Tukka. Se otti ja lähti. Mies nimesi minut irlanninsetteriksi, mutta olen enemmän kuin tyytyväinen uuteen kuontalooni. 

Pitkä, piiiitkä tukka oli osa minua monta monituista vuotta. Näin lyhyet hiukset minulla on ollut viimeksi yläasteaikoina – luultavasti kahdeksannella luokalla. Seitsemän vuotta sitten. Silloin olin kasvattanut aivan liian lyhyeksi kynittyä reuhkaani jo hyvän tovin. Ennen tätä päivää olin käynyt kampaajalla viimeksi vuoden 2011 elokuussa. Toki olen itse saksinut välillä pahimpia latvoista pois – ja leikannut aina välillä itselleni otsatukan.

Marssin viime viikolla hetken mielijohteesta Oulun La Felicitaan ja varasin ajan. Olin pyöritellyt jo pidempään mielessäni ajatusta lyhyemmästä tukasta. Tuli viimein aika ryhtyä toimeen. Suunnitelmillani on toisinaan paha tapa jäädä ajatuksen tasolle. Nyt olo on kevyempi ja ilme huomattavasti raikkaampi. Kampaamosta sai opiskelijakortilla vieläpä hyvän alennuksen, vink vink oululaisopiskelijat.

Ehkä minut viimein otetaan aikuistukkani kanssa vakavasti. Kun mittaa päästä varpaisiin on yhtä paljon kuin 12-vuotiailla, näyttää pitkässä ja eittämättä vähän epäsiistissä kuontalossa huomattavasti oikeaa ikäänsä nuoremmalta ja lapsellisemmalta. Psst: työnantajat, katsokaa uutta ulkoasuani! Enkö olekin pätevä ja osaava? 

Tulevaisuus näyttäköön, kauanko viihdyn puolipitkässä.