukoa ja jättäisin ajatukset nyt hyllylle joulun ajaksi. Gynekologini suositteli lähetteen tekoa seuraavalla käynnillä tammikuussa 2022 jos en tästä kierrosta tule raskaaksi.

Olen seurannut ovulaatiotestejä. Luulen että ovulaatio tapahtui kp 14 vaikkei testiviiva ollut ihan yhtä vahva kun kontrolliviiva. Tämän päivän jälkeen viivan haalenivat…

Kierto ei tosiaan vielä ole loppunut. On toki mahdollista että olisin raskaana. PMS oireet ovat kuitenkin saapuneet joten veikkaan ettei kierto tuottanut toivottua tulosta.

Yhteenveto

Jotenkin kun itse tätä kirjoitti niin huomaa kuinka selkeästi psyykkinen voiniti vaihtelee kierron aikana. Pettymykset koen erittäin vahvasti ja ilon hetket toivoa täynnä. Vaikeinta on kuitenkin ollut pysyä toivekkaana. Kun ei haluaisi pettyä.

Tämä oli meidän kokeilu. Lääke tuotti vaihtelevia tuloksia. Yhteensä 3 kierto taisi tuottaa ovulaation. Viimeistään lapsettomuustutkimuksissa selviää millä hoidoin jatketaan. Ollaan kyllä valmiita tähän.

Seuraavassa postauksessa tulenkin kirjoittamaan ajatuksiamme seuraavasta vaiheesta ja miten me ollaan ajateltu hakeutua tutkimuksiin. Kiitos jos jaksoit lukea!

Perhe Parisuhde Raskaus ja synnytys Vanhemmuus