Hietsun hienoin huivi
JUHUU! Tein eilisellä Hietsun kirpparilla kyllä vuoden löydön. Menin Bulevardin päähän alunperin etsimään uusia hiuskoristeita, mutta tarjonta sillä saralla oli todella huonoa. Sen sijaan bongasin erään rouvan pöydän kohdalla aivan mahtavan kauniin silkkihuivin alkuperäisine pakkauksineen. Huivi oli kiikutettu Italiasta vuosi sitten, mutta jäänyt käyttämättömäksi. Ja koska huomasin huivin vasta kahden aikoihin, eikä rouva ollut saanut myytyä sitä aikaisemmin, sain hinnakin tingittyä erittäin sopivaan hintaan 🙂 Ja kokoa kaunokaiselta löytyy ihanat 90×90.
Olen aika-ajoin kuolaillut ebayssa eri merkkien silkkihuiveja, ja en voi muuta sanoa, kun että suurin osa niistä on aivan älyttömän kauniita. Lompakkoni on vaan ollut aina turhan ohut näille asusteille. Nyt vihdoin sain ensimmäiseni. Eilinen oli taas hyvä muistutus siitä, että kirppareilla pitäisi käydä useammin.
Versace sieltä sitten kiikutettiin kotiin. Ja kuinka pehmeä se onkaan. Me happy!