Vive La Huasteca
¡buenas!
Viimeisten viikkojen aikana on tapahtunut niin paljon, etten ole oikein ehtinyt olla edes kotona ja siksi blogikin on jäänyt taka-alalle. Tässä kuitenkin vähän aikaisempien viikkojen tapahtumia!
Maaliskuun puolessavälissä suuntasimme Conexionin matkalle Huasteca Potosinaan, joka sijaitsee Meksikon koillisrannikolla. Lähdimme torstaina illalla yöbussilla Guadalajarasta ja saavuimme viikonlopun ensimmäiseen kohteeseen perjantaiaamuna klo 7. Puente de Dios on kallioiden, luolien ja vesiputousten ympäröimä lampi, jonne hyppäsimme kuuden metrin korkeudesta. Tällä korkean paikan kammolla ja vähäisten yöunien jälkeen ajatuskin pudotuksesta tuntui mahdottomalta, mutta hyppy oli lopulta huikea kokemus – eikä edes viikonlopun viimeinen.
Puente de Dios
Ensimmäinen hyppy kallioiden päältä 6 metristä
Uituamme jonkin aikaa lammessa ja seikkailtuamme luolissa jatkoimme matkaa bussilla seuraavaan kohteeseen, joka oli Castillo Surrealista de Xilitla, Edward Jamesin itselleen rakentama linna. Luonnon viidakon, kallioiden ja vesiputousten keskelle oli rakennettu linnake, jonka valtavaa puutarhaa koristaa surrealistinen arkkitehtuuri. Rakennelmat mukailevat luontoa ja muodostavat eräänlaisen labyrintin, jonka tutkimiseen käytimme koko päivän. Näimme myös pienen vyötiäisen kävelevän parin metrin päästä jalkojemme vierestä.
Castillo Surrealista de Edward James y amigooos
Tällainen puutarha kelpaisi meillekin
In the jungle
Illalla matka jatkui hotellille, jossa majoituimme muutaman hengen huoneistoissa ja jatkoimme allasbileisiin. Aamun herätys ei tuntunut enää pahalta aamiaispannukakkujen jälkeen ja klo 9 starttasivat bussit kohti El Rió Tampaónia, jossa meitä odotti päivän ensimmäinen aktiviteetti, rafting. Jakaannuimme kuuden hengen ryhmiin kumiveneisiin, joilla aloimme meloa kallioiden reunustamaa jokea pitkin. Kolmen tunnin retkellä laskimme alas muutamasta koskesta, hypimme kallioilta ja uimme joessa auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta. Koskenlasku oli mielettömän hauskaa ja onnistuimme jopa olemaan kaatumatta.
Hyppy kalliolta, kiitos kuvasta Viljami Väisänen!
Pitkän melontakierroksen jälkeen jatkoimme suoraan päivän toiseen kohteeseen, joka oli Cascadas de Micos. Uimme kilometrin pituista jokea pitkin ja hyppäsimme matkan varrella yhteensä seitsemästä erikorkuisesta vesiputouksesta, joista korkein oli 8 metriä. Maisema oli upea ja hyppääminen aina yhtä jännittävää, mutta ilma oli jo ehtinyt viilentyä ja vesikään ei tuntunut enää kovin lämpimältä, joten kaikki alkoivat palella hyppyjen välillä. Lisäksi rafting oli vienyt voimat, joten viimeiset hypyt alkoivat jo tuntua pakolta, varsinkin kun alas ei ollut muuta tietä.
Cascadas de Micos
Viimeinen 8 m hyppy
Illalla luvassa oli jälleen allasbileet, jotka jatkuivat aamuyöhön asti. Sunnuntaina herätys oli jälleen kerran klo 9, jolloin pikaisen aamiaisen jälkeen bussit veivät meidät La Cascada de Tamul -joelle. Käsien lihakset saivat lisää treeniä, kun jakaannuimme soutamaan veneisiin pitkin jälleen uskomattoman kaunista jokea.
La Cascada de Tamul
Chicas
Päiväretken jälkeen bussit jatkoivat suoraan kohti kotikaupunkeja. Matka Guadalajaraan ei sujunut ihan ongelmitta, sillä kesken matkaa bensa loppui ja jouduimme odottelemaan tankin täydennystä yllättävän kauan. Perille pääsimme sunnunta-maanantaiyönä klo 3, jolloin saimme pitkästä aikaa nukkua pitkät yöunet. Rankka viikonloppu oli kuitenkin ehdottomasti yksi parhaista kokemuksista Meksikossa ja Huasteca Potosina käymisen arvoinen paikka aktiviteetteineen!
Huastecan jälkeen raahauduin kouluun parina päivänä ennen kuin alkoi Semana Santa ja springbreak. Parin viikon matkoista lisää myöhemmin!
besos, kata
———————————————————————————————————————————–
Hello!
Latest weeks have been crazy and now I finally have some time to update my blog. First something about Conexion trip to Huasteca Potosina. We left from Guadalajara on a Thursday night 10th of March and headed to Huasteca with nightbus. Our first stop was at Puente de Dios at 7am and we got to swim in a beautiful lake surrounded by rocks, caves and waterfalls. We had to jump from the cliff of 6 meters and with my acrophobia it felt like mission impossible. However, the experience was totally awesome and it wasn’t even my last jump that weekend.
After Puente de Dios we continued our journey and the next stop was Castillo Surrealista de Xilitla, a castle built by Edward James. We explored the beautiful garden filled with surrealistic architecture, and the structures made some kind of labyrinth through the jungle. We spent the whole day walking around the garden and saw a little armadillo crossing a road just a couple of meters from our feet.
In the evening we went to our hotel, where we stayed in apartments of 4-5 persons. We had a pool party which continued late and after that an early wake-up, which luckily got better after couple of pancakes. We went to El Rió Tampaón where we did rafting, the coolest thing ever. We did that with inflatable boats of six persons and spent 3 hours by paddling, enjoying the sun and jumping off the cliffs. After that we continued straight to Cascadas de Micos where we had 7 more cliff jumps to do. Sadly both the air and the water were getting cold and everyone was freezing in between the jumps. The view was beautiful, though, and jumps always exciting. In the evening we went back to the hotel and had another pool party.
On Sunday we headed to La Cascada de Tamul and paddled a bit more. The river was once again amazing and the weather was perfect. In the afternoon the buses took us back to our hometowns, and we were in Guadalajara at 3am. It felt good to finally have a good-night-sleep, but even though we didn’t get to sleep that much, that weekend was absolutely one of the best experiences in Mexico! Thank you for the pictures, Conexion GDL!
After Huasteca I spent only a couple of days in school before Semana Santa and springbreak, which means two weeks of travelling. More of that later!
-Kata