24 asiaa minusta.

Olen huomannut, että blogini lukijakunta on kasvanut tässä syksyn mittaan ja vain muutama teistä tuntee minut blogini ulkopuolella. Olen jo pitkään pyöritellyt mielessäni jonkinlaista  itseni esittelyä. Itselleni kaikista mieluisinpia postauksia ovat olleet listatut faktat, joten sellaista olisi tänään luvassa.

  1. Olen syntynyt Kajaanissa mutta asunut Tampereella lähes koko ikäni (vuodesta 95).
  2. Lukion jälkeen opiskelin luokanopettajaksi, mutta jätin leikin kesken (onneksi) , tajusin ettei ala ollut minua varten.
  3. Tykkään tosi arkisista asioista. Pyykinpesu,ruuanlaitto ja siivoaminen ovat mun mielestä oikeesti kivoja juttuja.
  4. Tiedän tosi paljon elokuvista ja musiikista. Olen myös aika kaikkiruokainen eri genrejen suhteen.
  5. Opiskelen tradenomiksi ja haaveilen myös jatko-opinnoista
  6. Olin (liian) monta vuotta töissä mäkkärissä, irtisanoin itseni ikävissä merkeissä ja uuvuin henkisesti. Onneksi olen päässyt elämässä eteenpäin.
  7. Asun puolisoni Miken ja meidän 1.5 vuotiaan tytön kanssa kaksiossa, lyhyen matkan päässä keskustasta.
  8. Olen äitinä aika empaattinen, rento ja huumorintajuinen. En ole tähän mennessä halunnut ottaa mitään typeriä paineita lapseni kasvatuksesta enkä todellakaan aio suorittaa äitiyttä.
  9. Odotan innolla kolmekymppisiäni. 2.5 vuoden päästä voin vihdoinkin jättää henkkarit kotiin ja olla oikeasti aikuinen.
  10. En kaipaa makeita herkkuja melkein koskaan. Voin ihan hienosti elää monta kuukautta ilman ylimääräistä sokeria.
  11. Tykkään kuitenkin hyvästä ruuasta (kuka ei). Lempiruokiani ovat tällä hetkellä texmex,siivet ja sushi.
  12. Haaveilen välillä toisesta lapsesta,koirasta,autosta ja omakotitalosta.
  13. Arvostan ihmisissä hyviä tapoja ja inhoan ylimielisyyttä.
  14. Tykkään kaikista vuodenajoista, ja pelkään että lapseni eivät saa kokea enää samanlaisia talvia kuin omassa lapsuudessani.
  15. En ole käynyt kampaajalla moneen vuoteen. Leikkaan ja värjään omat hiukseni.
  16. Tykkään nykyään aika luonnollisesta lookista. Kaikenlaiset lisäkkeet (pidennyksen,ripset,kynnet) on mulle no go.Vähemmän on enemmän.
  17. Tykkään kävellä pitkiäkin matkoja jos vaan saan kuunnella musiikkia samalla. Liikun 90% kävellen tai pyörällä.
  18. Tykkään ryhmäliikunnasta ja spinning on parasta hikiliikuntaa, mitä tiedän.
  19. Juon alkoholia mieluiten hyvässä seurassa. Baarissa tilaan aina kuivan valkoviinispritzerin limellä.
  20. Olen mieltynyt tosi klassiseen tyyliin niin vaatteissa kuin kodin sisustuksessakin. Tykkään simppeleistä perusvaatteista ja ajattomuudesta.
  21. Huom. Pukeudun tosi usein mustiin legginseihin koska olen myös ennen kaikkea laiska ja mukavuudenhaluinen.
  22. Perustin blogini pian lapseni syntymän jälkeen kesällä 2019. En aluksi kertonut tästä kenellekään ja tarkoitukseni oli pysyä suht. anonyyminä.
  23. Inhoan olla toisten kuvattavan, otan mieluummin itse kuvia muista.
  24. Olisi ihana tietää kuka blogiani lukee, jos jaksoit lukea tänne asti, niin käy ihmeessä jättämässä kommenttia!

-mia

puheenaiheet hopsoa oma-elama