Mitä mulle kuuluu?

Hei,

Nyt ei olla vielä käyty varhaisultrassa niin täyttä varmuutta raskausviikosta ei ole. Sovellusten mukaan kuitenkin rv 7-8. Kahden viikon päästä meillä on aika Mehiläisen Felicitas klinikalle, niin päästään vihdoinkin näkemään pikku papana. Toivottavasti kaikki olisi hyvin. Varsinkin minä kaipaan vahvistusta siitä että siellä oikeasti on vauva.

Minä olen tähän asti voinut ihan hyvin. Väsymys on tietenkin voimistunut ja ollut varsinkin töissä läsnä. Haluaisin lähteä jo lounaan jälkeen kotiin lepäämään. Nyt myös pahoinvointi on tullut kuvioihin, mutta olen tähän asti pärjännyt hyvin sen kanssa.  Jotkut ruuat ällöttävät ja olen huomannut että nälkäisenä oireet voimistuvat. Yritän syödä jotain pientä jo ennenkuin nousen sängystä ylös. Tähän haluaisin lisätä sen että minulla on ihan hirveä oksennus pelko, joten yritän oikeasti tehdä kaiken mitä voin jotta pahoinvointi pysyisi kurissa. Toivottavasti pahoinvointi ei tästä voimistuisi.

Lauantaina lähdetään talvilomailemaan Leville. Mukaan matkaan tulevat vanhempani ja veljeni, sekä hänen poika. Ja tietenkin mieheni myös. Mä toivoisin että pystyisin ilman ongelmia pitämään raskauden heiltä salassa, koska haluamme vasta v.12 jälkeen kertoa asiasta läheisillemme. Nyt tämä pysyy meidän (ja blogin) salaisuutena. Ollaan mietitty että haluttaisiin pääsiäisenä kertoa perheelle tästä. Vitsi että odotan sitä!

Puheenaiheet Raskaus ja synnytys

Mihin oireet hävisivät?

Huomenta!

Halusin kääntyä tänne blogin puolelle jakaamaan tunteiteitani. Nyt siitä on vähän päälle viikko kun tein raskaustestin. Kun en koskaan aikaisemmin ole ollut raskaana niin tuntui vähän siltä että KAIKKI oireet tulivat heti, vaikka olin ennen sitä voinut kun prinsessa. Ehkä mun yliherkkä puoli otti vallan, tai sitten se oli niin suuri yllätys että se itsessään toi oireita.

No kuitenkin, mulla alkoi nyt viikonloppuna heräämään ajatuksia siitä että mitä jos kaikki ei sitten ole ok. Googlessa kävin (tietenkin, EN SUOSITTELE) ja katsoin tilastoita keskeenmenoista ja tuhkamunasta. Ihan hirveetä, kuka edes tekee niin 🙁 Mitä jos hedelmöitymishoidot lisäävät riskiä? Miten me selvittäisiin siitä? tuntuu myös että oireet ovat heikentyneet. Nyt pystyn taas nukkumaan vatsalleen kun rinnat eivät ole yhtä kipeät. Olen myös pirteämpi ja pystyn nukkumaan paremmin. Nälkä kyllä edelleen on koko ajan, ja sain ensimmäisen ison itkureaktion lauantaina. Ehkä hormoonit kuitenkin jylläävät?

Pakko myöntää että mä melkein aina teen näin. Ajattelen pahinta lopputulosta koska sitten jos se tapahtuu niin ehkä se ei satu yhtä paljon. Olen kertonut raskaudesta yhdelle kaverille, joka ihan lähipäivillä synnyttää esikoisensa. Hänen kommentit rauhoittavat minua! Se on ihan normaalia että oireet vaihtelevat ja ehkä näillä viikoilla ei yleensä edes tunnu niin paljon. Nyt on pakko pitää pää ylhäällä! Otetaan nämä viikot, meditoidaan, liikutaan ja syödään hyvin. Sitten tulee talviloma ja matka Leviin. Viikko sen jälkeen päästään varhaisultraan!

Hyvää alkanutta viikkoa teille!

 

 

Puheenaiheet Oma elämä Raskaus ja synnytys Ajattelin tänään