Viva Mexico
¡buenas!
Pääsin perille Meksikoon reilu viikko sitten ja tuntuukin, että lyhyessä ajassa on tapahtunut paljon kaikenlaista! Jokainen päivä on ollut aurinkoinen ja koko ajan on paljon tekemistä.
Sain lopulliset kurssiaikataulut ja parin muutoksen (ja tekosyyn) jälkeen käyn kevään aikana vain kaksi kurssia, espanjan ja management communicationin. Tunteja viikkossa on siis vain maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 13-15 ja tiistaisin ja torstaisin klo 11-15. Aamuisin onkin ollut hyvin aikaa joko skypettää tai välillä vain nukkua pitkään.
Joka-aamuinen aamupala: luonnonjogurttia, tuoreita hedelmiä ja itse tehtyä mysliä
Yliopistolle lähden yleensä tunti ennen luennon alkua, sillä bussiaikatauluja ei ole ja odottelussa saattaa mennä vähän aikaa. Lähempänä yliopistoa kiertää opiskelijoita varten ITESOn oma auto, jolla pääsen kampukselle asti. Kotiinpaluu vaihtelee päivittäin, sillä välillä otan bussin ja välillä taas liftaan kimppakyydillä muiden opiskelijoiden autolla. Täällä onneksi tykätään vaihtareista ja paikalliset opiskelijat ovat tosi kiinnostuneita kuulemaan Suomesta autokyytien aikana.
ITESOn sisäänkäynti
Luennot ovat tähän mennessä olleet todella osallistavia ja ilmapiiri on ollut leppoisa. Luentojen jälkeen ollaan käyty porukalla syömässä ja hengailtu kampuksen nurmikolla ennen salille lähtöä. Yliopiston kuntosali on todella iso ja ilmastoitu, ja jopa sielläkin on istutettuja palmuja. Maanantaina testasin myös spinningin, joka oli yllättävän samanlainen kuin Suomessa!
Koulunkäynnin ja kampuksella hengailun lisäksi olen shoppaillut vähän lisää sekä tietysti viettänyt aikaa kaikkien uusien kavereiden kanssa.
Palmuja on kaikkialla, kauppakeskuksissakin
Viimeisimmässä illanvietossa osa porukasta kävi ensimmäisenä Azabachessa, joka on tunnettu varsinkin tarjoiluista synttärisankareille. Mikäli jollakin on synttärit kuluvan kuun aikana, hänelle tarjotaan ilmaiseksi juomaa, tacoja ja piñata. Juomaa ja ruokaa riitti kylläkin koko seurueelle, joten ei haittaa vaikka omat synttärit eivät osukaan keväälle!
Sombreroja, tequilaa, piñata ja tacot tulossa… Melko meksikolaista.
Tämän jälkeen jatkoimme isommalla porukalla La Santaan, Guadalajaran suurimpaan yökerhoon, jossa on (sielläkin) palmuja ja jopa uima-allas. Tämä päivä kuluikin kavereiden kattoterassilla aurinkoa ottaessa, jotta jalatkin saisivat vähän väriä ennen huomisia Tequila-partyja. Täällä tequila on onneksi parempaa kuin Suomessa, mutta ei kyllä vieläkään mitään herkkua… Tapahtumasta lisää myöhemmin!
besos, kata
———————————————————————————————————————————–
Hi you!
It has been a week since I got here and it feels that so many things has happened! It has been sunny every day and I always have lots to do.
I got my final schedules for my classes and after a few modifications (and excuses) I decided to take only two classes, which are spanish and management communication. That means that I have classes on mondays and on wednesdays at 13-15 and on tuesdays and on thursdays at 11-15. In the mornings I have loads of time to for example skype and sometimes just sleep well.
It usually takes about one hour for me to get to the campus, because there is no bus schedules. Near the university there is a car by ITESO which brings us students to the campus. Coming back home is different every day, because sometimes I take a bus and sometimes I hitchhike with local students. Luckily most locals like us exchange students and are interested to know something about Finland.
The lectures have been really inclusive and the atmosphere is cosy. After lectures we have eaten and chilled in the sun before going to the gym. The gym at ITESO is big and it has an air conditioner, and of course there are some palm trees (like everywhere else, including shopping malls). I went also spinning, which was suprisingly similar compared to the classes in Finland!
In addition I have been hanging out with all the new friends. Last time we went to Azabache, which is known for its servings for the ones who have birthdays coming soon. A person gets free drinks, tacos and a piñata. After that more people joined us and we went to La Santa, which is the biggest club in Guadalajara. Of course there was some palm trees, but also a swimming-pool! Today I just layed in the sun and tried to get a bit tanned for tomorrow’s tequila party.
Till later, Kata