Bébé syntyi klo. 21.41 ja minut jouduttiin hetkeä myöhemmin viemään leikkaussaliin tikattavaksi. En siis päässyt syöttämään vauvaa heti synnytyssalissa, kuten olisin halunnut. Onneksi olin tuolloin niin väsynyt ja sekaisin, etten ymmärtänyt asiaa vaan olin vain tyytyväinen, että synnytys oli vihdoin ohi. Osastolle ja vauvan luokse pääsin lähempänä puolta kahta yöllä. Yöhoitaja (tai -kätilö?) toi vauvan luokseni ja auttoi hieman imetyksen alkuun. Ekan yön vietin muuten pitkälti omissa oloissani, yrittäen imettää vauvaa. Maitoa ei tuolloin juurikaan tullut, mutta yrityksen puutteesta meitä ei voi syyttää. Seuraavana päivänä vauva lähinnä nukkui, joten en kauheasti syöttänyt. Näin jälkikäteen ajatellen olisi ollut kiva tietää, että vauvaa olisi oikeasti syytä herätellä syömään melko tiuhaankin.

Yöhoitaja myös sanoi, että vauvalla näyttää olevan melko tiukka kielijänne ja että se saattaa olla syytä napsaista poikki, jotta ruokailu onnistuisi paremmin. Kysyin asiaa aamulla vuorossa olevalta hoitajalta, joka sanoi, että ihan normaali tuo on. Myöskään lääkärin tarkastuksessa ennen kotiutumista kielestä ei sanottu mitään, joten ei napsaistu.

Toisena yönä sain huonekaverin, jolla maito nousi heti ja jonka vauva nukkui hyvin ja minua nolotti, kun bébé huusi vähän väliä. Vaihdoin vaippoja ja syötin ja syötin, mutta vauva vain itki. Jossain vaiheessa yöllä kärräsin vauvan kansliaan ja pyysin apua. Totesivat vauvan näyttävän nälkäiseltä ja antoivat luovutettua äidinmaitoa, jota sitten huoneessa lääkeruiskulla pienelle annoin. Jouduin käydä hakemassa vielä toisen satsin ennen kuin bébé rauhoittui ja nukahti. Aikaisin aamulla sama juttu, koitin imettää pitkään kummastakin rinnasta ja loppujen lopuksi tassuttelimme taas kansliaan. Toisen lisämaitokierroksen jälkeen bébé nukkuikin taas tyytyväisenä tuntikausia. Sivukorvalla kuulin kuinka naapurivuoteen naiselle sanottiin ennen kotiutumista, että vauvan pitäisi syödä kolmen-neljän tunnin välein.

Ennen kotiutumista syötin bébéä sairaalassa ja kotiin päästyämme meille tuli kyläilijöitä. Jossain vaiheessa tajusin, että syömisestä oli kulunut jo kolme tuntia ja vauva vaan nukkui. Koitimme sitä herätellä porukalla, mutta toinen vain veteli onnellisena sikeitä. Minua alkoi ahdistaa. Uusi äiti kun on, sitä hätääntyy helposti. Vihdoin vaihdettuani vaipan ja pestyäni pojan pepun, hän heräsi. Sain hieman sentään syötettyä. Yöllä pieni oli lähinnä valveilla, joko syöden tai vaatien vaipan vaihtoa. Syötin ja syötin ja  bébé jäi aina itkemään ja syömään nyrkkiään. Meillä oli pari purkkia korviketta ostettuna varmuudeksi ja mies oli hakenut apteekista muutamia lääkeruiskuja. Siinä sitten vauvan huutaessa lämmitin vesihauteessa korviketta (jälkikäteen tajusin, että sen varmaan olisi voinut myös laittaa mikroon) ja syötin sitten pikkuhiljaa ruiskulla. Tätä toistettiin pari kertaa yössä, kuten sairaalassakin. Lisäksi annoin muistaakseni päivälläkin korviketta lisäksi, kun tuntui, ettei itseltä vielä tullut maitoa.

Toisen kotona vietetyn yön aikana rinnat turposivat ja seuravaana aamuna kätilö POVA-käynnillämme totesi maidon nousseen ja rintojen olevan niin pinkeät, ettei vauva saa nännistä otetta. Rintakumi ratkaisi tämän ongelman, imetys pääsi kunnolla käyntiin ja mamma oli järjettömän helpottunut. Korvikkeet saimme jätettyä kokonaan pois samoin tein, lukuunottamatta hoitotasoreissua. Tikattu takalistoni kipeytyi tuon päivän aikana tosiaan niin pahasti, että olin useamman päivän lähes täysin vuodelevossa. Imetin siis ainoastaan kyljeltään. Kun vihdoin pystyin istumaan, kokeilin imettää myös istualteni sohvalla. Se onnistui joten kuten, mutta ei alkuun tuntunut ihan omalta. Tai en oikein osannut hakea hyvää, rentoa asentoa. Imetysasentojen kanssa totesin tarvitsevani apua.

Myös imuotteen kanssa oli haasteita. Vauva kasvoi hyvin pelkällä rintamaidolla, tai kuten neuvolakorttiin on kirjoitettu ”täysimetyksellä”. (Minusta oli kiva, että lisämaidoista ja muista huolimatta minun koettiin täysimettävän. En oikeastaan tiedä edes miksi, varmaan jotain imetyshormonihuuruja.)

​Sain neuvolan tädiltä muiden papereiden ohessa lapun, jossa oli listattuna Helsingissä neuvoloissa järjestettävät imetystukiryhmät. Omassa neuvolassamme noita ei järjestetä, mutta melko lähellä meitä kuitenkin kokoontuu ryhmä kerran kuussa. Eilen menin sinne ensimmäistä kertaa ja hieman jännitti. Paikalla oli neljä äitiä, imetysohjaaja sekä kaksi opiskelijaa. Esittäydyimme, kerroimme imetyshistoriamme ja syyn miksi tulimme ryhmään. Sain vastauksia kysymyksiini, opastusta meille sopivien imetysasentojen löytämiseen sekä imuotteen treenaamiseen. Lisäksi ohjaaja sanoi, että osa ongelmistamme saattaisi ratketa vauvan kireän kielijänteen napsaisulla. Se ei olisi pakollista, mutta saattaisi auttaa ja on kuulemma ihan pikkujuttu. Hän varasi meille tänään ajan toimenpiteeseen poliklinikalle. Aika on ensi maanantaina ja minua hieman jännittää. Hoitaja sanoi toimenpiteen olevan todella pieni. Lääkäri laittaa käden lapsen suuhun ja – done. Eivät edes puuduta, koska puudutus sattuu enemmän kuin itse nipsaisu, kielijänne kun on ihan paperinohut.

Seuraava ryhmä on noin kuukauden kuluttua ja luulenpa melkein osallistuvani taas. Oli tosi kiva saada yksilöllistä ohjausta sekä vertaistukea. Kahdella äideistä oli hyvin samanlaisia haasteita ja kysymyksiä kuin minulla. Kolmannella ongelmat liittyivät maidon riittämättömyyteen ja hänen puolestaan tuli paha mieli. Voin vain kuvitella, kuinka vaikeaa äidille on, jos haluaisi imettää, mutta maitoa ei tule riittävästi. En jotenkin hänen puhuttuaan kehdannut enää kysyä viimeisestä haasteestani, joka liittyi runsaaseen maidon tuotantoon ja sen aiheuttamiin ongelmiin. Hölmöä varmasti, mutta ajattelin, etten itse olisi hänen tilanteessaan halunnut kuulla jonkun valittavan liian runsasta maidon määrää.

Nyt meillä koitetaan vähentää rintakumin käyttöä, parantaa imuotetta sekä löytää hyviä, mukavia ja luontevia imetysasentoja. Lisäksi tasapainoilen imetyksen, pumppauksen ja pulloruokinnan kanssa. Haluan ehdottomasti imettää, kunhan vaan kaikki sujuu ja sekä vauva että minä voimme hyvin. Joitan ongelmia ei voi ennakoida, mutta nyt sujuu ihan hyvin, joten toivon voivani jatkaa näin. Imetyksen ohella haluan kuitenkin pumpata maitoa pakkaseen, jotta papa voi sitä aina silloin tällöin hänelle pullosta antaa.

Tähän mennessä bébé on saanut maitoa pullosta kahdesti. Ensimmäinen kerta oli pääsiäisenä, kun ystäväni tulivat meille tekemään blinejä. (Tästä toivon nyt kahden vuoden kokemuksella muotoutuvan pääsiäistraditiomme.) Ihanien blinien (tai syrnikkien?) mätien ja savukalatahnojen ym. kanssa nautin lasin cavaa papan huolehtiessa pojasta. Isänsä syötti pikkuiselle pumpattua maitoa pullosta. Toinen oli alkuun hieman epäileväinen, mutta kun huomasi pullosta tulevan maitoa, söi ahnaasti. Imetystukiryhmässä sain neuvon tutustua tahdistettuun/vauvantahtiseen pulloruokintaan (paced bottle feeding). Youtubesta löytyy hyvä video esim. täältä. Täytyy näyttää tuo miehelle, koska meidän poika vetelee kyllä muuten kerta-annoksensa parissa minuuutissa.

Toisen kerran vauva sai ruokaa pullosta tänään, kun minulla oli aika fysioterapeutille. Bébé jäi isänsä kanssa kotiin. Olin pumpannut eilen sekä tänään aamulla maitoa jääkaappiin. Ja käynyt miehen kanssa läpi maidon lämmittämistä vesihauteessa jne. En ollut poissa kuin vajaat pari tuntia, mutta toki vauva oli sinä aikana herännyt ja vaatinut ruokaa. Syöttö kyllä onnistui, mutta pullo oli taas tyhjentynyt hetkessä. Vauva jäi huutamaan ja kun tulin sopivasti kotiin, mies pyysi minua lämmittämään lisää maitoa, ”koska sillä on nälkä”. Sanoin, että ensimmäisessä pullossa piti kyllä olla sopiva kerta-annos, että vauvan ei teoriassa pitäis olla nälkäinen. Annoin tutin ja sanoin, että odotetaan hetki. Parissa minuutissa pieni rauhoittuikin, joten meidän todella täytyy tutustua tuohon tahdistettuun ruokintaan.

Haluaisin ensisijaisesti imettää, mutta tarjota aina silloin tällöin pulloa, jotta se toivottavasti kelpaisi vauvalle, kun tarve on. Hieman jänniä juttuja nämä ovat. Ystäväni kertoi, että kun hän luopui rintakumista, niin vauva ei kelpuuttanut enää pulloakaan ja sitten ei äidin tarvinnut lähteä mihinkään pienen luota. Toiset taas sanovat, että jos vauvalle tarjoaa ahkerasti pulloa, se voi alkaa hyljeksiä rintaa, koska pullosta tulee maitoa helpommin (etenkin ellei syöttö ole vauvantahtista). Myös tutin käyttö jakaa mielipiteitä. Ei se ainakaan imetystä edistä, mutta olemme ottaneet riskin. Kirjoitin aiheesta aiemmin täällä.

Nyt tosiaan mennään tukiryhmästä saaduilla ohjeilla ja toivotaan, että maitoa riittää, vauvaa kasvaa sopivasti, pienet probleemamme saataisiin korjattua, jotta imetys olisi mukavampaa molemmille ja että pieni pumppailu silloin tällöin ei boostaa maidontuotantoani kovasti, koska sitä tulee nyt jo tosiaan melko runsaasti. Tarkoitus olisi tutustua varmuudeksi hankittuun maidonkerääjään, nyt kun alamme rintapumpun kanssa olla kavereita. Pikkuhiljaa. Nyt bébé alkaa taas heräillä ja on aika vaihtaa vaippa ja tarjota myöhäistä lounasta pienelle pomolle (mieheni on alkanut kutsu pojua bossiksi, koska taloutemme tällä hetkellä pyörii pitkälti hänen ehdoillaan).