2010-luvun lupaukset, jotka pidin

Tein ensimmäisen kunnollisen uuden vuoden-lupauksen 17-vuotiaana lukiolaisena. Oli vuosi 2011 ja minä lupasin laihduttaa. Tuo lupausten lupaus, jonka lunastin myöhemmin useammin kuin kerran.
Tuli vuosi 2012, olin rientänyt töiden jälkeen katsomaan keskustan ilotulituksia. Olin ihan yksin väkijoukossa ja kotiin kävellessäni lupasin itselleni sen kummempia miettimättä, että vuoden päästä en todellakaan olisi yksinäni.
Tuli Uusivuosi 2013 , ja olin liikkeellä yhden tyttökaverini kanssa. Kävimme syömässä ja menimme baariin, josta löysimme lisää seuraa. Sain uuden vuoden suukon ja muistan tuolloin miettineeni, ettei näin hyvää lupausten putkea pidä katkaista. Lupasin siis päästä opiskelemaan tulevana keväänä.
Vuoden 2014 saapuessa, minulla oli kaikki mitä olin aiemmin luvannut. Olin kasvatustieteen fuksi, painoin hyvin vähän ja ystävieni keskellä koin ensimmäistä kertaa eläissäni, että joku voisi rakastua minuunkin. Niinpä lupasin löytää poikakaverin. Löysin niitä kaksikin kappaletta, joista toisen kanssa olen yhä tänä päivänä hyvissä väleissä.
2015 vuodenvaihde on jäänyt mieleeni hyvin kipeänä muistona. Olin tuolloin aivan loputtoman uupunut. Tein liikaa töitä ja liian vähän kouluhommia. Olin jatkuvasti stressaantunut ja onneton. Tunsin myös itseni hyvin yksinäiseksi etäsuhteessa. Lupasin hidastaa.Kuluvana vuotena ilmoitin itseni poissaolevaksi yliopistolle ja erosin poikakaveristani.
Uusivuosi 2016 :Olin onnistunut irtaantumaan parisuhteestani ja opinnoistani. Vietin uuttavuotta parhaan kaverini kanssa ja tein epämääräisen päätöksen olla onnellinen. Vuosi oli minulle todella hyvä, viihdyin töissä ja löysin monta rakasta ystävääni. Mikä rikkaus.

Uusivuosi 2017: Olin täynnä voimaa ja energiaa, lupasin paiskia töitä tulevana vuonna. Ja niin tosiaan tein. Minulla oli kaksi työtä ja siihen päälle sain vielä edistettyä opintojani. Vietin myös vuonna 2017 elämäni hauskimman kesän. Olin enimmäkseen todella onnellinen.
2018 saapui ja olin pikkuhiljaa alkanut kokea tyytymättömyyttä elämäntilanteeseeni, kaikki oli ihan hyvin, mutta koin junnaavani paikallaan. Olin aika hukassa sen suhteen mitä halusin. Joten uudenvuoden-lupaukseni oli yksinkertaisesti selviytyä vaikeiden aikojen yli. Kesällä 2018 minä ja ystäväni sanoimme hyvästit sinkkuelämälle ja se on ainoa asia, joka pelasti minun poikkeuksellisen p”skan vuoteni.
2019 vuodenvaihde tuli vietettyä rakkaani sylissä, olin todella onnellinen. Tilanne työpaikallani oli kuitenkin tulehtunut todella pahasti ja lupasin itselleni irtisanoutua heti tilaisuuden tullen. Irtisanominen oli lopulta ainoa oikea vaihtoehto. Ja irti päästäminen tuntui lopulta itseasiassa niin hyvältä, että päätin myös lopullisesti hyvästellä vanhat opintoni ja hakea uusiin. Kuluneena vuotena siivosin elämästäni valtavan määrän vanhaa painolastia, annoin itselleni paljon anteeksi vanhoja virheitäni, tulin äidiksi ja aloitin blogin. Kuluneena vuotena olen ollut rohkeampi kuin koskaan, mutta vuosi on myös vaatinut veronsa. Olen menettänyt todella monta ystävää, mutta lopulta päättänyt mennä eteenpäin ja olla kiitollinen niistä ihmisistä, joita minulla vielä on. Tällä hetkellä olen uudenlaisessa tilanteessa, sillä olen tehnyt tulevalle vuodelle 2020 kaksi lupausta.
Lupasin arvostaa itseäni enemmän. Äitiyden myötä olen unohtanut, että olen myös kaikkea muuta. Vauva on vaatinut minulta paljon, olen ollut tänä syksynä monella tapaa epävarma. Päätin alkaa arvostaa ja kohdella itseäni paremmin. Minä olen pärjännyt hienosti. Toinen lupaukseni on, etten unohda olla kiitollinen tästä kaikesta mitä minulla nyt on. Tulevana vuotena tulen kohtaamaan erilaisia vanhemmuuden haasteita, sillä jään lapseni ”yksinhuoltajaksi” maaliskuussa. Mieheni lähtee rauhanturvaajaksi ja saan pyörittää kotia 5kk ihan itsekseni. Syksyllä onkin Miken vuoro jäädä tytön kanssa kotiin, sillä minä lähden takaisin koulunpenkille kaikkien näiden vuosien jälkeen.
Tiedän, että monelle uudenvuoden lupaukset ovat ihan liibalaabaa. Olen kuitenkin joka vuosi luvannut vain ja ainoastaan itselleni, enkä kenellekään muulle. En ole edes aikaisemmin paljastanut lupauksiani.
Koska tahansa voi olla hyvä pysähtyä ja kysyä itseltään missä mennään ja mitä oikeasti haluaa. Monet päätökseni, toiveeni ja haaveeni ovat olleet aikanaan niin henkilökohtaisia, etten ole kehdannut myöntää niitä varsinaisesti ääneen. Olen vain mutissut ne itsekseni enemmän tai vähemmän päissäni. Se että olen oikeasti onnistunut tavalla tai toisella lunastamaan jokaisen kuluneen vuosikymmenen lupauksen, on yllättänyt minut itsenikin.
Onnellista uutta vuotta! -mia