Tunnustan: blogin pitäminen nolottaa

Olen kertonut blogistani tähän mennessä tasan kahdelle ihmiselle, poikaystävälleni ja parhaalle kaverilleni. Otin viime viikolla valtavan harppauksen ja linkitin vähin äänin blogini omalle instagram-tililleni. Olen aivan todella onnellinen joka kerta kun selaan google analyticsia ja huomaan että blogiani on luettu. Haluan ajatella, että lukijani on joku tuntematon tuolla jossain. En tiedä miksi minua jännittää ajatus siitä, että joku minut jo tavannut pääsee kurkistamaan ajatuksiini. Enhän minä edes jaa täällä blogissa mitään kovin radikaalia.

Olen perusluonteeltani aika yksityinen. Harkitsen tavallisesti aika paljon mitä itsestäni jaan. Toki läheisten kanssa pääsen helposti myös pintaa syvemmälle, enkä pelkää näyttää omaa haavoittuvuuttani. Olen tähän mennessä julkaissut blogissani alle kymmenen postausta, ja valehtelematta olen harkinnut jokaisen postauksen joka ainoaa sanavalintaa hyvin paljon. En halua vahingossakaan antaa vääränlaista kuvaa itsestäni. En ole koskaan harrastanut minkäänlaista someavautumista hyvässä tai pahassakaan. Olen tottunut pitämään mielipiteeni ihan omana tietonani. Ihailen ja samaan aikaan ihmettelen ihmisiä, jotka avaavat suunsa rohkeasti, eivätkä liioin murehdi mitä muut miettivät. Olisinpa minäkin edes hitusen sellainen. Faktahan se on, ettei kaikkia voi eikä pidäkään miellyttää.

Toivon että jokaisen postauksen myötä pelkoni ja jännitykseni helpottaa. Että en enää harkitsisi ihan jokaista sanankäännettä. Bloggaaminen helpottuu ja nopeutuu huomattavasti kun onnistuu vapauttamaan itsensä ja antaa vain tekstin tulla. Sillä kirjoittaa minä haluan. Se on se syy miksi tähän ryhdyin (tarvitsen  myös mammalomalleni jonkin harrastuksen). Nyt jos koskaan elämässäni on otollisin hetki pitää blogia. Lily-portaalia selanneena vaikuttaa, että täällä on paljon myös muita äitejä blogeineen. Ajatus siitä, että minäkin olen vain yksi blogin kirjoittelija muiden joukossa helpottaa jo paljon tätä kummallista ahdistustani.

Miten te muut olette selättäneet tällaiset ajatukset, tai onko niitä ollut laisinkaan?  -mia