En millään voi uskoa, että olemme asuneet täällä Espanjassa jo kohta kolme kuukautta! Päivät kuluvat aika lailla tietyn rutiinin mukaan, mutta muutamia arkisia seikkoja on tietysti tullut ihmeteltyä.

• Täällä Valencian seudulla sataa harvoin. Edellinen viikko oli ensimmäinen sateinen viikko kolmeen kuukauteen. Olen huomannut, että huonolla säällä ulos mennään vain, jos on pakko. Koulussakaan ei ulkoilla, koska vesisade. Omat lapseni ovat tietysti tottuneita kuralätäkköpomppijoita, joten jokainen pienikin märkkä läntti maassa on käytävä läpi. Voin kertoa, että saamme kanssaeläjiltä kummastuneita katseita.
• Toinen vastaavankainen tilanne on hiekka-/soratiet. Niitä vältellään ainkain meidän perheessä samaan tapaan kuin märkää asfalttia. Mieluiten siis aina valitaan kiertotie, jos toinen vaihtoehto on kävellä soratien kautta. Myös hiekkapohjaiset leikkipuistot ovat vältettävien listalla.
• Talvea rakastanut lapseni haluaa mennä autolla kouluun, koska kävellessä tulee naamaan kylmä. Ulkona noin 8 astetta ja arinko paistaa. Yritän muistuttaa, että hetki sitten Suomessa oli hieman kylmempää, mutta lapsi toteaa, että Suomessa meillä oli kunnon ulkovaatteet päällä. Totta kyllä.

• Koulu tuntuu suomalaiseen päiväkotiin verrattuna usein joltakin suljetulta laitokselta. Ne ovat aitojen ja lukittujen porttien ympäröimiä. Portit avataan tiettyyn kellonaikaan, jolloin vanhemmat pääsevät tuomaan tai hakemaan lapsiaan. Opettaja hakee lapset pihalta, jossa jokainen luokka odottaa jonossa tietyllä paikalla. Koulupäivän päätteeksi lapset noudetaan samasta paikasta. Vanhemmilla ei myöskään ole mitään asiaa luokkahuoneeseen. Yhtenä aamuna lapseni oli unohtanut hänelle supertärkeän lelun kotiin ja sain luvan käydä hakemassa sen. En kuitenkaan saanut viedä sitä itkevälle lapselleni, vaan ovimies pysäytti minut ja kertoi, että vain hän voi sen viedä. Aikani asiasta väännettyä sain kuin sainkin luvan viedä lelun luokan ovelle . Ja nyt puhutaan siis kolme-neljävuotiaista lapsista. Lapseni oli myös juuri aloittanut koulussa ja ero siihen tuttuun päiväkotiin, jossa lapsi jäi aina tutun hoitajan syliin oli valtava.

• Miten saada isovanhemmat ymmärtämään, että lapsille ei kannata antaa jokaista keksiä tai maitokaakaota, joita he pyytävät? Ymmärrän kyllä heidän halunsa miellyttää ja ennen täällä lomaillessa olen katsonut asiaa vähän sormien läpi. Mutta kun nyt me asutaan täällä… Minusta tuntuu, että esikoiseni on jo aikamoisen sokeriaddiktion kourissa.
• Sokerin käyttö täällä ylipäänsä hirvittää, ja en ole ollenkaan mikään sokerinatsi. Esimerkiksi kolussa syntymäpäiviä viettävä lapsi tuo mukanaan kakun (tai yleensä useita kakkuja) koko luokalle, ja herkkuja jaetaan lapsille runsain käsin. Yhtenä päivänä tyttäreni kertoi syöneensä kaksi palaa suklaakakkua ja vielä palan omenakakkua.Lisäki monet vanhemmat antavat koulupäivän päätteeksi lapsillensa nutellaleivät  käteen.