Jos nyt vähän laihtuisin
Olen tällä hetkellä hieman pettynyt itseeni. Kirjoitin blogiini heinäkuussa, kuinka armelias ja sinut olen kehoni kanssa. Silloin todella koin olevani tyytyväinen ensimmäistä kertaa vuosiin. Nyt muutaman viikon ajan, olen kuitenkin huomannut palaavani vanhaan ajatusmalliini. ”Jos nyt vähän laihtuisin” = olisin kauniimpi ja onnellisempi. Tämä ajatus on kulkenut mukanani nyt 17 vuotta. Olen laihtunut ja laihduttanut oikeastaan koko ikäni. Noudattanut dieettejä ja repsahtanut.Saanut tuloksia ja väsynyt. Laskenut kaloreita. Punninnut kaurahiutaleita. Ollut syömättä. Luopunut milloin sokerista milloin alkoholista. Mussuttanut juustohamppareita, ja ollut välittämättä.
Luulin hetken aikaa jo päässeeni yli näistä ajatuksista, kunnes pysähdyin toissapäivänä peilin eteen puristelemaan makkaroitani ja vetämään mahaa sisään. Jos nyt vähän laihtuisi. Kaikkein mielenvikaisinta tässä ajatusmallissa on se, että minä olen ollut laiha ja halunnut silloinkin laihduttaa. Aina löytyy jostain puristettavaa, silloinkin kun vaaka näyttää alipainoa. Laihuus ei tehnyt minua onnelliseksi, eikä saanut minua tykkäämään itsestäni yhtään sen enempää. Laihuus ei auttanut löytämään poikakaveria, eikä tehnyt minusta tippaakaan itsevarmempaa. Sitä mukaa kun kehoni kutistui, myös nälkäni kasvoi. Asetin itselleni yhä tiukempia ja epärealistisimpia tavoitteita. Muistan esimerkiksi tavoitelleeni vatsaa, johon ei tulisi yhtään makkaraa istuessa. Eihän se ole helvetti vieköön edes mahdollista.
Noista ajoista on nyt kulunut 6 vuotta, ja painoa sekä elämänkokemusta olen kartuttanut 15 kiloa. En aikuisten oikeasti haluaisi mistään hinnasta enää palata noihin aikoihin. Siltikin minua surettaa, etten yhä tänäpäivänäkään ole onnistunut luopumaan laihuuden tavoittelusta.Huolimatta siitä, että olen jo kertaalleen kulkenut sen polun päätyyn asti.
Osa minusta haluaa saada tuloksia tässä ja heti. Osa minusta muistaa vieläkin omenan kalorit.Osa minusta on valmis tulostamaan vanhan bikinidieettini jääkaapinoveen, liittymään kiloklubin (tai painonvartijoihin tai johonkin iloisten laihduttajien joukkueeseen) ja nousemaan puntarille heti huomenna ottamaan lähtöpainoa. Mutta en aio tehdä mitään näistä. Tiedän, että jaksaisin vetää dieettiä monta viikkoa, ehkä jopa muutaman kuukauden. Kunnes en enää jaksaisikaan. Olisin jälleen pettynyt itseeni, enkä pitäisi kehostani yhtään sen enempää, kuin aiemminkaan. Minun on todennäköisesti tehtävä kehoni ja mieleni kanssa töitä koko lopunelämääni, mutta luotan siihen, että iän myötä tämä helpottuu. -mia