Voi väsymys!

Mihin hävisi kuukausi? Tuntuu, että aika vilahtaa ohi lähes huomaamatta tässä väsymyksen ja huonovointisuuden aallokossa. Töissä on ollut valtava kiire, mikä ei ainakaan helpota jaksamista. Lisäksi meillä oli house guest Lontoosta. Miehen ystävä tuli meille kylään ja majaili vuodesohvallamme lähes pari viikkoa. Tavallisesti toivotan miehen vieraat lämpimästi tervetulleeksi – heitä saisi käydä enemmänkin. Pahoinvointini on kuitenkin aamuisin ollut aika pahaa ja minun pitäisi syödä aamupalaa sohvalla makoillen pitkäänkin. Tämä ei tietenkään vierailun aikana onnistunut ja lopputulos oli se, että oksentelin lähes joka aamu. Vieraan lähdettyä on ollut hieman helpompaa.

Kävimme myös ensimmäisen kerran neuvolassa. Neuvolan ”täti” (joka taisi kyllä olla minua nuorempi) lohdutteli, että yleensä viikolla 11 helpottaa ja että ensi kerralla olen todennäköisesti jo kuin eri ihminen. Toivon todella, että se pitäisi paikkansa. Pääsisi nauttimaan tästä ”tilasta”. Labrassa kävin viime viikolla. Tulokset kaiketi kuulen seuraavalla kerralla neuvolassa. Sokerirasituskokeeseen joudun vielä, mutta toivottavasti vasta pahoinvoinnin lakattua. Ensimmäinen ultra on 28.8 eli vajaan parin viikon päästä. En malttaisi enää odottaa. Uskon sen jotenkin tekevän tästä todellisemman tuntuista ja toisaalta uskaltaa ehkä alkaa kertoa ihmisille, jos näkee, että siellä todella on joku.

Viime viikon olin lomalla, mikä teki todella hyvää. Valtaosa lomasta meni mökillä leväten ja mustikoita poimien. Sieniä ei valitettavasti vielä löytynyt. Grillattiin, saunottiin, levättiin ja nautittiin. Mies oli ensimmäistä kertaa suomalaisella mökillä ja viihtyi hyvin. Palaa kuulemma mielellään uudelleenkin. Todettakoon sen verran, että meidän mökimme on hieman perinteistä modernimpi: on sisävessa (vaikkakaan ei vesivessa), juokseva vesi, suihku, sähköt jne. Tämä taisi helpottaa hieman kulttuurishokkia. Hän totesi, ettei muista olleensa missään, missä olisi noin hiljaista. Ja tuonne kuitenkin kuuluu pienen järven yli sekä naapurien, että autojen ääniä aina aika ajoin.

Eilen olin Flow-festareilla fiilistelemässä musiikkia, kesäistä säätä, miljöötä, hyvää ruokaa ja hyvää seuraa. Perinteistä poiketen minulla oli lippu vain sunnuntaille, mikä tässä tilanteessa oli todella hyvä juttu (vaikkakin mielestäni parhaat esiintyjät olivat perjantaina). Hieman jännitti miten jaksan, etenkin kun edellisenä iltana olo oli todella huono ja oksensin enemmän kuin vielä tähän saakka. Seuraavana aamuna katsoin peiliin ja säikähdin, että olin saanut jonkin allergisen reaktion. Sitten katsoin tarkemmin ja huomasin punaisten läikkien olevan pieniä verenpurkaumia. Niitä oli paljon: silmien ympärillä, silmissä, suun ympärillä ja leuan alla. Aika karu näky. Paksu pakkeli naamaan ja aika hyvin peittyivät. Vain silmässä oleva purkauma kiinnitti kavereiden huomion. Tänä aamuna tuo purkauma on jo puolen silmänvalkuaisesta – kiva mennä tämän näköisenä lomalta takaisin töihin huomenna. Festarit menivät jopa odotettua paremmin. Pahoinvointi ei yllättänyt. (Testailin ruokakojujen herkkutarjontaa parin tunnin välein.) Noin sunnuntaina päiväsaikaan juomattomuuskaan ei ollut niin silmiinpistävää, mutta saattaa olla, että joku sitä jäi miettimään. Onneksi eivät kuitenkaan kyselleet, niin ei tarvinnut selitellä. Kotiin lähdimme yhdentoista aikaan. Ottaen huomioon, että viime aikoina olen nukahtanut kymmenen jälkeen, se oli oikein hyvä suoritus.

Tämä päivä on sitten kyllä mennyt lepäillessä. Nukuin parin tunnin päikkärit ja nyt tuntuu siltä, että olisi aika uusille päikkäreille. Onneksi oli vielä vapaapäivä tänään. Töissä olisi voinut tehdä tiukkaa.