Marraskuun kuulumisia
Mulla on ollut työn alla lukuisia blogipostauksia, mutta joku ihmeen (henkinen)jumi on estänyt mua postaamasta niistä yhtäkään. Se sama jumi on myös vaikuttanut mun opiskelumotivatioon, sekä yleiseen fiilikseen.
En muistaakseni viime vuonna kokenut lainkaan marraskuista masennusta ja olinkin jo melkein unohtanut miltä tuntuu, kun kaikki on enimmäkseen ankeaa eikä mikään huvita.
Tästä ei kannata sinällään huolestua, sillä olotila on mulle tosi tuttu ja tiedän että joulu korjaa taas kaiken. Sillä välin pitää vaan pinnistää ja osin pakottaa itsestään niitä viimeisiä mehuja.
Opinnot pitävät tällä hetkellä sisällään kirjanpitoa, matikkaa,ruotsia, projektijohtamista sekä juridiikka. Alku syksyn into on tosiaan jäänyt sinne jonnekin, ja viimeiset viikot olen lähinnä pakottanut itseäni tekemään töitä. Mutta sellaista se välillä on. Onneksi olen kuitenkin optimistinen ja luulen että tammikuussa saan taas kiinni opiskelumotivaatiosta.
Joulua odotan jälleen innolla. On ihanaa nähdä taas perhettä ja nauttia kiireettömästä yhdessäolosta. Ostimme junaliput Pohjanmaalle jo hyvissä ajoin ja saimme lisähinnasta oman 4 hengen hytin. Ihanaa! Helpottaa niin paljon tällä porukalla matkustamista, kun on tilaa kaikille tavaroille ja taaperokin voi liikkua vähän vapaammin.
Mun joululomaan on enää 3 viikkoa. Siihen mahtuu ainakin aika monta tenttiä, yhdet juhlat (isovanhempien 60. hääpäivä), parit tosi pienet pikkujoulut, lahjaostokset, joulusiivous ja muutama työvuorokin. Eli enimmäkseen ihan kivoja juttuja ja luulen että blogiakin tulee vielä päivitettyä ennen joulua.
Näihin tunnelmiin!
Mia