Kylmyyttä ja ruusuja

Paleltaa. Olen pukeutunut kashmir-pöksyihin ja kahteen villapaitaan. Jalassani on lämpöiset tohvelit. Viltti vielä päälle. Sormet ja nenänpää ovat kuitenkin aivan kylmät. Ahdistaa jo ajatuskin siitä kylmyydestä, joka iskee kun vaihdan yövaatteet päälle (pitkähihaiset ja -lahkeiset tietenkin). Hrr.

Tiesin kyllä, että täällä anoppilassa (ja ylipäätään asunnoissa täällä Espanjassa) on kylmä talvisin. Olemme lomailleet täällä talviaikaan useita kertoja. Silti tämä kylmyys yllättää joka kerta. Sitä vaan ei suomalaisena ole tottunut, että pitää pukeutua lämpimästi kun tulee sisälle. Suomessa se on talvella hieman toisinpäin. Minulla onkin täällä aina yksi extra villatakki ovensuussa odottamassa.

Viimeiset viikot ovat taas olleet pahempia, vaikka yölämpötilat ovat hieman nousseet. Lämpötila laskee nyt öisin 8-10 asteeseen täällä Valenciassa. Helmikuussa aamulla saattoi olla 2-5 astetta. Järkeilin itseskseni, että pahentunut kylmyys voisi johtua viimeaikaisista pilvisistä päivistä, kun aurinko ei ole lämmittänyt taloa. Toki talosta löytyy patterit ja ne ovatkin päällä parin tunnin ajan iltapäivisin. Lämmityskulut saattavat täällä pompsahtaa helposti pilviin pienemmässäkin asunnonossa, joten ymmärrettävästi lämmityksen kanssa on oltava tarkkana

Miten odotankaan, että lämpötilat nousisivat ja, että meillä olisi lämmin! ja siis nimeonmaan täällä sisällä. Auringonpaistaessa ulkona on jopa kuuma. Toivon myös salaa, että tuleva asuntomme valmistuisi ennen aikojaan ja olisin pian itse vastuussa lämmityskuluista. Todennäköisempää kuitenkin, että kesä ja lämpö saapuvat paljon ennen kuin pääsemme omaan kotiin…ehkä sitten syksyllä.. Sillä välin odotan paljon aurinkoisia päiviä tulevaksi, jotta voin siirtyä terassille lämmittelemään kohmeisia käsiä!

Kuvituksena muuten aamulla pihalta bongattuja ruusuja, kyllä se kesä sieltä tulee! Aurinkoista viikkoa kaikille!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *