Ensimmäinen neuvola
Maanantaina käytiin ensimmäisellä neuvola käynnillä. Mua jännitti ja jopa pelotti, että onko kaikki hyvin, koska mun oireet oli vähentyny viimesen viikon aikana. Mikael oli rentona ja tosi luottavainen. Ensin ultrattiin. Terkka yritti ultrata mahan päältä, mutta se ei onnistunu ku mun kohtu on voimakkaasti taaksepäin kallellaan. Ultraus alakautta onnistu tosi hyvin. Pikkunen näky hyvin. Syke oli vahva ja hän vastasi päivälleen viikkoja 10+1. Hän heilutteli vimmatusti käsiä ja jalkoja ja pyöri ympyrää. Saatiin kuva, mutta hän päätti just sillon pyörähtää ja saatiin kuva selkäpuolelta jalat ristissä. Ja toki meidän neuvolan ultralaite on vanha nii siitä ei saa kovin hyvä laatusia kuvia.
Ultran jälkeen meidän oma terkka näytti mitä tehdään neuvolaan tullessa. Paikalle pittää mennä hyvissa ajoin, koska ennen omaa aikaa mitataan itse verenpaine muutaman kerran, käydään puntarilla ja antamassa pissanäyte. Meille tuli aivan ihana terka jonka kanssa oli helppo puhua. Me käytiin läpi lappuja mitä mun piti täyttää etukäteen. Lapuissa kysyttiin perustiedot, ruoka tottumuksista, hoidoista, liikunnasta, sairauksista ja leikkauksista, periytyvistä sauvun sairauksista.
Sain muutamia huomautuksia ruasta. Kevyt maidon sijaan pitäis juoda rasvatonta, mutta en pysty juomaan sitä ja perus arki juusto pitää vaihtaa kevyempään max 17% juustoon. Oliiviöljy pitää vaihtaa rypsiöljyyn ja voita ei leivän päälle vaan vihreää flooraa ja sitäki 8-12 teelusikallista päivässä. Ruisleipää pitäs syödä kahdeksan siivua päivässä ja mää syön normaalisti 2-4 siivua. Kauraleipää saa syödä jos sen kitupitoisuus on vähintään 10. Ja tämä kaikki siksi, koska meidän lähisuvussa on kakkostyypin diabetesta ja nyt yritetään ennalta ehkästä raskausdiabetesta.
Normaalisti yli 25 vuotias ensisynnyttäjä käy sokerirasituksessa rv 30, mutta mun pittää mennä jo viikolla 14-16 ja uudestaan rv 30, koska lähisuvussa on diabetesta.
Me saatiin neuvolasta mukaan muutamia lappuja täytettäväksi. AUDIT-kysely missä mitataan päihteiden käyttöä ja Odottavan perheen arjen voimavarat lappu. Kumpiki meistä täyttää voimavara lapun itekseen ja käydään ne sitte yhessä läpi kotona ja neuvolassa. Lisäksi sain raskauden aikaiseen ja synnytyksen jälkeiseen liikuntaan ohjeistuksia.
Ensimmäisestä neuvola käynnistä jäi hyvä, avoin ja luottavainen olo. Nyt varailen aikoja verikokeisiin ja sokerirasitukseen. Seuraava ultra meillä onki niskaturvitus ultra 13.8 rv 12+4 ja neuvolaan mennään taas elokuun lopulla.
Kohta alotan kesäloman ja sitte onki muutaman viikon päästä ensimmäinen kolmannes ohi. Lomalle on joitain suunnitelmia nii tämä aika mennee toivottavasti noppeesti.