Taifuuni Hagibis
Viime viikonloppuinen Hagibis oli toinen kokemistani taifuuneista. Taifuunikausi kestää Japanissa elo-lokakuun ajan. Tänä vuonna Hagibis oli kauden 19. taifuuni. Normaalisti Japaniin rantautuu vuosittain noin 4-5 taifuunia. Ensimmäinen kokemani taifuuni oli nimeltään Faxai, joka iski syyskuussa. Se oli kokoluokaltaan ja voimakkuudeltaan pienempi. Faxai meni meidän kohdalta ihan vierestä, mutta ei aiheuttanut Iwakin kaupungin alueella vahinkoja. Silloin tuli reippaasti vettä ja tuuli navakasti. Sitä kesti muutaman tunnin. Faxain kohdalla jännitys oli läsnä, muttei todellakaan siinä määrin mitä Hagibis aiheutti näytellessään voimiaan.
Hagibis oli ennustettu saapuvaksi lauantaina 12.10. iltapäivällä. Jo torstaina kävimme ostamassa tarvittavat määrät kuiva- ja purkkiruokia ja muuta helposti säilyvää ruokaa. Japanissa suositellaan muutenkin varustautumaan siihen, että kodissa on aina kolmelle päivälle ruokaa ja vettä. Näin mahdollisien katastrofin sattuessa ei ole ihan puilla paljailla. Ruuan ja veden lisäksi meillä oli kaksi evakuointireppua, joissa löytyi muun muassa hengityssuojaimia, ensiapuatarvikkeita, fiskarsin kirves, taskulamppu, varavirtalähde, makuupussi ja vaihtovaatteita.
Perjantaina teippaisimme ikkunat. Se estää ikkunan rikkoutuessa kaikkien lasin säpäleiden leviäimisen. Kylpyammeen täytin vedellä siltä varalta, että vesi katkeaa. Kaikki puhelimet ja tabletit olivat latauksessa, että niillä riittäisi virta mahdollisimman pitkään, vaikka sähkö katkeaisi. Muuta meidän ei ollut tehtävissä. Sitten alkoi odotus. Jo varhain lauantaiaamuna pyörin kodissa ympyrää. Koska taifuunin oli ennustettu iskevän vasta illalla maihin, kävimme aamupäivällä vielä lenkillä ja samalla etsimme evakuointikeskuksemme kaiken varalta. Maitoa ostettiin lisää, että mieheni sai kahviinsa maitoa. Ja kahvia kulutettiin muuten aika paljon tuona päivänä.
Illalla seitsemän aikaan Hagibis rantautui Japaniin. Jo ennen sitä voimakkaat tuulet olivat tuhonneet taloja ja ensimmäinen kuolonuhri oli tullut. Ensin välttelimme uutiskuvien katselua, mutta pian oli vain pakko seurata taifuunin etenemistä. Koko illan pyöri seuraavanlainen kaava: ensin Japanin yleisradion uutissivuston luku, Japanin meteorologian laitoksen sivu, windy.com, sitten facebookin ja instagramin tuijottelu, että saisi muuta ajateltavaa. Taifuuni olisi meidän kohdalla puolen yön aikaan. Pikku hiljaa alkoi sade, joka voimistui voimistumistaan. Tuuli alkoi myös nousemaan. Hätäpalveluviestejä alkoi pikku hiljaa tippumaan puhelimeen. Näissä informoitiin evakuointialueet ja mahdolliset tulvariskialueet. Kaikki viestit oli tietenkin japaniksi, joten aina kun sellainen tuli, meidän piti se kääntää googlen kääntäjällä. Saimme viestin, että meidän viereisen joen vierusta oli määrätty evakuoida tulvan vuoksi. Tuolloin soitimme Suomen ulkoministeriön hätänumeroon tilanteen varmistamiseksi, ja lähdimme autolla kohti evakuointikeskusta. Autolla pystyi tuolloin vielä hyvin ajamaan, vaikka vettä tulikin todella paljon. Kun olimme melkein perillä, saimme mieheni japanilaiselta työkaverilta tiedon, että meidän evakuointi on tarpeeton. Viesti oli koskenut vain joen ylävirtaa ja meidän kohti sijaitsee alavirralla. Siispä suuntasimme takaisin kotiin.
Koko ajan vilkuilin naapuriemme autoja, liikennettä viereisellä tiellä ja erityisesti joen pintaa. Joen varressa kävin säännöllisin väliajoin pelastuslaitoksen henkilökunta mittaamassa joen pinnan nousua. Jos naapurit olisivat hälvenneet, olisi meidänkin lähdettävä livohkaan. Tosin olimme sitä mieltä, että viimeiset hetket lähteä olisi ihan pian. Kohta voisi olla vaarallista lähteä ulos, saati lähteä ajamaan. Toivomme oli, että meidän koti on kakkoskerroksessa, joten ihan heti vedenvaraan emme välttämättä joutuisi joen tulviessa. Onneksi mieheni löysi sivuston, johon vedenpinnan muutokset julkaistiin. Siinä näkyi raja, jolloin tulisi evakuoida ja raja, jolloin joki nousee jokiäyrään yli. Mieheni laski ajan, jolloin joki tulvii sateen jatkuessa samalla voimakkuudella. Se oli siinä ja siinä, että taifuuni menisi siinä ajassa meidän ohi. Onneksi sade alkoi hieman hellittämään ja joen pinnan nousu pysähtyi. Lopulta joen pinnan raportoitiin laskevan. Taifuunin keskuksen ollessa kohdallamme sadetta ei enää tullut, mutta tuuli navakasti ja taivas läikehti oranssina salamoiden iskiessä.
Olihan taifuuni kokemuksena pelottava. Katsoin ylen toimittajan instagramia, ja hän raportoi Tokiosta, kuinka taifuuni oli vähän kuin syysmyrsky Suomessa. No ei siltä ihan minusta tuntunut. Taifuuni vaikutti eri paikoissa eri lailla. Hagibis aiheutti tuulen vuoksi pahimmat vahingot juuri rantautumisen kohdilla. Meille tullessa tuuli oli jo laskenut merkittävästi, joten siitä ei ollut niinkään huolta. Iwakin alueella sade oli se pahin tekijä. Se aiheutti tulvia ja maansortumia. Edelleen tulvien aiheuttamia tuhoja korjataan Iwakissa. Monien kodit jäivät tulvan alle ja autot tuhoutuivat. Puhdasta vettä ei ole tuhoalueella saatavissa vedenpumppaamon rikkoutumisen takia. Viranomaisten mukaan vedenjakelu saadaan toimintaan kahden viikon sisällä.
Oli onnea, kun meille ei tapahtunut mitään. Mutta kyllä sitä täytyy sanoa, että pelon kuorruttava epävarmuus oli koko ajan läsnä. Paikallisten asennoituminen ja varustautuminen taifuuniin oli aika rentoa. Japanilaisille taifuunit ovat tuttua kauraa, vaikka nyt oli kyseessä voimakkain vuosikymmeniin. Vertaan tätä vähän siihen, että Suomessa olisi lumimyrsky ja -30 astetta pakkasta. Suomalaisille normaalia, mutta muille luonnonmullistus. Japanilaiset ovat varustautuneet ja asennoituneet luonnonmullistuksiin jo pienestä pitäen. Oma pelkoni johtui siitä, etten tiennyt mitä tulisi tapahtumaan. Sitten vielä lisäksi melkein kaikki informaatio tapahtuvasta oli japaniksi, jäi ilmaan leijumaan paljon kysymysmerkkejä. Onneksi en ollut tilanteessa yksin. Ilman mieheni rauhallista ja järkevää asennoitumista, olisin varmaan ollut peiton alla jossain nurkassa syömässä suklaata. Sitä söin kyllä muutenkin, onneksi meillä oli tuliassuklaata kaapissa.
Taifuunista ei jäänyt kuitenkaan mitään jatkuvaa pelkoa. Se tuli ja meni. Vielä tässä ehtii tulla vaikka uusi taifuuni. Nyt on vertailupohjaa oikein pahasta ja erityisesti kokemusta, kuinka toimia. Kunnollista maanjäristystä odottelen kyllä seuraavaksi. Itseäni ei pelota täällä asuminen. Japanissa ei asuisi 126 miljoonaa ihmistä, jos täällä ei pystyisi elämään. Niinpä minäkin täällä porskuttelen menemään. Nyt tuli pitkä ja aika raskas postaus. Kiitos kun jaksoit lukea. Ensi viikolla lupaan vähän kevyempää sisältöä.