25 x Joulu

Kuva Larisa Koshkina Pixabaystä

Löysin diiskuneidin blogista tällaisen kivan joulukyssärin, jonka kopioin ihan häpeämättä omaan blogiini. Eli siis 25 jouluaiheista kysymystä vastauksineen, olkaapa hyvä!

On joulunaika, mitä luet?

Chiklit on valintani. Sain viime jouluna rakkaaltani lahjaksi ihanan Josie Silverin – Ole minun. Luin sen tuolloin ensimmäisen kerran ja aion tarttua siihen jälleen tänä jouluna. Suosittelen kaikille romanttisen hömpän ystäville.

Lempi joululaulu?

Michael Bublen Joulualbumi on mulla joka joulu ollut soitossa. Joten todennäköisesti jokin niistä biiseistä.

Osallistutko joulun aikaan hyväntekeväisyyskeräyksiin?

Kyllä. Olen lahjoittanut paketin joulupuuhun monena vuotena peräkkäin ja lisäksi tehnyt pienen rahalahjoituksen kodittomille kissoille. Tosi pieniä tekoja,

ja olisi ihanaa auttaa enemmänkin.

Milloin avaatte lahjat?

Jouluaattona ruuan jälkeen illalla. Ainoa oikea tapa. Tosin tänä vuonna emme ole kotona vaan Miken äidin luona suurella porukalla. Joulupukki ei tänä vuonna tule, mutta löydämme paketit kuusen alta.

Osaatko nimetä kaikki joulupukin porot?

En osaa, ei ole hajuakaan edes, montako poroa joulupukilla on. Alkoi vaan tehdä mieli poronkäristystä.

Suosikki jouluelokuva?

The Holiday. Suosikkini oli vuosikausia Love actually, mutta katsottuani sen noin tuhanteen kertaan, oli pakko todeta että ei enää. Tykkään myös joulunaikaan katsoa Harry Pottereita.

Mitä joulun traditiota odotat eniten tänä vuonna?

Joulusauna, jouluruoka ja rento yhdessäolo. Sen kummempia joulutraditioita ei mulla ole.

Oikea vai muovinen joulukuusi?

Molemmat. Muovinen on helppo ja nätti, meillä tulee kotiin sellainen perinteinen vihreä, jossa on valotkin valmiina. Pohjanmaalla odottaa aito kuusi. Aidon kuusen tuoksu on niin ihana. Meillä oli aina lapsuuden kotona oikea kuusi. Muistan kuitenkin jo pienenä miettineeni, miten randomia on tuoda oikea puu kerran vuodessa keskelle olohuonetta.

Kaikkien aikojen suosikkisi jouluherkuista?

Joulutorttu luumuhillolla on parasta.

Rehellisesti: kumpi on parempaa, lahjojen antaminen vai saaminen?

Antaminen! En ole erityisemmin odottanut itselleni sen kummempia lahjoja moneen vuoteen. Minusta on ihana ostaa omille rakkaille lahjat ja paketoida ne. Ostan toki myös joka joulu itselleni jotain kivaa, mutten erityisemmin mieti mitä muut minulle hankkivat.

Oudoin saamasi lahja?

Saatiin viime jouluna Miken kanssa yhteiseksi iloksi sellainen seinään kiinnitettävä kynttilälyhty. Se lyhty on muuten ihan kiva, mutta se muistuttaa muodoltaan kirkkovenettä.

Millainen lahjojen paketoija olet?

Huolellinen, käytän paketointiin aikaa ja vaivaa. Tykkään melko perinteisistä paketeista nauhoineen ja rusetteineen.

Miltä perinteinen joulupaitasi näyttää?

Tykkään pukea joulupöytään vähän parempaa seppälää, yleensä mulla on päällä jotain punaista tai valkoista yläosana ja mustat housut. Vaihdan jossain kohtaa jouluisen pyjaman , jossa hillun myös joulupäivänä.

Ihanin joulumuistosi lapsuudesta?

Joulu ylipäätään oli lapsena ihanaa, mutta mulla ei ole jäänyt yhtä yksittäistä muistoa mieleen. Muistan vaan kuinka pelkäsin Joulupukkia.

Oletko koskaan tehnyt piparkakkutaloa?

Olen joskus teininä tehnyt parhaankaverini kanssa. Muistaakseni siitä tuli aika ruma ja sen tekemiseen meni kauan. En ole halunnut tehdä enää sen jälkeen pipareita ollenkaan.

Suosikkipuuhasi joululomalla?

Leffojen katselu, syöminen ja saunominen.

On jouluaatto, mitä kupissasi on?

viiniä

Jos voisit ostaa ainoastaan yhden lahjan tänä vuonna, kuka sen saisi?

Mette, ostin hänelle erityisen joulukuusenpallon jossa lukee babys first christmas 2019. Vauvamme viettää tosiaan elämänsä ensimmäistä jouluaan, eikä vielä tästä mitään tule muistamaan, mutta halusin ehdottomasti ostaa hänelle joulumuiston, joka toivottavasti säilyy hänellä vielä aikuisuuteen.

Mitkä värit tekevät joulusi?

Valkoinen ja punainen.

Mistä jouluperinteestä et pidä tai minkä skippaat vuosittain?

En katso Joulupukin kuumaalinjaa enkä Lumiukkoa.

Oletko viettänyt joulua muualla kuin kotimaassasi?

En ole, eikä haittaa ollenkaan. Mielestäni joulu on paras kun sen saa viettää kotona tai perheen luona.

On jouluaterian aika, mitä lautasellasi on?

Vähän kaikkea, kinkkua, kalaa, perunaa, salaatteja ja porkkanalaatikkoa.

Valkoiset vai värikkäät jouluvalot?

Perinteiset lämpimän valkoiset. Mielestäni värillisistä ja vilkkuvista jouluvaloista voisi vaikka sakottaa.

Mikä on jouluherkkujen suosikkisi?

Tämä kysymys taisi tulla kahteen kertaan, mutta sanotaan nyt vaikka torttujen lisäksi joulusuklaat.

Kummasta pidät enemmän, jouluaatosta vai -päivästä?

Jouluaatossa on ihan erityinen tunnelma, joulupäivä on vähän sellainen haikea, että siinä se joulu oli ja meni.

 

Ihanaa joulunodotusta! -mia

puheenaiheet tapahtumat-ja-juhlat hopsoa