Mikäli oikein olen ymmärtänyt, on maksimekko sinnitellyt trendinä jo ainakin viime kesästä lähtien. Kaltaiseni hobitti ei tosin voi käyttää pitkiä helmoja ongelmitta – usein mekko on yhtä pitkä kuin käyttäjänsä. Kompastupa sitten helmoihin tai keiku viidentoista sentin koroilla nilkkojen nyrjähtämisen ohella. Tai tartu saksiin. Ja ompelukoneeseen. Ja kiroa niin äidiltä lainattu kasarisingeri kuin myös tuolin ja ompelukoneen välissä istuva vertikaalisesti rajoittunut tapaus.

Eilen piipahdimme pitkästä aikaa kirppiksellä, ja mihin katseeni pysähtyikään! Se on vihreä, siinä on psykedeelisiä kuvioita, se on räikeä, se on ihana! Sen hinta on alle kolme euroa (!), ja mikä parasta: kun kiirehdin sovittamaan, se oli… sopiva! Niin pituudeltaan kuin ympärysmitaltaankin. Oi räikeä retrokaapu, tervetuloa vaatekaappini aarteeksi.

Mekon kokolapun merkintä alkaa nelosella, mutta istuvuus on pelastettu vyön avulla. Kaapu on mukavan väljä, ja pituutta voi säädellä kiskomalla yläosaa enemmän tai vähemmän vyön päälle – tai jopa vetämällä liiat kankaat taakse laskoksille. 

Tämä liitto tulee kestämään.

Mekko: Second hand