Ammatillisia haaveita ja muita suunnitelmia

Moni varmasti muistaa ne hetket kun lapsuudessa on kyselty haaveammattia. Mä olin sellainen lapsi, joka tykkäsi kertoa ihan ilman että edes kysytään. Välillä halusin olla kahvilantäti, joskus opettaja ja aina lauantaisin sisustusarkkitehti (lauantaisin tuli telkusta inno ja muut sisustusohjelmat).  Näin aikuisena sen oman haaveammatin keksiminen onkin ollut todella vaikeaa. Lähdin vähän umpimähkää yliopistoon ja löysin itseni lopulta mäkkärin kassalta. Olisi kieltämättä kivempaa olla ihminen joka oppisi muutenkin kuin kantapään kautta, mutta tässä sitä ollaan.

Ilmoitin tänään koululle, että valitsin opintosuunnakseni juridiikan. Lukitsin vastauksen, ja nyt tuntuu aika helpottuneelta, enää ei tarvitse pähkäillä. Nyt pitää vaan opiskella ja valmistua.

Juridiikan opinnot eivät tietenkään tee minusta asianajajaa tms. mutta lainopillinen tietämys yhdistettynä liiketalouden osaamiseen, kuulostaa omaan korvaani todella hyödylliseltä kombolta. Ajatuksena olisi vielä täydentää tätä settiä taloushallinnon kursseilla. Luulen että silloin mulla olisi kasassa aika hyvä osaaminen tulevaa uraani ajatellen. Voisin valmistumiseni jälkeen (hyvässä lykyssä) päästä tekemään töitä yritysjuridiikan parissa asiantuntijana.

Maisteriopinnotkin ovat ihan varteenotettava vaihtoehto, jos sopivaa työtä ei omalle kohdalle tule vielä valmistumisen jälkeen. Tässä elämänvaiheessa kun kotona pyörii jo yksi pikkuihminen, huomaan kaipaavani ennen kaikkea säännöllistä toimistotyötä. Olen täysin vakuuttunut siitä, etten enää koskaan halua tehdä vuorotyötä tai olla missään tekemisissä ravintola-alan kanssa. En myöskään halaja enää asiakaspalveluun (pitäkää tunkkinne). Kaipaan ennen kaikkea työtä joka vastaa omaa osaamista, ei kuormita kohtuuttoman paljoa, eikä saa minua kokemaan jatkuvaa huonommuutta. Siinäpä se noin lyhyesti sanottuna.

Jonkinlainen kevytyrittäminen/toiminimen perustaminen kiehtoo myös. Mutta mitään suurempaa liiketoimintaa en todennnäköisesti haluaisi yksin pyörittää ja tämäkin on toistaiseksi vain haave muiden joukossa.  Pakko muuten myöstää, että näiden asioiden kirjoittaminen ja julkistaminen ei ole ihan helppoa. Joku tässä vähän nolottaa. Tuntuu että olisi kuitenkin parempi pitää omana tietona, ettei kukaan vaan luule, että mä luulen itsestäni jotain.(Hyvänen aika!)

Toisaalta, luulen että omien haaveiden auki kirjoittaminen/ääneen sanominen on tärkeää. Se jotenkin konkretisoi asioita, eikä mun mielestä oikeasti tarvitse hävetä sitä, että haluaa tehdä elämällään muutakin kuin lyödä kassaan euron juustoa tai pestä vessoja.

                                                Muita suunnitelmia

En muista olenko vielä täällä maininnut, mutta mulla ei ole vielä ajokorttia. Olen tässä viimevuosien aikana miettinyt vakavissani sellaisen hankkimista ja auton laittamista ylipäätään. Olen selaillut autokoulujen hinnastoja ja päättänyt mennä autokouluun vuoden tai kahden vuoden päästä. Olen miettinyt tätä viimeiset 10 vuotta enemmän tai vähemmän ja nyt alan viimein olla sellaisessa elämänvaiheessa, että omalle autolle olisi käyttöä.

Omistusasunto on myös ihan konkreettinen tulevaisuuden haave, josta ollaan alustavasti puhuttu. Valmistumiseni jälkeen olemme suunnitelleen muutaman vuoden tiukkaa säästöä ja lopultakin ihan oman  yhteisen kodin ostoa. Mä itseasiassa koen välillä pientä ja hiljaista häpeää vuokralla asumisesta, tuntuu että tähän ikään mennessä mun olisi pitänyt jo ehtiä valmistua ja säästää tarvittava summa (kun muutkin 27-vuotiaat on ehtineet).  Ja sitten herättelen itseni todelliseen maailmaan ja muistan, että elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin asuntolaina, kyllä minäkin ehdin vielä sellaisen ottaa.

Koira ja vauva nro. 2

Nämä kaksi haavetta pyörivät aina toisinaan mielenpäällä, mutta tuntuvat juuri nyt niin kaukaisilta. Minulle on kuitenkin omalla tavallaan aika selkeänä ajatus siitä, että haluan lopulta isomman perheen ja lemmikin. En halua, että möttönen jäisi kokonaan ilman sisaruksia, olkoonkin, että niillä tulee olemaan usean vuoden ikäero. Minulla on itselläni yksi vanhempi sisar, eikä kuuden vuoden ikäerosta ole ollut meille mitään haittaa. Luulen myös että joskus kolmekymppisenä uudelleen äidiksi tuleminen voisi olla ihan toisella tapaa ihanaa. Olisin ainakin paljon valmiimpi ja varmempi äiti kuin olin Meten vauvavuotena.

Ja niin, olen nyt todistanut ajattelevani erittäin keskiluokkaisesti ja olevan henkiseltä iältäni lähempänä keski-ikäistä kuin teiniä. Mutta siinä ne nyt on, mun unelmat ja haaveet. Tän postauksen viimeistelyyn meni multa kokonaiset kaksi viikkoa.Mietin todella hartaasti näitä tärkeimpiä unelmiani ja huomasin siinä,miten eri tavalla ajattelen elämää nyt, kuin vielä muutama vuosi sitten. Joskus 22 vuotiaana haaveilin enimmäkseen kunnollisesta poikakaverista, kaksiosta, matkustelusta ja tosi timmistä kunnosta. Jonkinlainen pinnallisuus ja elämysten perässä juokseminen on karissut  ja tilalle on tullut tarve juurtua ja kuulua jonnekin. Joten jos joku ikinä kysyisi multa, miksi en koe ikäkriisiä enää, vastaisin, että vanheneminen on ollut parasta mitä mulle on tapahtunut (heti lapsen ja miken lisäksi).

• Mia

 

someone to you-Banners