Il Sole 24 Ore -talouslehti: Suomalaiset vaatimattomia!
Lukijamme lähetti linkin mielenkiintoiseen Iltasanomien artikkeliin, jossa viitattiin italialaisen Il Sole 24 Ore -talouslehden juttuun Suomesta ja meidän suomalaisten erikoislaatuisuudesta. Me Miehet -blogia juttu kiinnostaa sen takia, että siinä sivutaan myös hieman muotia. Suomalaiset ovat italialaislehden mukaan vaatimattomia ja pröystäilyä inhoavaa kansaa. Luksuksenpuutetta Suomen katukuvassa on lehden mukaan vaikea ymmärtää, kun ottaa huomioon meidän suomalaisten elintason.
Lehdessä oudoksutaan, että Suomen katukuvasta puuttuvat kokonaan luksusputiikit. Louis Vuitton on ainoa ja lehti ihmetteleekin missä ovat muut ranskalaiset ja italialaiset luksusmerkit. Suomalaiset liikkeet ovat lehden mukaan täynnä halpisvaatteita.
Toinen hämmästyksen aihe on, että Helsinki on luultavammin ainoa länsimainen pääkaupunki, jonka kaduilla ei ajele isoja katumaastureita.
Koko Iltasanomien artikkeli löytyy täältä.
Alkuperäinen Il Sore 24 Oren juttu löytyy täältä
Sen verran tuota juttua kommentoisin, että muodin ja luksusputiikkien kohdalla tuo italialainen lehti on aivan oikeassa. Louis Vuitton on tosiaankin ainoa luksusputiikki joka löytyy Suomesta, ja sekin on vain naisten kenkiä ja muita naisten tilpehöörejä täynnä. Eli meille miehille ei löydy sieltä mitään. Jos suomalainen mies haluaisi pukeutua kalliimpien designerien vaatteisiin, niin heikkoa on. Guccin, Versacen, Bottega Venetan, Zegnan, Balmainin, Gaultierin, yms. yms. putiikit loistavat poissaolollaan. Stokkalta tai jostain vastaavasta voi jokunen säälittävä kankaanpala löytyä, mutta valikoimat on todella suppeat. Valikoi siinä sitten…
Toisaalta pitäähän näiden luksusbrändien ajatella myös bisnestä. Anteeksi nyt kaikki helsinkiläiset, mutta Helsinki on pieni kaupunki ja koko Suomessakin on asukkaita vain yhden eurooppalaisen suurkaupungin verran. Ovat ne laskeneet, että ei tänne pohjanperukoille paljon kannata perustella putiikkeja. Tilannetta eivät edes enää itänaapurin turistit auta, sillä Pietari on pullollaan luksusmerkkien putiikkeja, tavaraa ja vaatetta löytyy niin miehille, naisille ja lapsillekin. Eivät he enää tänne Suomeen tule ostoksille ja rikkaimmat lentävät ostosmatkoille sitten suoraan Pariisiin, Roomaan, Milanoon, Lontooseen ja vaikka Nykkiin asti.
Katumaastureiden kohdalla en tiedä missä läntisen Euroopan suurkaupungeissa ovat nähneet noita enemmän kuin Helsingin/Suomen kaduilla ja teillä. Itsekin melkoisesti matkustaneena en ole katumaastureita Euroopan suurkaupungeissa mitään ruuhkaksi asti nähnyt. Kyllä noiden suurkaupunkien autovalikoima on jokseenkin pienikokoista (ja melkoisen vanhaakin). En ainakaan itse haluaisi mennä sompailemaan Pariisin, Rooman, Madridin, Lontoon tai minkänkään muunkaan suurkaupungin kaduille isolla katumaasturilla ruuhka-aikaan. Kyllä saa olla aika masokisti jos autoksi valitsee noissa kaupungeissa ison katumaasturin eikä näppärää city-autoa. Normaali arkiliikennekin on jo samanlaista kuin Helsingin ”ruuhkat” pahimmissa painajaisissa. Ja jos katunäkymiä noissakin kaupungeissa katselee muodin puolelta, niin eipä sitä varsinaista tyylikkyyttä ja huippumuodikkaasti pukeutuneita kauheasti niissäkään vastaan tule. Moiset kuvitelmat ovat usein muotilehtien (varsinkin suomalaisten) luomaa harhaa. ”Kaikki” italialaiset ovat huippumuodikkaita, ”kaikki” ranskalaiset ovat supertyylikkäitä. Höpö höpö. Riippuu tietenkin milloin ja missä kulkee. Menepä vaikka Lontoon Cityyn lounasaikaan tallustelemaan, niin onhan 99% vastaantulijoista kalliimmasta päästä puvut ja kamppeet päällä, mutta kuljepa hieman muuna aikana tai muualla, niin samanlaista porukkaa niissä vastaan tulee kuin täällä Suomessakin.
Ovat toimittajat tainneet muutenkin sotkea läntisen Euroopan ja itäisen Euroopan suurkaupungit keskenään. Itäisen Euroopan suurkaupungeissa osataan kyllä pröystäilyn taito ja katumaastureita on kadut ”täynnä”.
Katumaastureista sen verran, että vaikka en mikään vihenpiiperö olekaan, niin turhakkeitahan ne ovat. Ymmärrän, että jos asuu jossakin jumalan selän takana 5 kilometriä oikealle ja lumiaurauksesta ei ole tietoakaan, niin ovathan nelivedot silloin näppäriä. Peltoautoja sanoisin. Itse ajelen tuollaiset 40-50.000 km vuodessa ja kertaakaan en ole tarvinnut nelivetoa. Minulle ovat ajo-ominaisuudet ja auton esteettinen ulkonäkö (jota katumaastureissa ei todellakaan ole) tärkeämpiä. Täytyy muutenkin sääliä katumaastureiden omistajia ja näiden vaimoja/tyttöystäviä (se vanha kunnon vertaus miehisistä kyvyistä auton kokoon nähden…). Vaikka väittäväthän naiset, että ei koko merkitse…:)