Tulkoon joulu!
Äitiyden myötä joulusta on tullut todella erityinen. Olen ihan pienestä asti haaveillut perinteisestä ja isosta perhejoulusta, ja nyt tuntuu että saan elää unelmaani. Vielä kolme vuotta sitten vietin joulua yksiössäni kissan kanssa ja tunsin oloni todella yksinäiseksi. Joulu ei tuntunut yhtään miltään. Oma lapsuuden perheeni ei ole sellainen, jonka luokse olisin menossa joulunviettoon. En avaa tätä nyt sen enempää, mutta tilanne oli kuitenkin koko aikuisikäni sellainen, että vietin kaikki juhlapyhät joko töissä tai yksin kotona.
Vasta nykyisen parisuhteeni myötä, löysin ympärilleni sen perheen jota olin pitkään kaivannut. Tänä vuonna on vuorossa jo kolmas yhteinen joulumme ja odotan sitä hartaasti. Olemme viimeksi nähneet koko porukalla viime kesänä, kun Mikael palasi Suomeen ja tiedän että, meillä kaikilla on kova ikävä toisiamme. Etenkin perheen pienintä on odotettu jo pitkään mummolaan.Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän huomaan kaipaavani lahjoja. Tuntuu että lopultakin se kaikkein tärkein asia on saada viettää yhteistä aikaa, ilman turhia kiireitä. Lapsen myötä toki korostuu tarve viettää todella perinteistä joulua, johon kuuluu: kuusi,joululaulut,jouluruuat, sauna,lumi ja toisten ilahduttaminen.
En tiedä tulemmeko viettämään vastaisuudessakin kaikki joulut Pohjanmaalla, luultavasti jossain kohtaa tulee jouluja, jotka vietämme omassa kodissa, mutta toistaiseksi nautin kovasti siitä, että pääsemme jouluksi pohjoiseen. Olin tänä(kin) vuonna niin malttamaton joulun odottaja, että kaivoin esille kuusen ja koristeet erittäin hyvissä ajoin (marraskuussa). Tuntuu että joulukuu menee aina niin nopeasti, ja halusin nauttia kauniista kodista, kaiken synkkyyden keskellä. Opintoni alkavat olla tältä syksyltä pikkuhiljaa paketissa. Vielä muutama tentti alkuviikosta ja sen jälkeen olen virallisesti lomalla.
Ihanaa että luet blogiani ja mukavaa joulun odotusta sinnekin! -Mia