Jouduin taipumaan

Olen pian viikon ollut sairaslomalla. Olin vakaasti päättänyt, että pärjään töissä loppuun saakka, mutta reilu viikko sitten tuli seinä vastaan. Töissä oli niin kiire, että käytännössä juoksentelin edes takaisin kahdeksan tuntia (lounas- ja kahvitauot pidin kyllä). Liitoskivut ovat vaivanneet enemmän ja enemmän ja muutaman tunnin työskentelyn jälkeen ne alkoivat olla aika sietämättömät. Kipuja on takana, edessä sekä ”down there”. Kävin viime viikolla lääkärissä, joka tarkisti, että paikat ovat vielä kiinni. Olivat onneksi. Pehmenneet kyllä, mutta kohdunkaulaa oli ilmeisesti vielä jäljellä sen verran kuin kuuluukin. Kävin varmuuden vuoksi labrassakin, mutta onneksi sielläkin oli kaikki ok. Lepoon lääkäri määräsi ja sanoi, että ”katso voinnin mukaan yritätkö vielä palata töihin vai tuletko takaisin”. Pomolle lupasin ilmoittaa tänään miltä vaikuttaa. Paluu töihin olisi torstaina.

Vuodelevossa en suinkaan ole ollut, eikä siihen syytä ollutkaan. Sen sijaan olen touhuillut rauhassa, omaa tahtiani ja välissä lepäillyt sohvalla. Hieman olen ulkoillutkin pakkasista huolimatta. Kotona on mennyt ihan ok (jos pitkästymistä ei lasketa), mutta tunnin-pari liikkeellä oltuani/touhuttuani meno muuttuu taas ”köpöttelyksi” ja joudun lepäämään. En kuitenkaan haluaisi vielä täysin luovuttaa. Sairasloman jälkeen töitä ei olisi kuin puolitoista viikkoa. Sovimme tänään pomon kanssa, että menen torstaina töihin, otan kevyemmin, koitan istua enemmän ja pitää hieman enemmän taukoja ja katsomme ja toivomme, että sillä pärjätään. Täytyy vain toivoa parasta, mutta jos kivut käyvät liian koviksi, on pakko vain luovuttaa. Harmittaa.

Nyt alkaa muutenkin olla sellainen olo, että sitä todella on raskaana. Vatsa alkaa olla melko suuri ja tiellä. Yllän kyllä varpaisiin ja saan kämmenet kurotettua lattiaan (tästä olen kovin ylpeä ja välillä aina esittelen ketteryyttäni miehelle), mutta muuten olo alkaa olla aika kömpelö. Hyvän asennon löytäminen sängyssä, asennon vaihtaminen, ylös nouseminen, housujen pukeminen jne. alkavat tuntua ihmeen työläiltä. Tämä toki kuuluu asiaan, mutta on silti hieman turhauttavaa. Vauvan liikkeet ja potkut alkavat myös tuntua todella selvinä – liekö syynä tähän osittain sekin, että olen ottanut rauhallisemmin, jolloin tunnen ne paremmin. Kaikenkaikkiaan koko asia alkaa tuntua paljon konkreettisemmalta, vaikka pääni ei ihan täysin ole mukaan ehtinyt vieläkään. Olemme muunmuassa jutelleet nimistä, isyyden tunnustamisesta, mitä vauvalle käy jos kuolemme, nimiäiskahveista ja -juhlista jne. Huomenna laskettuun aikaan on enää seitsemän viikkoa.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *