Tämä poikkeuksellisen helteinen alkukesä on saanut aikaan kaikenlaista uutta ja outoa. Ensimmäistä kertaa sitten lapsuuteni, huomaan että olen päivettynyt jo ennen juhannusta. En rusketu yleensä kovinkaan helpolla, jos ollenkaan. Enkä siksi ole kesäisin jaksanut palvoa aurinkoa, on ollut muutakin tekemistä. Olen myös ennen lastani ollut jokaisen kesän töissä ilman kunnollisia kesälomia, eli ulkona olo on kuitenkin jäänyt vähälle.

Kun ottaa huomioon, mitä tuhoa liiallinen auringolle altistuminen tekee iholle, en ole yhtään pahoillani menneistä kesistä. Mitä nyt vähän kaduttaa muutamat ylilyönnit itseruskettavien kanssa. Tässä kun ikää alkaa olla jo vähän enemmän, olen herännyt siihen todellisuuteen, ettei nuorelta näyttäminen ole enää ihan niin itsestäänselvää kuin 21-vuotiaana. On tehtävä valintoja.  Itse olen valinnut esimerkiksi varjoissa luikkimisen ja spf 50-aurinkovoiteen jakamisen yhdessä vauvani kanssa. Tämä combo on toiminut siinä määrin, etten ole palanut lainkaan, mutta toisin kuin luulin, nahkani on muuttanut väriään lakananvalkoisesta, maitokahviin. Ja hitsi se näyttää muuten kivalta. On niin ristiriitaista, että päivettynyt iho näyttää lähes aina terveemmältä ja hehkeämmältä kuin normaali. Vaikka totuushan on toinen.

Tukka hyvin, kaikki hyvin.

Kesä on myös erityisen ihanaa aikaa  tällaiselle blondille. Auringon vaalentama tyvi sulautuu paljon luonnollisemmin värjättyyn latvaan kuin milloinkaan. Olen kuitenkin lähes joka syksy menettänyt hetkellisesti järkeni, ja värjännyt hiukseni tummemmaksi. Nyt lupaan ja vannon, etten tee sitä enää itselleni. Olen katunut joka kerta, ja paluu blondiin on yksi helkkarin työmaa.

Sitruunavaalennus

Törmäsin eilen Instagramissa vanhaan kunnon sitruuna-vaalennukseen ja kieltämättä innostuin. Jo ihan mielenkiinnosta haluaisin kokeilla, mitä auringon vaalentavasta vaikutuksesta voi parhaimmillaan saada irti. Ajattelin loppuviikosta kokeilla ja napata kuvat, että näkee oikeasti tapahtuuko mitään. Homma vaikutti sopivan yksinkertaiselta: tyhjään suihkepulloon laitetaan 2/3 osaa sitruunanmehua ja 1/3 osaa vettä, pieni ravistus ja suihketta hiuksiin. Sitruunahappo avaa hiussuomuja, ja auringon lämpö ja uv-säteily hoitavat loput. Mikä voisi mennä vikaan?

-Mia

Olen jälleen vanhentunut. Tuntuu oikeastaan ihan kivalta, en ole esimerkiksi jaksanut kriiseillä lähestyvää kolmeakymppiä ja katoavaa nuoruutta, koska se olisi vain typerää.

Heräsin aikaisin aamulla ja kävin tutkimassa naamaani vessan peilistä, en löytänyt finnejä enkä ryppyjäkään. Mahtavaa! Olen siis viimein saavuttanut tilan, jossa en tarvitse clerasilia enkä anti-ageing- voiteitakaan.

Olen syntynyt 11.6 ja minulle on ollut pienenä aivan erityisen tärkeää, että synttärit juhlitaan nimenomaan oikeana päivänä. Mikään muu ei vaan tunnu samalta. Olen tietenkin joutunut joustamaan lapsellisesta periaatteestani  näiden vuosien aikana, mutta silti huomasin kuinka sisäinen lapsi minussa mökötti pitkin päivää. (sillä en juhlinut vielä tänään).

Vaikka varsinaista ikäkriisiä ei tänään koettu. olen silti taipuvainen ahdistumaan omista synttäreistä enemmän kuin iloitsemaan. En esimerkiksi järjestä itselleni oikeastaan koskaan juhlia, en vain kykene. Pelkään aina sitä, että järjestäisin juhlat itselleni ja kukaan ei tulisikaan paikalle. Nyyh.

Minulle mieluisin tapa vanhentua, on ollut karata jonnekin. Edellisinä syntymäpäivinä minut on voinut bongata mm. Helsingistä ja Tallinnasta. (Varmasti olisin lähtenyt pidemmällekin, jos vain budjetti olisi antanut myöten). Tänä vuonna suuntaan Ruovedelle ystäväni mökille, joka on ehkä yksi ihanimpia paikkoja, mitä tiedän.

Tänä vuonna kiusaan itseäni ja noudatan melko tiukkaa ruokavaliota, mikä tarkoittaa sitä etten juurikaan herkuttele. Mökillä aion kuitenkin nauttia lasin valkkaria ja toisenkin.

Ostin itselleni pienen synttärilahjan, mutta paras lahja tulee vasta kolmen viikon päästä kotiin. Puolisoni kotiutuu Libanonista ja elämässä on taas kaikki  kohdallaan. Kevät on kieltämättä sujunut yllättävänkin hyvin, enkä ole kertaakaan vollottanut ikävääni. Hemmetti, en ole tainnut edes valittaa kertaakaan. Mutta ihan rehellisesti sanoen, nämä kuukaudet ovat olleet toisinaan aika ankeita, ja välillä olen kokenut aika raskaaksi sen, että olen ollut yksin tyttömme kanssa. Kyllä sitä kultaa osaa taas arvostaa, kun sen joskus saa kotiin.

Kaiken kaikkiaan on kiva olla 27-vuotias. Tunnen itseni hyvällä tavalla aikuiseksi, mutten vanhaksi. Elämässä on tällä hetkellä asiat aika mukavasti ja mulla on aika selkeät sävelet myös tulevaisuuden suhteen, ja se tuntuu kivalta.            -mia