End of an era

Täytin hiljattain kolmekymmentäyksi ja tajusin, että olen syönyt e-pillereitä lähes koko aikuisikäni. Siis lähes kymmenen vuotta! (Välissä käytin ehkäisyrengasta vuoden verran ja pari vuotta, sinkkuna ollessani olin kokonaan ilman hormonaalista ehkäisyä.) Hirvittää ajatella minkä määrän noita pillereitä olen popsinut. Yritin useampaan otteeseen etsiä vaihtoehtoisia ehkäisytapoja, mutta en oikein parempaakaan löytänyt, joten tyydyin jatkamaan e-pillereiden kanssa. Kovin mielelläni en niitä syönyt, mutta päädyin aina siihen, että ne kuitenkin ovat toimivin/helpoin vaihtoehto.

Vauvakuume on aina silloin tällöin nostanut päätään viimeisten viiden vuoden aikana. Ensimmäisinä kertoina olin vielä sinkku ja toisaalta olen myös ajatellut, että haluaisin ensimmäisen lapsen noin kolmekymppisenä, joten kiirettä minulla ei ole asian kanssa ollut. Tapasin mieheni ensimmäisiä kertoja muistaakseni noin kuusi vuotta sitten. Hän oli kuitenkin vastikään eronnut, kahden lapsen isä, mikä ei nuorelle, menevälle, ahkerasti juhlivalle minulle kuulostanut kovin houkuttelevalta. Tuolloin siis torjuin hänet julmasti. Tästä olen sittemin saanut kuulla useaan kertaan ja joka kerta sydämeni särkyy. Olen kuitenkin varma, että jos olisimme jo tuolloin päätyneet yhteen, emme olisi nyt tässä. Emme olleet kumpikaan valmiita. Muutamia vuosia myöhemmin tiemme kuitenkin kohtasivat onneksi uudelleen Helsingin yöelämässä. Hän tunnisti vielä minut ja tuli juttusille, vaikken ehkä enää ollut se nuori, hehkeä ilmestys, johon hän ensimmäisellä kerralla ihastui. Sama kipinä oli kuitenkin vielä tallella ja tällä kertaa lapsetkaan eivät enää tuntuneet tarpeeksi hyvältä syyltä olla häntä tapailematta. Jotain kasvamista oli siis selkeästi tapahtunut, kun ikää oli tullut lisää.

Nyt olemme olleet yhdessä reilut kaksi ja puoli vuotta. Hänen tyttärensä asuvat äitinsä kanssa, mutta viettävät paljon aikaa meillä. Elämä alkaa olla aika tavallista uusperheen arkea, uskoisin. Käsittämätöntä miten nopeasti asiat ja elämäntilanteet muuttuvat. Meille on mieheni kanssa selvää, että toivoisimme vielä yhteisiäkin lapsia – ehkä yhden, kaksi. Nyt kun olemme olleet ja asuneet yhdessä useamman vuoden alkaa tuntua siltä, että tunnemme toistemme hyvät ja huonot puolet riittävän hyvin tietääksemme, että haluamme olla yhdessä ja että kestämme ne raivostuttavatkin piirteet toisesta. Olo on turvallinen ja uskallamme luottaa pysyvämme yhdessä ja selviävämme uudesta lapsesta. Asiasta on ollut puhetta ehkä viimeisen vuoden verran enemmänkin ja keskustelu päättyy yleensä sanoihin: sitten parin vuoden päästä.

Viimeaikoina vauvakuume on vaivannut minua enemmän kuin koskaan ja asia on mielessäni kaiken aikaa. Myös tutut ovat alkaneet kysellä, että eikö jo. Olen kyselijöille sanonut, että ehkä parin vuoden päästä. Meillä on vielä pakka sekaisin, tulevaisuus hieman auki. Ajatuksissa pyörii vielä opiskelu, uran vaihto, jossain vaiheessa asuinmaan vaihto (kun miehen tytöt ovat vanhempia). Työkaverini totesi viisaasti, että ”ikinä ei ole oikea hetki hankkia lasta”. Aina on jotain tai jos ei ole, niin voi olla, ettei lasta tule. Ja tottahan se on. Elämä ei mene suunnitellusti. Viime viikolla sitten huomasin, että pillereitä on enää muutama jäljellä ja resepti on tyhjä. Ensimmäinen ajatus oli, että pitää äkkiä varata aika gynekologille. Sitten rupesin miettimään tarkemmin. Minullä on lähipiirissäni yksi lapsettomuustuomion saanut pariskunta ja toinen, joka on yrittänyt jo useamman vuoden tuloksetta. Entä jos meillekin käy niin sitten muutaman vuoden odotuksen jälkeen. Täytin juuri kolmekymmentäyksi. Parin vuoden päästä olen kolmekymmentäkolme. Hedelmällisyyteni on muutenkin jo laskussa. Entä jos lykkäämme asiaa ja sitten käykin niin, että emme saakaan lasta. Silloin mietin varmasti, että miksi emme alkaneet yrittää aiemmin.

Puhuimme asiasta miehen kanssa paljon. Tosin itse olisin puhunut vielä paljon enemmän, analysoinut kaikin päin. Mies ei sellaista harrasta. Kävimme läpi nuo muutaman argumentit puolesta ja vastaan, jonka jälkeen mies totesi, että jätetään pillerit pois. Vauva saa tulla, jos on tullakseen. Itse en ole näin helppo. Halusin varmistaa, että mies on ihan varma asiasta ja jankkasin ja jankkasin, joka kantilta, ärsytykseen asti. Minun täytyy prosessoida asioita huomattavasti enemmän. Käsittämätöntä miten miehen aivot toimivat. Loppujen lopuksi päädyimme yhdessä siihen lopputulokseen (johon mies oli itsekseen päätynyt noin tuntia aiemmin), että pillerit jätetään pois. Normaalisti aloittaisin huomenna uuden pillerilevyn. Nyt siis en. Hui! Tässä jännittää monikin asia, mutta ei vähiten se, että olen popsinut noita vuosikausia. Miten minuun vaikuttaa niiden lopettaminen? Uskoisin siitä seuraavan useampiakin toivottuja asioita (kuten sanottu: en ole syönyt niitä mielelläni), mutta mitenkäs ne hormonit?Menenkö ihan sekaisin? Olen muutenkin herkkis, sikäli mikäli se ei ole johtunut vain noista pillereistä. Jännityksellä odotamme mitä tuleman pitää.

Tähän päättyi pillereiden aikakausi.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *