Ruokakauppaseikkailu

Olen ruokaintoilija ja rakastan ruokaa. Japanin ruokakulttuuri on jo nyt hurmannut minut täysin. Ensimmäisenä japanilaisesta ruuasta tulee mieleen sushi. Voin kertoa, että se sushi, mitä suomalaisissa sushibuffeteissa on, ei varmastikaan olisi paikallisten mieleen. Japani ruokakulttuuri sisältää kuitenkin paljon muutakin kuin pelkkää sushia. Tai riisiä. No riisiä syödään kyllä paljon. Sitä voi ostaa ruokakaupasta monen kilon säkeissä, niin ei heti lopu.

Ulkomailla olen aina tykännyt käydä ruokakaupassa fiilistelemässä ja ihastelemassa paikallisia ruoka-aineita. Minulla saattaa kestää pidempikin tovi, kun seikkailen hyllyjen tutkimassa. Mieheni lausahti tässä yhtenä kertana täällä, että: ”mä tiedän, että tää on sun huvipuisto, mutta voitaisko edetä vähän nopeammin?”. Ensimmäinen kerta japanilaisessa ruokakaupassa oli jotenkin lamaannuttava. Tuntui, että aivan kaikki on jotain uutta ja ihmeellistä.

Japanilainen ruokakauppa on todellakin erilainen kuin suomalainen. Alkuun tuntui, että mitään ei osaa ostaa. Japanin kielen taitoni ei ole vielä millään hyvällä tasolla, joten melkein jokaisen purkin ja paketin kanssa täytyi alkuun käyttää googlen kääntäjää hyväksi. Onneksi on teknologia! Vaikka sitäkin käyttämällä voi tulla hutiostoksia. Olen ostanut esimerkiksi jugurttijuomaa maidon sijaan ja kiisselimäistä teetä sokerin sijaan. Onneksi pikkuhiljaa olen oppinut valitsemaan ostoskorini sisällön oikein.

Japanilaisesta ruokakaupasta puhuttaessa on pakko mainita hedelmäosasto. Japanissa hedelmät ovat suhteellisen hintavia. Niitä myydään yleensä aika pienissä pakkauksissa tai yksitellen. Myös valmiita hedelmäasetelmia on saatavilla. Kalleimpia hedelmiä käsitellään todella varovasti, ja niitä pakkaillaan kuin herkimpiä posliineita. Ja pakataan nätisti esimerkiksi nauhoin.

Uusia ruoka-aineita on ollut hauska testailla. Ja oikeastaan vähän pakkokin, sillä täällä esimerkiksi kasvisvalikoima on ihan tyystin erilainen kuin Suomessa. Ja kala, ja liha… Mutta tämä on todella hyvä paikka yrittää rikkoa omia kaavojansa ja kokeilla paljon uusia ruokalajeja. Onneksi yhdestä ruuasta en ole joutunut luopumaan, vaikka alkuun luulin niin. Kaurahiutaleita onneksi löysin kovan etsinnän jälkeen ja kaurapuuro kuuluu aamupalalleni. Vielä ajatus perinteisestä japanilaisesta aamiaisesta ei houkuttele, vai miltä hapatetut soijapavut riisin kanssa kuulostaa?

Koti Ruoka ja juoma

Ensimmäinen kosketus Japaniin

Elettiin kevättä ja silmissä suuntasi paluu Suomeen. Tanskassa olimme asuneet vuoden verran miehen työkomennuksen vuoksi. Eräänä päivänä puolisoni tuli töistä kotiin ja seuraava keskustelu käyntiin likimain näillä sanoilla:

”Tuli seuraava työkomennus…”
”Nonni pitihän se arvata, minne?”
”Japaniin.”
”Et oo tosissas, ei todellakaan mennä!”

Ja sitten pikkuhiljaa ajatus Japanista sai tulta allensa ja päätimme yhdessä lähteä Japaniin. Ja tässä sitä ollaan asuttu jo kuukausi Japanissa. Syyskuun alussa lensimme yhdessä Japaniin. Mieheni oli jo kolme viikkoa asunut Japanissa, mutta tuli Suomeen viettämään ystäviemme häitä ja hoitamaan työasioita. Olikin hyvä, etten ollut yksin tupsahtaessamme Japanin Naritan lentokentälle. Kiikan tyttö oli ihan pihalla, sen voin kertoa.Japaniin tarvitaan viisumi yli 3 kuukauden oleilulle. Itsehän sain viisumin kouraani Japanin suurlähetystössä lähtöä edeltävänä torstaina. Melkein meni viime tippaan. Onneksi sen sain, sillä minun olisi tarvinnut palata ylimääräisen kerran Suomeen ennen joulukuuta. Lentokentälle saapuessa minulle piti saada residence card, eli eräänlainen henkilökortti, jolla osoittaa maassaoloni oikeutetuksi. Siinä mentiinkin ihmiseltä toiselle vähän kuin pingispallo. Henkilökunta ei montaa sanaa englantia osannut, mutta sain kun sainkin kortin käteeni. Ja prosessi lopulta kesti noin 15min kokonaisuudessaan, tehokasta.

Laukkujen haun ja tullin jälkeen suuntasimme lentokentän juna-asemalle. Pieni shokki iski, kun ymmärsi vihdoin saapuneensa Japaniin. Matkustamisesta väsyneenä nökötin vaan suu auki ja ihmettelin kaikkea. Junamatka Naritalta Tokioon kestää muuten yllättävän kauan. Sitä ei ymmärrä, että Tokio on todella iso alue ja etäisyydet ovat kymmeniä kilometrejä. Matkan aikana junan ikkunoista vilisi jo riisipeltoja ja bambumetsiä. Ja sitten alkoi kaupunkimaisema. Lopulta Tokion päärautatieasema, jossa riitti vilinää. Sieltä hyppäsimme junaan kohti Iwakia. Kahden tunnin junamatkan ajan ahmin maisemia.

Izumin juna-asemalta hyppäsimme taksiin. Emme asu ihan Iwakin keskustassa vaan Onahama nimisessä kaupunkitaajamassa. Japanissa osoitejärjestelmä on todella outo. Kaduilla ei ole aina nimiä vaan osoitteet ovat yhdistelmä taajamia, kortteleita ja talojen nimiä.  Meidän vanhemman puoleinen kuljettaja oikein ensin edes nähnyt pienellä printattua japaninkielistä osoitettamme. On muuten ihan kätevää, että residence cardissa lukee japaniksi meidän osoite. Lopulta taksi tiesi, minne halusimme mennä ja pääsimme perille.

Pienen hengähdystauon jälkeen lähdimme ruokaostoksille kombiiniin eli lähikauppaan. Täällä yleisimmät ovat 7Eleven, Lawson ja FamilyMart. 7Eleveneitä on ihan joka kulmassa. Tämän jälkeen kävimme syömässä ramenia. Siinä tuli minulle myös ensimmäinen kokemus ravintola-automaatista. Tilaus naputeltiin koneeseen, maksettiin ja tarjoilija hakee printatut tilaukset.

Elämä Japanissa alkoi tuntua todelliselta tuon ramenin myötä. Nyt olen kuukauden ajan olen siis jo täällä asustellut. Kaikenlaista ollaan tehty ja koettu. Niistä kerron kohta lisää!  Blogin halusin perustaa eräänlaiseksi päiväkirjaksi itselleni ja tiedän, että monia kiinnostaa arki täällä Japanissa. Minulle saa heittää postaustoiveita! Jatkossa pyrin blogia päivittelemään kerran tai kaksi viikossa.

Kulttuuri Oma elämä Matkat