Raskausdiabetes
No niinhän siinä sitten kävi, että aamupäivällä tuli puhelu. Neuvolan terveydenhoitaja soitti ja kovin varovasti esitti asiansa: eilisen sokerirastuskokeeni kolmesta arvosta yksi oli narahtanut. Paastoarvon tulisi olla alle 5,3 ja minulla se oli tasan 5,3. Siis niin hilkulla kuin voi, mutta kuitenkin yli sallitun. Olin niin harmistunut, että en edes tajunnut kysyä millaiset kaksi muuta arvoa olivat. Joka tapauksessa hän jopa hieman pahoitellen sanoi, että hänen täytyy laittaa raksi ruutuun ja lopputuloksena on raskausdiabetesdiagnoosi.
Harmituksen määrä on tänään ollut suuri. En olisi toivonut enää ylimääräisiä stressitekijöitä tähän, mutta näillä mennään. Onneksi arvoni eivät olleet huonoimmat mahdolliset kuitenkaan vaan juuri hilkulla. Voisi siis ajatella, että hieman enemmän ruokavalioon keskittymällä asia korjaantuu eikä siitä aiheudu vauvalle haittaa. Ensi viikolla joudun pääsen johonkin raskausdiabetespienryhmään, jossa kaksi asiaan erikoistunutta hoitajaa opastaa meitä ymmärtääkseni raskausdiabeteksen hoidosta ja seurannasta. Tämä tarkoittaa käsittääkseni sitä, että joudun itse mittailemaan sokeriarvojani – mahdollisesti koko loppuraskauden. Ja keskittymään ruokavaliooni ja ruoka-aikoihin koko jäljellä olevan ajan. Kolme ja puoli kuukautta tuntuu pitkältä ajalta, kun noita miettii. Toisaalta koko raskaus on tähän asti mennyt hujauksessa, joten toivottavasti menisi loputkin.
Sen verran hoitaja antoi puhelimessa ohjeita, että puhdas sokeri pois. Toisin sanoen ei esim. karkkia ja mehuja. Niitä en onneksi juuri nauti muutenkaan (satunnaisia leffakarkkeja lukuunottamatta), mutta toisinaan töissä tulee nautittua pullaa tm. leivonnaista, josta sokeria kyllä tulee. Leipäni on melko runsaskuituista muutenkin, mutta pasta ja riisi pitäisi vaihtaa tummiin versiohin, mikä tarkoittaa meillä käytännössä sitä, että minulle täytyy tehdä omat lisäkkeet. Mies kun on tottunut syömään tavallista pastaa ja jasmiini-riisiä. Lasagnen teen salaa tummaan pastaan muutenkin, siinä hän ei eroa huomaa. Kasviksien syömisessä täytyy petrata. Niitä ei tule syötyä ihan riittävästi. Lisäksi täytyisi keksiä jokin keino saada pidettyä ateriavälit pieninä. Jossain ohjeessa, jota netistä luin, sanottiin, että ateriavälien tulisi olla 2-3 tuntia. Töissä se ei kyllä aina ihan tule onnistumaan.
Ensi viikolla olen varmasti viisaampi, mutta ruokavaliota tulisi alkaa omatoimisesti noudattamaan samoin tein. Ehkä tämä harmituskin tästä vielä laantuu, mutta juuri nyt on kyllä mieli maassa.