Mitä mulle kuuluu?

Hei,

Nyt ei olla vielä käyty varhaisultrassa niin täyttä varmuutta raskausviikosta ei ole. Sovellusten mukaan kuitenkin rv 7-8. Kahden viikon päästä meillä on aika Mehiläisen Felicitas klinikalle, niin päästään vihdoinkin näkemään pikku papana. Toivottavasti kaikki olisi hyvin. Varsinkin minä kaipaan vahvistusta siitä että siellä oikeasti on vauva.

Minä olen tähän asti voinut ihan hyvin. Väsymys on tietenkin voimistunut ja ollut varsinkin töissä läsnä. Haluaisin lähteä jo lounaan jälkeen kotiin lepäämään. Nyt myös pahoinvointi on tullut kuvioihin, mutta olen tähän asti pärjännyt hyvin sen kanssa.  Jotkut ruuat ällöttävät ja olen huomannut että nälkäisenä oireet voimistuvat. Yritän syödä jotain pientä jo ennenkuin nousen sängystä ylös. Tähän haluaisin lisätä sen että minulla on ihan hirveä oksennus pelko, joten yritän oikeasti tehdä kaiken mitä voin jotta pahoinvointi pysyisi kurissa. Toivottavasti pahoinvointi ei tästä voimistuisi.

Lauantaina lähdetään talvilomailemaan Leville. Mukaan matkaan tulevat vanhempani ja veljeni, sekä hänen poika. Ja tietenkin mieheni myös. Mä toivoisin että pystyisin ilman ongelmia pitämään raskauden heiltä salassa, koska haluamme vasta v.12 jälkeen kertoa asiasta läheisillemme. Nyt tämä pysyy meidän (ja blogin) salaisuutena. Ollaan mietitty että haluttaisiin pääsiäisenä kertoa perheelle tästä. Vitsi että odotan sitä!

Puheenaiheet Raskaus ja synnytys