Rv. 34

Kuusi viikkoa laskettuun aikaan! Aika on mennyt käsittämätöntä vauhtia. Kun juttelen äitini kanssa ja kerron mitä hankintoja olemme tehneet ja mitä vielä puuttuu, hän tuntuu aina olevan sitä mieltä, että onpa hyvä, että näin ajoissa olette senkin saaneet. Itsestä ei tunnu siltä. Minusta tuntuu, että vielä puuttuu vaikka mitä ja vauvahan voi tulla hetkenä minä hyvänsä. Todellisuudessa meillä taitaa aika hyvin tärkeimmät olla kasassa. Viimeiset olennaiset hankinnat aion tehdä ensi viikolla, kun olen äitiyslomalla. Sen jälkeen voin sitten keskittyä muuhun – tekemistä kyllä riittää. Kuusi viikkoa kuluu varmasti hujauksessa. Edelliset kuusi kuukauttakin ovat kuluneet lähes huomaamatta. Ja kuka tietää kuinka ajoissa tuo pieni päättää tulla. Jostain syystä meillä on sellainen tunne, että vauva tulee etuajassa. Yhtä hyvinhän hän voi päättää lykätä saapumistaan parilla viikolla.

Saimme hiljan tietää, että yksi miehen veljistä Ranskassa odottaa myös tyttöystävänsä kanssa perheenlisäystä (lapsi on heille on kolmas) ja on menossa naimisiin kuukauden kuluttua. Ajoitus ei kannaltamme voisi olla huonompi, kymmenen päivää ennen laskettua aikaa. Olisi ollut kiva päästä häihin, mutta minä en tietenkään voi matkustaa eikä mieskään enää tuolloin, ties vaikka vauvamme olisi jo täällä tai syntyisi juuri tuolloin. Miehen veli oli kovin pahoillaan, ettei mieheni pääse häihin ja kysyi eikö tämä voisi tulla edes päiväksi häitä varten. No, ei tietenkään enää tuossa vaiheessa voi. Jos häät olisivat olleet esim. nyt, olisimme harkinneet asiaa, mutta tuo nyt on auttamattomasti liian myöhään. Kurjaa. Yritämme järjestää reissun kuitenkin mahdollisimman pian, jotta miehen perhe pääsee myös näkemään pienokaisemme.

Olen käsitellyt raskauden herättämiä tunteita kirjoittamlla ja toisaalta myös lukemalla toisten kokemuksia. Vertaistuki on ollut verratonta. Usein kuulee sanottavan kuinka ihanaa aikaa raskaus on ja kuinka nainen oikein hehkuu. En ole hehkua kyllä kokenut, enkä mitenkään erityisemmin nauttinut raskaudesta. Se on lähinnä tuntunut uudelta ja erilaiselta, jännitävältäkin. Vatsan kasvua on ollut hauska seurata ja etenkin vauvan liikkeitä, mutta muuten olo ei ole tuntunut kummemmalta. Usein sitä päätyy tänne valittelemaan vaivojaan ja oireitaan, mutta todellisuudessa koen päässeeni melko helpolla. Muutamia vaivoja ja kremppoja on toki ollut, mutta niin kai lähes jokaisella odottajalla. Vointini on pääasiassa kuitenkin ollut hyvä. Neuvolassa ei ole jouduttu huolehtimaan mistään vaan hoitajalta saa aina positiivia kommentteja, joista tulee hyvä mieli. Nyt raskautta on jäljellä ehkä kuusi, maksimissaan kai kahdeksan viikkoa ja tuntuu siltä, että kun parin päivän päästä, töiden päätyttyä pääsee touhuamaan omaan tahtiinsa hektisen työtahdin sijaan, niin olokin todennäköisesti helpottuu entisestään. Olen päättänyt nauttia kauniista talvikelistä ja ulkoilla omaan tahtiini, levätä sekä käydä läpi mammaloman to do-listaani kohta ja päivä kerrallaan. Toisin sanoen koitan ottaa kaiken ilon irti näistä viimeisistä viikoista.