”Kotiin kasvattamaan”

Heippa taas!

Istutaan just parhaimmillaan bussissa kotia päin. Tänään meillä oli siis seurantakäynti Felicitas klinikalla.

Käynnillä käytiin alkuun läpi tutkimustuloksia johon lääkäri totesi että kaikki näytti oikein hyvältä. Miehen siemennesteanalyysin tulokset olivat kuulema aivan huiput. Myös minun verikokeet näyttivät hyviltä. Testosteroni (eli mieshormoni) oli myös viitearvon sisäpuolella.

Kuulumisten jälkeen tehtiin ultraäänitutkimus. Oli vielä aikaista nähdä miten lääke on vaikuttanut, mutta molemmilla puolilla oli noin 10mm follikkeli. Olen kuitenkin kierrossa vasta päivällä 8, joten follikkelit ehtivät vielä kasvaa ennen toivottua ovulaatiota. Minulle lisättiin kuitenkin pari pistospäivää lisää ja varattiin uusi ultrakäynti ensiviikolle. Silloin toivon mukaan voidaan tehdä suunnitelma Ovitrellen (eli irrotuspistoksen) ajankohdalle.

Lääkäri kannusti olemaan kärsivällinen ja toivoi hyvää ”kasvavaa” viikonloppua.

Tänään ajattelin mennä hiihtämään ensimmäistä kertaa tänä talvena ja viettämään oikein rauhallista perjantai iltaa. Hyvää viikonloppua!

Puheenaiheet Oma elämä Ajattelin tänään
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.