Niin kauas on pitkä matka ja niin monta asiaa kerrottavana

 

CAM01844.jpg

Niin kauan olen miettinyt mistä aloittaisin blogini postaukset. Koska asiaa olisi paljonkin, niin aloitan sitten edes jostain.

Ehkä hieman esitietoja; Olen siis pian ollut naimisissa kaksi vuotta. Josta seurustellut mieheni kanssa neljä vuotta. Eli aika lyhyt taival ollut vielä tämä meidän suhde. Ja miksi tänään juuri päätin ”this is the day”, niin näin yöllä todella kummallista unta ja se herätti minut enkä sen jälkeen saanut enää unta uudelleen. Unessa mieheni makasi sohvalla ja minä istuin siinä unessa hänen viereensä, hän kosketti hyvin hellästi kasvojani katsoen minua todella oudosti, ihan kuin olisi tiennyt kaiken päättyvän ja siihen paikkaan mieheni ”veti elämästä viimeiset henkoset”, niin kun meilläpäin sanotaan. Hän siis sai unessani sydänkohtauksen ja menehtyi siihen. Se tunne joka siitä tuli oli todella outo, jopa super outo. En pysty edes kuvailemaan sitä tunnetta. Samantien laitoin miehelleni viestin (hän siis viikot töissä toisaalla) viestiin en saanut vastausta moneen tuntiin sillä olinhan omani hänelle laittanut noin klo 02.10. Odottavan aika todellakin on pitkä. Aamu viiteen mennessä olin ehtinyt jo ajattelemaan vaikka ja mitä. Hän siis heräsi ”kämpiltään” ja toivotti minulle ”hyvät huomenet” ihan normaaliin tapaan snäpillä. Tiesin vihdoinkin, että uni oli unta vain. Painajainen? Ehkä elämäni pahimpia. Näetkö sinä painajaisia?

Omalla kohdallani taitaa painajaiset tulla silloin, kun on tressiä, surua ja murhetta niin kaikista voimakkaimmin.

Miksi tuota unta sitten säikähdin? Siihen palaamme myöhemmin muissa postauksissani. 

1499204218156.jpg

Kun nyt tuntuu, että tätä kirjoittamista täytyy kokeilla, makustella ja ehkä hieman oppiakin lisää :)

Suhteet Oma elämä Rakkaus Mieli