Luonnonkaunis minä
Mä olen tässä viime aikoina tehnyt paljon perusteellista pohdintaa liittyen kauneuteen ja ulkonäköön. Mä en ole juurikaan tottunut ajatelemaan itseni kauniina. En erityisen rumanakaan, mutta mä oon todella todella nuoresta tytöstä asti oppinut näkemään itseni sellaisena seiskana ja ehostettunakin kasina. Mä luulin pitkään olevani jotenkin yksin tällaisen ajatuksen kanssa, mutta mitä vanhemmaksi tässä tullaan, niin sitä enemmän olen huomannut miten monella muullakin on vaikeaa nähdä itseään kauniina. Oma naama on toki se jota tulee tarkasteltua selkeästi tarkemmin ja kriittisemmin kuin kenenkään muun, eikä sekään auta että vertailukohteita löytyy about kaikkialta.
Mä väitän, että epärealistinen kauneusihanne on mitä mahtavin ikiliikkuja, joka synnyttää loputtomasti uusia tarpeita korjata omaa ulkonäköä tiettyyn suuntaan. Se rahanmäärä jonka keskiverto nainen käyttää elämänsä aikana kosmetiikkaan, kauneuteen, ulkonäköön,vaatteisiin, kroppaan jne. on aivan varmasti tähtitieteellinen. Ja juuri siksi olen todella onnellinen että luonnollisuus on noussut trendinä muiden kauneustrendien rinnalle.
Mitä luonnollisuus minulle merkitsee?
Voisin aloittaa tämän tiivistämällä mitä se ei minulle merkitse. En ajattele että luonnollisuus tarkoittaisi automaattisesti meikittömyyttä. En ajattele että luonnollisen kaunis ihminen ei saisi ajatella ulkonäköä tai olla kiinnostunut trendeistä. Summa summarum, en ajattele että luonnollisuus automaattisesti tarkoittaa jotain metsän mörökölliä. Mun mielestä on todella ok olla kiinnostunut trendeistä ja kaikesta kauneuteen liittyvästä. Mun näkökulmasta ongelmana on kaikenlainen epärealistisuuden tavoittelu. Mua suututtaa muunmuassa nähdä rankasti muokattuja kuvia esim. Khloe Kardashianin tapaan (kaunis nainen, mutta mitä hemmettiä?!) Mua suututttaa ja surettaa ajatella miten helposti sellainen käsitys ”tavallisesta”, ”normaalista” ja kauneudesta ylipäätään voi vinoutua ihan täysin. Kivikovat C-kirjaimen muotoiset pakarat eivät tee kenestäkään hyvännäköistä, lättäpylly (täältä löytyy) on ihan yhtä hyvä kuin isokin. Pyykkilautavatsakin vaatii aika paljon eikä lopulta anna paljoa takaisin.
Mitä jos,
Mitä jos ihan todella opettelisi arvostamaan juuri sitä, mitä itsellä on. Jos katsoisi peiliin ja näkisi kaiken sen kivan, uniikin ja persoonallisen mitä itsellä on ja oppisi tuomaan sitä entistä paremmin esiin? Näin minä tulkitsen luonnollisuuden. Olen viime vuosina vähentänyt hyvin paljon meikin määrää, en enää koe tarvetta peittää kaikkia virheitäni. Päätin itseasiassa luopua hiusten vaalentamisesta aivan hiljattain. Olen värjännyt hiuksiani viimeiset 15 vuotta, on aika ottaa selvää mun todellisesta väristä. Olen myös tietoisesti pyrkinyt vähentämään itseni vertailua muihin ja työstänyt tosissani kaikkea mitä olen elämäni aikana oppinut ajattelemaan kauneudesta.
Omalla kohdallani käänteen tekevä motiivi on ollut pieni tyttäreni. Mette on mun silmissä maailman kaunein ja ihanin, sitä ei muuta mikään. Yksi isoimpia pelkoja oman tyttären kasvattamisessa liittyykin nimenomaan siihen, että näkeekö hän itsensä aikanaan kauniina ja arvokkaana. Äitinä ja naisen mallina haluan tehdä kaikkeni ettei oma lapsoseni näkisi itseään vähemmän kauniina, kuten minä näin itseni lapsena ja nuorena. Mun suurin toive onkin kasvattaa Metestä ihana, elämänmyönteinen, viisas, empaattinen nainen joka tuntee oman arvonsa ja osaa myös kohdella muita ihmisiä hyvin. Ja siinäpä riittääkiin tavoitetta mulle. Tätä postausta varten nappasin itsestäni kuvan neutraalilla ilmeellä, kevyesti meikattuna ja luonnonvalossa, ilman yhtään filtteriä . Tuli muuten todella kaunis kuva. – Mia
ps. Olisi ihana kuulla mitä mieltä juuri sinä olet tästä kaikesta, jätä ihmeessä kommenttia!
