Opintoni pähkinänkuoressa

Kuten varmasti täällä blogin puolella on jo käynyt ilmi, opiskelen tällä hetkellä liiketaloutta amkissa. Päädyin tähän pisteeseen monen mutkan kautta, mutta hetkeäkään en ole vielä katunut valintaani. Aika tarkalleen 2 vuotta sitten olin elämäni käännekohdasssa, minusta oli tulossa äiti ja olin pakottanut itseni oikeasti miettimään, mitä haluan elämältäni. Olin jo jonkin aikaa tiennyt etten voisi jatkaa enää vanhassa duunissani, enkä myöskään halunnut enää valmistua opettajaksikaan. Kevään haut olivat juuri sopivasti käynnissä ja päätin kirjautua katsomaan vaihtoehtoja. Ei mennyt kauaakaan kun laitoin hakemukseni Tamkiin. Seuraavien viikkojen aikana tein viimeiset työvuoroni ja jännitin kutsua pääsykokeeseen. Kutsua ei koskaan tullut, sen sijaan sain jo toukokuussa tiedon, että olin päässyt suoraan todistusvalinnalla sisään. Olin ihan älyttömän iloinen ja yllättynyt, että pienen porsaanreiän takia pääsin vielä ensikertalaiskiintiössä.Paikan vastaanottaminen tuntui vähän ristiriitaiselta, sillä se merkitsi samalla hyvästejä yliopistolle. Olin roikkunut siellä kuitenkin kynsin hampain viimeiset 6 vuotta. Nyt olen vain todella iloinen että lähdin.

                       Mitä kaikkea opintoni ovat tähän asti pitäneet sisällään?

Tampereella ensimmäisen vuoden opinnot pitävät sisällään oman oppiyrityksen perustamisen,pyörittämisen ja toiminnan lopettamisen. Oppiyritystä pyöritetään yhdessä oman firmatiimin kanssa, ja heistä tuleekin aikalailla ne läheisimmät koulukaverit. Ryhmätöitä on niin paljon että yksilösuoritukset alkavat tuntua melkein poikkeukselta. Ryhmätöissä on kieltämättä hyvät ja huonotkin puolensa.  Mielestäni ryhmätyötaidot ovat kuitenkin niin tärkeitä, että ymmärrän hyvin miksi tähän on päädytty. Firmatoiminnan lisäksi opiskellaan hyvät perustiedot mm. taloushallinnasta, projektijohtamisesta, juridiikasta,myynnistä ja markkinoinnista. Työelämälähtöisyys on läsnä kaiken aikaa, on hyvin selkeää mistä se ammatti sinne korkeakoulun eteen tulee. Ensimmäisen vuoden aikana suoritetaan myös pakollisista kieliopinnoista englanti ja ruotsi sekä opetellaan esiintymistaitoja. Läpi opintojen osallistutaan myös ammatilliseen valmennukseen jolla pyritään ohjaamaan omaan henkilökohtaiseen kasvuun ja kehitykseen .

Aivan viime viikkoina meille on myös esitelty eri suuntautumisvaihtoehdot. Liiketalouden opinnot ovat kaikilla yhteiset  ensimmäiset 1.5 vuotta, jonka jälkeen jatketaan oman suuntautumisen mukaisia opintoja. Tamkissa näitä vaihtoehtoja on neljä (Hr, juridiikka,talous ja myynti&markkinointi). Itse pallottelen vielä näiden välillä, enkä ole ihan täysin varma mihin lopulta päädyn.Opintoihin kuuluu myös kolmannen valinnaisen kielen kurssit ja itse olen päättänyt opiskella saksan alkeet. Tokan vuoden päätteeksi on luvassa pitkä työharjoittelu, joka on useimmiten palkallinen.

                                                         Amk ja Yliopisto

Olen huomannut että toistaiseksi tällainen käytännöllinen ja työelämälähtöinen opiskelu on ollut mulle paljon palkitsevampaa, kuin yliopistolla tieteellinen ja teoreettinen. Nämä on tietysti ihan täysin makuasioita, ja jollekin toiselle voi hyvin sopia yliopiston meininki. Yksi ihan konkreettinen ero muuten,minkä huomasin tässä syksyn aikana, oli se että yliopistolla luettiin huomattavasti enemmän ihan oikeita kirjoja. Amkissakin on jonkin verran kurssikirjallisuutta, mutta lähinnä tukimateriaalina muiden joukossa. Yliopistolla oli ihan tavallista opiskella useampi kirja yhtä erillistä kirjatenttiä varten. Opettajissakin on aika merkittävä ero, sillä yliopistolla lehtorit olivat tavallisesti joitain oman alansa tutkijoita ja luennoitsijoita. Amkissa meidän opettajat on enimmäkseen maisteritaustaisia uraohjuksia, jotka ovat syystä tai toisesta päätyneet alan opettajiksi

Jatko-opinnot ja niihin hakeutuminen eroavat melkoisesti, yliopistolla maisterivaihe tulee automaattisesti kandin jälkeen, mutta amkissa tähdätään työelämään. Ylempi korkeakoulututkinto on kuitenkin mahdollinen myös tradenomille, joko maisterina tai yamk-tutkintona. Näistä meille ollaan itseasiassa järjestämässä erillistä infoa vielä tämän kevään aikana. Tiedän kuitenkin sen verran, että esimerkiksi maisterihaussa tradenomien kiintiö on aika pieni. Opintojen sisällöllä (suuntautumisella) opintomenestyksellä, sekä opparin arvosanalla  on tietenkin suuri merkitys siihen, irtoaako paikka maisteriopintoihin. Yamkiin edellytetään tutkinnon lisäksi alan työkokemusta useamman vuoden verran. Mutta tosiaan, omat tietoni ovat näistä vielä aika suppeat ja olen vähän viisaampi sitten koulun infon jälkeen.

Olen lähtökohtaisesti kiinnostunut jatkamaan opintojani vielä valmistumisen jälkeen mutta työelämäkin kieltämättä houkuttaa (olenhan 30 vuotias kun saan paperit). Tarkoitukseni on koittaa selviytyä kursseista hyvällä keskiarvolla, niin ainakin voin teoriassa vielä haaveilla jatkosta.

Pitäkää muuten mielessä, että mun yliopistoajoista on vierähtänyt jo jokunen vuosi, eli tämä mun muistelu ei tosiaan ole ihan kaikiltaosin ajankohtaista.

-Mia

ps. jos tulee mieleen kysyttävää, korjattavaa jne. jätä ihmeessä kommenttia :)

tyo-ja-raha opiskelu oma-elama