Olen aina ollut mukavuuden haluinen pukeutuja. Viime aikoina olen vienyt tämän taipumuksen ihan uusille urille. Jalassa on nykyään poikkeuksetta legginssit ja lenkkarit (joojoo lengginssit ei ole housut). Ylisuuret yläosat piilottaa mukavasti vatsamakkarat jopa istuessa. Mikään ei kiristä eikä purista. Mahtavaa!
Parhautta on erityisesti se, että tällä minimaalisella effortilla olen aivan trendien aallonharjalla. Lyhyen googlettelun jälkeen tulin siihen tulokseen, että tästä kaikesta on kiittäminen Kim Kardashiania. Aivan huikeaa, että kykenen jäljittelemään tätä palkittua ja kiisteltyä muoti-ikonia siitäkin huolimatta, etten ole pahemmin piitannut juosta muodin perässä.
kuva : shutterstock
Toki muodista on moneksi ja trendejä tulee ja menee. Olen silti enemmän kuin mielissäni tästä muodin uudesta rennommasta suunnasta. Alusvaatteista lähtien kaikkea saa saumattomana ja strechinä. Muoti venyy ja mukautuu erilaisille vartaloille. Tänä kesänä kiitin luojaani (Kim Kardashianin lisäksi) pyöräilyshortseista. Olen aivan liian monta kesää kärsinyt järjettömissä minishortseissa, jotka koosta riippumatta hinaavat kohti persvakoa. Tänä kesänä ei tarvinnut kertaakaan nykiä pöksyjä alaspäin, mikä helpotus! Vielä kun muotiin tulisi lyhyet naiset! Olen itse vaivaiset 158cm pitkä ja juuri sopivasti siinä rajamaastossa että voisin ostaa vaatteeni lastenosastolta, jos minulla ei olisi rintoja ja lantiota. Ostan siis ihan naistenvaatteita, mutta joudun aina käärimään lahkeet ja rullaamaan hihat, huokaus.
Olen tässä lämmitellyt uudelleen saliharrastustani ja on kieltämättä kätevää kun pääsen samoilla kotiryysyillä treeneihin, ruokakauppaan ja vaikka kaverin kanssa kahville jos niikseen on, ilman että kukaan kummeksuu vaatteitani. Toki, kuten Kim, myös minä tajuan pukea päälleni parempaa seppälää jos tilaisuus niin vaatii. En minäkään ihan joka mestaan joogapöksyissä hiihdä. Siltikin nimenomaan arkipukeutumisessa minulle passaa paremmin kuin hyvin nämä semi sporttisen trikoot. Onko siellä ruudun takana muita kiitollisia? -mia
Tyttöni on nyt viiden viikon ikäinen ja hän on todella taitava vauva. Hän syö,nukkuu,kakkaa ja kasvaa aivan kuten vauvojen kuuluu. Mitä minuun tulee, olen vieläkin aivan pihalla ja alan pikkuhiljaa epäillä opinkohan koskaan tätä äitiyttä. Jokainen päivä tarjoaa minulle jotain uutta opittavaa. Kuluneella viikolla olen ottanut haltuun libero-kerhon, järjestänyt uusia neuvolakäyntejä, googlettanut vauvauinti-ryhmiä, etsinyt spotifysta tuutulauluja, soittanut seurakuntaan sekä vertaillut sittereitä ja leikkimattoja. Ja nyt on vasta tiistai. Yöpöytäni on hiljalleen täyttynyt erilaisista vanhemmuus- ja vauvanhoito-oppaista. Luulen, että saan ne luettua kun vauvani täyttää 18 vuotta. Tämä äitinä oleminen on ihanaa ja ihan hemmetin outoa samaan aikaan. Tässä kun istun läppäri sylissä hörppimässä aamukahviani (klo 14.10) en voi kuin ihmetellä mihin olen oikein ryhtynyt. Googletan nykyään jatkuvasti vauvaan liittyviä asioita, itseasiassa niin paljon, että hakukoneesta on tullut minulle sekä ystävä että vihollinen. Netin mamma-palstoista pysyttelen kaukana. Mikään ei ole niin pelottava kuin anonyymi-äiti.
Tiesin jo melko nuorena haluavani äidiksi jonain päivänä. Siltikään en osannut lainkaan varautua siihen, kuinka kokonaisvaltaista äitinä oleminen on. Pääni on täynnä vauvaa ja vaikka kaipaankin omaa aikaa ja saan sitä, alan aina miettiä pienokaistani. Eilen kävin ensimmäistä kertaa spinningissa synnytyksen jälkeen ja joka toinen ajatus oli vauvaan liittyvä. Oikeastaan tämä huvittaa minua, tiedän että puolisoni ottaa vanhemmuuden paljon rennommin ja itsekin voisin ihan hyvin hellittää. En minä oikeasti ole tällainen ressaaja, minun ei vaan koskaan aikaisemmin ole tarvinnut olla näin vastuullinen aikuinen kuin nyt. Tuntuu että olen lyhyessä ajassa kasvanut monta senttiä aikuisuutta.
Tässä lopuksi vielä listattuna muutamia vanhemmuuden tuomia konkreettisia muutoksia
Joko hotkin lämpimän ruokani nopeasti nyt tai nautin sen kylmänä sitten joskus.
Vessassa istun ovi auki ja huutelen olohuoneeseen ”äiti on täällä,äiti on täällä”
Suihkussa käyn vasta kun lapseni isä siitä minua kauniisti muistuttaa
Kakka on hieno juttu: huudahdan ihastuksesta joka kerta kun vaipassa on kakkaa
Kun minulta kysytään mitä kuuluu, kerron mitä vauvalle kuuluu.
Tyttöni on nyt viiden viikon ikäinen ja hän on todella taitava vauva. Hän syö,nukkuu,kakkaa ja kasvaa aivan kuten vauvojen kuuluu. Mitä minuun tulee, olen vieläkin aivan pihalla ja alan pikkuhiljaa epäillä opinkohan koskaan tätä äitiyttä. Jokainen päivä tarjoaa minulle jotain uutta opittavaa. Kuluneella viikolla olen ottanut haltuun libero-kerhon, järjestänyt uusia neuvolakäyntejä, googlettanut vauvauinti-ryhmiä, etsinyt spotifysta tuutulauluja, soittanut seurakuntaan sekä vertaillut sittereitä ja leikkimattoja. Ja nyt on vasta tiistai. Yöpöytäni on hiljalleen täyttynyt erilaisista vanhemmuus- ja vauvanhoito-oppaista. Luulen, että saan ne luettua kun vauvani täyttää 18 vuotta. Tämä äitinä oleminen on ihanaa ja ihan hemmetin outoa samaan aikaan. Tässä kun istun läppäri sylissä hörppimässä aamukahviani (klo 14.10) en voi kuin ihmetellä mihin olen oikein ryhtynyt. Googletan nykyään jatkuvasti vauvaan liittyviä asioita, itseasiassa niin paljon, että hakukoneesta on tullut minulle sekä ystävä että vihollinen. Netin mamma-palstoista pysyttelen kaukana. Mikään ei ole niin pelottava kuin anonyymi-äiti.