Blogiryhdistäytyminen
Kuukaudet ovat vilahtaneet ohi järisyttävällä nopeudella. Nyt päätin ryhdistäytyä. Edellinen blogipostaus on lokakuun alkupuolelta, sen jälkeen on tapahtunut mm. seuraavaa:
– Loppuraskaus sujui yllättäen melko kivuttomasti, viimeinen kuukausi oli hetkittäin jopa oikein mukavaa
– Tyttäremme saapui maailmaan laskettuna aikana, 8.12.2012, klo 05.09. Synnytys kesti vajaat kymmenen tuntia, ponnistusvaihe 14 minuuttia – lapsivedet tosin menivät jo kolme vuorokautta aiemmin. Tähän palaan myöhemmin synnytyskertomuksen merkeissä. Sen verran voin raottaa esiriippua, että heti synnytyksen jälkeen kätilön kysyessä synnytysarvosanaa asteikolla 0-10, annoin numeroksi 9. Jälkikäteen antaisin ehkä 10. Ei traumoja, ei repeämiä ja lopputulos oli niin kaiken sen vaivan arvoinen. Lapsella painoa 3100 g ja pituutta 50 cm.
– Kätilöopistolla vietettiin ensimmäiset kaksi päivää, jonka jälkeen kotiuduttiin kolmehenkisenä perheenä.
– Äitiys on tuntunut alusta saakka käsittämättömän luonnolliselta.
– Olin asennoitunut imettämiseen periaatteella ”onnistuu varmasti, mutta jos ongelmia ilmenee, niihin haetaan apua, kunnes ne katoavat”. Imetys on onnistunut juuri niin hyvin kuin oli ajatellutkin. Lapsi tuli maailmaan varhain lauantaiaamuna, maito nousi myöhään sunnuntai-iltana. Imettäminen on ollut luonnolliselta tuntuva ja ah, niin ihanan helppo tapa ruokkia lapsonen. Imetän tunnin-parin välein, aina kun lapsi haluaa syödä (haluaa siis syödä tiheään).
– Nimiäisiä vietettiin 13.1.2013 lähisukulaisten läsnäollessa. Juhlakalu nukkui.
– Päivää ennen synnytystä piipahdin Kätilöopiston vaa’alla, joka näytti 70,2 kg. Viikkoa myöhemmin lukema kotipuntarilla oli 56 kg, nelisen kiloa vähemmän kuin painoni ennen raskautta. Tällöin tajusin että imettäminen vie paljon energiaa, joka tulee kompensoida syömällä. Paino on edelleen laskenut pari kiloa, mutta tilanne tuntuu nyt tasoittuvan. Oma jälkitarkastukseni oli viime viikolla, siellä asiasta mainittuani lääkäri totesi joidenkin menettävän hurjan määrän energiaa täysimettäessään. Pitää muistaa syödä.
– Huomenna on 2 kk neuvola, jossa saadaan uusimmat kasvulukemat. Toissa viikon lääkärikäynnillä paino oli jo reilusti yli viisi kiloa ja pituutta melkein 60 cm. Edelleen mietitään Miehen kanssa päivittäin, että miten nopeasti vauva oikein voi kasvaa. Pienokainen pitelee jo itse päätä pystyssä ja on ihan eri tavalla jäntevä, ensimmäisen kuukauden riisisäkkeys alkaa vaipua unholaan.
– Tyttönen kulkee aina mukana kantoliinassa tai -repussa. Vaunut ollaan otettu varastosta yhden kerran, eikä sitä tule uudestaan tapahtumaan. Kumpikaan meistä ei kestä niin vaivalloista liikkumista. Miehen veljen perheeltä saatiin lainaksi Manduca, joka on erityisen näppärä kaupunkikäynneillä (eli kahvilareissuilla). Kantoliina tuntuu kuitenkin ergonomisesti paremmalta, erityisesti selkä tuntuu hitusen kipeytyvän pitkän manducapäivän jälkeen. Lähes päivittäin käydään kahvittelemassa ystävien kanssa, joko keskustassa tai ystävien luona. Lapsi viihtyy missä tahansa, kunhan saa olla sylissä ja seurata mitä ympärillä tapahtuu.
– Omani ja Miehen geenit yhdistämällä saatiin aikaiseksi lapsi, joka on lähes aina hyväntuulinen – itku tulee oikeastaan vain nälän vuoksi, mutta sekin loppuu heti kun saadaan rinta suuhun. Vauva viettää suurimman osan päivästä sylissä tai kantoliinassa ja nukkuu yöt meidän kanssa perhepedissä. Nauttii läheisyydestä täysin rinnoin, yksin ei halua olla (tämän uskon olevan evoluution kannalta luonnollista pienelle ihmiselle – historian saatossa vauva on selviytynyt hengissä vain äidin välittömässä läheisyydessä).
– Minkäänlaista rytmiä meillä ei vielä ole – öisin ei tytön mielestä tarvitse nukkua, silloin seurustellaan. Tämä pienelle sallittakoon. Rytmiharjoittelua ollaan kyllä jo mietitty, siitä lisää lähitulevaisuudessa.
+ Bonuksena Kristaliinan innoittama paljastus hymyaddiktiudesta: lapsonen väläytti ensimmäisen hymynsä muutama viikko sitten, jonka jälkeen olen huomannut sössöttäväni, maiskuttelevani ja tekeväni ilmapusuja pari sataa kertaa päivässä – vain jotta jälkeläinen hymyilisi.