Mummi-to-be

Kun kerroin raskaudesta äidilleni, hänen reaktionsa oli hyvin neutraali. Hän sanoi onneksi olkoon, halasi, kysyi miten olen voinut ja alkoi höpöttelemään käytännön asioista. Hän ei ole ikinä, edes vahingossa, maininnut jo odottavansa lastenlasta. Olen kuitenkin 31-vuotias, joten se on mielestäni ihan hyvä suoritus. Tosin pari viikkoa ennen kuin kerroin raskaudesta hän mainitsi jotain ohimennen tyyliin ”jos te joskus hankitte lapsia”. En ollut etukäteen ihan varma mitä mieltä hän asiasta on, mutta nyt alkaa näyttää siltä, että hän on innoissaan. Hän googlailee pinnasänkyjä ja vaunuja, tuo meille lipaston, josta jollain lisäosalla saa hoitopöydän, ostaa kasoittain lankoja ja neulelehtiä, joissa on ohjeita vauvanvaatteille, ilmoittautui ranskankurssille(!) ja lista vain jatkuu. Olen suoraan sanoen todella otettu.

Minusta on ihanaa, että asumme lähellä perhettäni. Tiedän, että tarvittaessa voin pyytää apua ja voin esim. lähteä vauvan kanssa kävelylle heidän luokseen. Samalla minua hieman harmittaa, että mieheni perhe asuu kaukana. Ensinnäkin se tietysti tarkoittaa sitä, että tukiverkkomme on ikään kuin puolikas. Tämä kuitenkin on kovin yleistä. Monet ihan täysin suomalaisetkin parit asuvat kaukana perheistään, eikä kaikilla edes ole perhettä. Tämä ei siis ole varsinaisesti huolenaihe. Enemmän minua harmittaa se, että lapsella ja puolella suvusta ei heti alkuun ole mahdollista luoda kovin läheistä suhdetta. Isovanhemmat ja muutama muu sukulainen ovat Afrikassa asti, yksi setä jenkeissä, yksi Englannissa ja loput perheestä Ranskassa. Ranskassa tietysti pääsemme vierailemaan hieman useammin, mutta silti olen hieman suruissani. Haaveissamme on joku päivä muuttaa Ranskaan ja silloin toki miehen perhe olisi lähellä. Valitettavasti siinä tapauksessa minun perheeni taas olisi kauempana. Täytyy yrittää ajatella niin, että meillä on aina joitain läheisiä lähellämme missä ikinä olemmekin ja yritämme pitää kauempana olevaan perheeseen yhteyttä mahdollisimman paljon. Moderni teknologia todella helpottaa.

Miehen suuressa perheessä on paljon lapsia, joten tuleva lapsemme sopii hyvin joukon jatkoksi. Minun sisaruksillani ei vielä ole lapsia, joten pienokaiseni tulee olemaan isovanhempiensa ensimmäinen lapsenlapsi. Toiset isovanhempani ovat onneksi vielä hyvissä voimissa, joten lapseni saa vielä tutustua kahteen isoisovanhempaankin.

Viikonlopuksi lähden vanhempieni kanssa mökille lepäämään, katsomaan josko sieniä löytyisi. Ja luultavasti äitini kanssa vauvajuttuja juttelemaan. Lapseni tulee saamaan ihanan mummin. Toki koko perhe ja suku on ihanaa ja tukenamme, mutta luulen, että äidistäni tulee ihan super-mummi.