Ihan hullua

Olemme nyt vauvan kanssa kahdestaan kotona. Mikke lähti alkuviikosta operaatioon ja palaa takaisin vasta kesän lopulla. Siitäkin huolimatta, että minulla on ollut syyskuusta asti aikaa  valmistautua, olen nyt istunut iltaisin kotona pala kurkussa . Olen aika varma, että vallitsevat rajoitukset ja kaikinpuolin epävakaa kevät  ovat lisänneet ahdistustani. Pitikin sattua juuri nyt, kun kaipaisin eniten  sitä toista. Olen hakenut päiviini lohtua ulkoilusta ja ruuanlaitoista ja iltoihin teestä, lämpimistä suihkuista ja puheluista siskolleni. Olen selannut pinterestiä ja suunnitellut tyttöni yksivuotis-juhlia (ne ovat vasta heinäkuussa, mutta sitäkin parempi). Tilasin uuden jumppamaton ja aloitin kotijumpat, (olisi ihan mahtavaa jos saisin karistettua nämä mammakilot).

Mitä koronaan tulee, olen todella onnellisessa asemassa, sille se ei oikeastaan vaikuta minuun juuri mitenkään. En ole vaarassa menettää työpaikkaani, eikä minulla ole kouluikäistä lasta, jota joutuisin opettamaan kotona. En myöskään kuulu riskiryhmään, ja voisin helposti pysyä kotonani vaikka juhannukseen asti, ilman että siitä olisi haittaa kenellekään.En ole sijoittaja enkä yksityisyrittäjä, jonka elanto sulaa koronan myötä. Minun matkani ei ole peruuntunut, sillä en ole ollut aikeissa matkustaa Suomen ulkopuolelle aikoihin. En ole ns. menettänyt mitään.

Ja silti iltaisin vähän ahdistaa.

Olen päättänyt hyväksyä tilanteen. Nyt on vähän perseestä, mutta kohta tämäkin loppuu. Koitan hakea positiivisia kulmia. Koronan myötä  on herännyt paitsi huolta, myös mahtava tsemppi. Somessa haastetaan kavereita ja jaetaan kuulumisia. Halu selvitä yhdessä on valtava. Olen varma, että kun aikanaan palaamme normaaliin, osaamme kaikki arvostaa sitä enemmän. Siihen asti on vain pidettävä pää kylmänä ja luotettava, että tästä selviää.

-mia