Wanhat 2019

Moi vaan! Eilen meillä oli vanhojen tanssien harjoitukset ja tanssimme siinä, niin kuin normaalisti. Kotia päästyäni tajusin, että vanhojen tansseihin on enään vain 17 päivää ja sitten olemme koulun wanhimmat. Opettajamme olisi halunnut, että olisimme tehneet sinne pienen nätelmän tai tanssit olisi muutettu näytelmäksi, mutta halusimme sen normaali tansseiksi. En malta odottaa tansseja, mutta onhan se nyt vähän pelottavaa ja jännittävää, kun se tulee niin pian eteen, ettei osaa varautua. 

 Tämä vuosi on minulle muutenkin vähän raskas, kun lukion toinen vuosi päätty ja alkaa kirjotuksiin kertaaminen, joillekkin se alkaa jo tänä vuonna. Samaan aikaan tänä vuonna, muiden juttujen lisäksi, täytän 18-vuotta tänä vuonna. Se on minulle todella pelottavaa aikaa, vaikka eihän siinä oikein paljon vastuuta tule, kun asuu vielä vanhempien luona. Kuitenkin se 18-vuotis syntymäpäivä on todella pelotava minulle, koska siitä kaikki vanhemmat ihmiset sanovat kaikkea juttuja. Esimerkiksi sitä, että ”Mitenhän sä oikein pärjäät sitten, kun täytät 18, Silloinhan sulle tulee hirveästi vastuuta ja kaikkea.” Eniten minua hirvittää ja jännittää ajokortti ja ajaminen, vaikka onhan minulla skootterikortti ja skootteri, mutta eihän sekään paljoa eroa skootterista, enempi vauhtia, isompi ja enemmän ihmisiä kyytillä. Onneksi kaverini ovat samassa tilanteessa ja vanhemapni auttavat ja rauhoittavat minua. Kyllä me ja minä selviämme. Moikka vain!

Kulttuuri Musiikki Opiskelu Ajattelin tänään

Tulevaisuus

Heipä hei! Tajusin tänään katsoessani opintopolkua, että vuoden päästä olen hakenut jo Sibelius-akatemiaan. Se on ihana koulu, mutta en tunne olevani vielä valmis sinne. Kävin siellä koulussa tutustumassa viime vuonna, joskus syksyllä. Ihana koulu ja kaikki oli niin nättiä ja minun näköistäni siellä, mutta pelkään etten ole tarpeeksi hyvä tai valmis vielä sinne. Olen kuitenkin pienestä kaupungista ja yht’äkkiä isoon Helsinkiin ja monien ihmisten joukkoon, jotka ovat samanlaisia, kuin minä. Se oli hauska kokemus se, mutta en oikein tiedä miten olisin siellä ollut ja tunsin itseni niin pieneksi. Päätin sillä reissulla, että minä haluan opiskella siellä ja tulevaisuutena (toivottavasti) olisin musiikinopettaja. Saa kuitenkin nähdä missä olen kahden vuodenpäästä opiskelemassa ja mihin erikoistuisin. Pidetään kuitenkin positiivinen asenne ja toivo yllä. Ei saa luopua haaveista, koska sitten haaveet ei toteudu, jos ei edes haaveile. Onneksi minulla on perheeni, ystävät, sukulaiseni ja opettajat auttamassa minua, kun tarvitsen apua. Tämmöinen info tähän väliin 😀

 

Heippa ja näkyillään 🙂

Suhteet Oma elämä Musiikki Opiskelu