Barbados
hello!
Semana Santan eli lomaviikon ja sitä seuraavan spring breakin aikana ehdin reissata pari viikkoa muuallakin kuin Meksikossa, joten blogin nimestä riippumatta teen pari postausta noista reissuista! 🙂 Kaverimme Tuomas on sopivasti vaihdossa Barbadoksella, joten lähdimme 8 hengen suomiporukalla Karibian lomalle; minä Meksikosta, Essi Kaliforniasta ja muut Suomesta. Luulin jo tottuneeni lämpöön, mutta Barbadoksen kuuma ja kostea ilma yllätti siltikin! Tällä lomalla tuli jopa rusketuttua (ja palettua) enemmän kuin aiempina kuukausina Meksikossa. Vuokrasimme Brandon Beachin lähettyviltä talon, joka oli juuri sopivan kokoinen meille.
Barbados-kotimme aivan rannan lähettyvillä
Ehdin viettää saarella 10 päivää, joista viitenä kävimme surffauskurssilla. Surffaus on ollut jo pitkään to-do-listalla ja oli hauskaa päästä viimein kokeilemaan sitä. Normaalisti yksi kerta kesti 1½ – 2 tuntia ja välillä jopa pidempään, joten viiden kerran aikana ehti hyvin oppia ainakin alkeet.
Innokkaina ekalle tunnille
Aluksi laudalla pystyyn pääseminen oli yllättävän hankalaa, mutta muuttui nopeasti helpommaksi – tietty laudasta ja aalloista riippuen. Vähänkin isommassa aallokossa rannasta takaisin merelle kauhominen oli pidemmän päälle raskasta, joten parissa tunnissa sai tehtyä hyvän yläkroppatreenin.
Toisella kerralla pystyi jo paremmin nousemaan aallolle
Ekan tunnin jälkeinen oli onnellinen olo!
Vuokrasimme pariksi päiväksi tilavan auton, jolla oli helppo kierrellä ympäri saarta. Vasemmanpuoleinen liikenne ja kapeat tiet hämmensivät aluksi, mutta pääsimme aina ehjänä perille (kiitos Otto!). Seikkailimme luolassa Animal Flower Cave’ssa ja näimme apinoita Wildlife Reservessä.
Tytöt ♥
Animal flower cave
Järjestimme myös Tuomaksen Kanadan vaihtarikavereille menestyksekkäät Jersey shore -teemaiset sitsit! Jaoimme tätä pohjoismaista akateemista pöytäjuhlakulttuuria NESU-tyyliin Atlantin toisella puolella ja Kanada-vieraamme kiittelivät paljon jälkikäteen.
Sitsipöytä ennen kuin toastit aloittivat ensimmäisen proggiksen
Paratiisirantojen hiekka oli valkoista ja meri turkoosin väristä, joten surffituntien jälkeen oli rentouttavaa istua rantabaariin ihailemaan maisemia. Rannoilla oli mielestäni yllättävän vähän muita turisteja, ja löysimmekin pari melkein täysin tyhjää rantaa. Ehdimme viikon aikana kokea sekä auringonnousun että -laskun rannalla istuskellessa.
Ihanat biitsit
Tietty kävimme myös shoppailemassa pääkaupungissa Bridgetownissa ja tutustuimme paikalliseen yöelämään Bridgetownissa ja Holetownissa.
Viinipullotarjoilu Duke’s yökerhossa
Yksi viikon kohokohtia oli lauantaipäivän katamaraaniristeily. Vietimme neljä tuntia katamaraanilla auringosta ja open bar’ista nauttien ja pysähdyimme välillä hyppimään veteen muun muassa Sandy Lanelle Rihannan beach house’n edustalle.
Täydellinen lomaolo!
Kohta mereen
Pääsimme myös uimaan kilpikonnien kanssa! Tammikuun beach festivalien vauvakilpparien jälkeen tuntui huikealta päästä uimaan täysikasvuisten vierelle ja nähdä kuinka rauhallisesti ne uivat pieniin ja räpiköiviin poikasiin verrattuna. GoProlle tuli taas käyttöä.
Reilun viikon lomailun jälkeen oli aika tuhlata loput Barbadoksen dollarit ja jättää hyvästit surffilaudoille sekä ihanille ystäville. Paratiisisaaren hiekoista ja auringonlaskuista olisi voinut nauttia pidempäänkin, mutta nyt matka jatkui Meksikon kautta Belizeen.
Haikeat hyvästit
besos, kata
———————————————————————————————————————————–
Hello!
During Semana Santa and springbreak I travelled two weeks outside of Mexico. My friend Tuomas studies currently in Barbados, so my 6 Finnish friends and I decided to spend a Caribbean holiday there. I thought I got used to the heat, but the air in Barbados was way hotter than in Mexico! During those 10 days I tanned (and burned) more than during almost 3 months in Mexico.
We rented a beach house near Brandon Beach, which was a perfect choice for us. Surfing is a popular activity in the island and we took a course for beginners: five times 1½ – 2 hours, some days even more. We had a lot of fun while during that, and even though it was quite hard in the beginning we learned fast and suddenly it got easier to get on the board.
We also rented a car for a couple of days and went exploring the island. In Barbados Animal Flower Cave we swam in a beautiful cave and in Barbados Wildlife Resort we saw some monkeys. After surf lessons it was peaceful to enjoy paradise beaches in beach bars or go shopping in the capital city, Bridgetown. It was amazing to experience both sunrise and sunset by sitting on a beach. One night we organized Jersey shore -sits to Tuomas’ Canadian friends. Sits is a Nordic academic table party with eating, drinking, singing drinking games and participating in performances and our Canadian guests loved it! Of course we went to experience night life in Bridgetown and Holetown.
One of the best experiences during our stay was a 4-hour-cruise with catamaran. We spent the afternoon by sunbathing, enjoying open bar and jumping into the water close to Rihanna’s beach house in Sandy Lane. We also get to swim with lovely turtles, which was totally amazing! I could have spent more time enjoying Barbados, but then it was time to head back to Mexico and Belize.
-Kata