Tasan ei käy kotityöt
Nipotan ja nalkutan nykyään vähän kaikesta kaiken aikaa. Ja silloinkin kun en, niin mieli tekisi. Mulle on aina ollut tärkeää, että kotona on siistiä ja tavarat on paikoillaan. En pysty rentoutumaan, enkä päästämään meille vieraitakaan, jos koti ei ole siisti. En tiedä pitäisikö tästäkin mennä terapiaan, mutta fakta on että haluaisin todella opetella tästä pois. Vauvalle en pysty vielä sentään nalkuttamaan, mutta omalle kullalleni tottakai.
Koen että äitiysloma on kallistanut pakkaa niin, että minä, joka vietän kotona nykyään lähes 24/7, teen jatkuvasti kotitöitä. Pyöritän pyykit, hoidan tiskit,hoidan vauvan, käyn kaupassa, teen ruuan, hoidan tiskit, hoidan vauvan, pesen pyykit jne. Välillä tuntuu etten edes tunnista itseäni. On kuin tilalleni olisi tullut joku tantta, jonka suurin intohimo on kotityöt. Ei nimittäin ole. Puolisoni tekee pitkää päivää ja herää töihin kukonpierun aikaan, joten tuntuu loogiselta tehdä suurin osa kotitöistä. Ongelma piilee siinä kun hän saapuu kotiin. Minä en nimittäin vielä silloinkaan kehotuksesta huolimatta voi hellittää. Pakko jatkaa niitä pyykkejä tai vähintään viedä roskat. Välille kultani auttaa ripustamalla pyykit tai tekemällä ruuan, mutta silloinkin huomaan pinnani kiristyvä. Ihan vaan, koska työnjälki ei ole samaa,kuin itse tekisin. Tässä kohtaa tekisi mieli huokaista, Jeesus ota ratti.
Tiedän etten ole ainoa lajiani. On tutkittu, että suomalaiset pariskunnat riitelevät enimmäkseen kotitöistä ja rahasta. Muistan myös lukeneeni, että yhä edelleen naiset tekevät suurimman osan kotitöistä. Sinkkuna muistan vielä miettineeni, etten minä ainakaan aio olla se, joka tekee kotona kaiken ja riitelee vielä siihen päälle. hah. Tässä sitä ollaan, enkä tosiaan tiedä mitä tekisin. Yritin mennä lakkoon , lopettaa jatkuvan hääräilyn ja antaa töryn kertyä, sekä pyykkivuoren kasvaa muutaman päivän ajan. Ei toiminut. Alkoi ahdistaa ja oli pakko siivota. Olin jälleen tyytyväinen ja sitten taas ärtynyt, koska se olin minä joka siivosin. Taas prkl. Juttelin tyttökaverini kanssa asiasta. Oli nimittäin pakko saada toinen näkökulma. Tultiin siihen tulokseen, että ongelman juuri on kenties siinä, että (meidän) miehet sietävät sotkua ja niitä pyykkiläjiä paljon kaemmin. Jos tämä siivousahdistus olisi yhteinen, niin todennäköisesti meillä siivottaisiin yhtäpaljon.
On myös ihan käsittämätön mysteeri, että ennen kuin muutimme yhteen, kultani poikamiesboksi oli aina siisti. Vasta yhteenmuuttomme jälkeen löysin ensimmäiset sukat ja kalsarit lattialta. Olisi hauska kuulla miten muilla pariskunnilla kotityöt jakaantuvat. Onko siellä joku kohtalotoveri? -mia