Taiteilija työssään

Residenssin toisella viikolla työskentely jatkui sateisessa kelissä ja patsaiden parissa. Eniten työskentelimme näillä kolmella.

Myötäinen 

Tekijä: Toivo Kultti (s. 1918 Tampere, k. 2009 Maalahti)
Vuosi: 1986
Sijainti: Vännin puisto, Tarvontorin ja linja-autoaseman välissä

Vännin puiston, Tarvontorin ja linja-autoaseman välissä sijaitseva myötäinen herätti jo saapuessamme kiinnostusta. Rauman yrittäjäpatsas viesti meille vahvasti voimaa elämän vastoinkäymisissä, kuorman tai taakan kanssa tasapainoillen. Naisen kehonkieli toi mieleen myös Titanicin, meren tyrskeen, keulakuva naisen. Mieshahmosta taas ilmoille lausuttiin mm Voimistelija, Rautavuori. Kumman taakka on painavempi: Naisen vai Miehen.

Patsas joutomaan vieressä. Patsaan sijainti hämmensi sillä se on hieman syrjässä ja tuijottaa tyhjyyteen.

Tasala Vilkk ja Hakkri Iiro

Tekijä: Kauko Räike
Vuosi: 1960
Sijainti: Keskuspuisto

Kuva: Lelia Byron

Lähdimme tutkimaan keskuspuistossa sijaitsevaa Tasala Vilkk ja Hakkri Iiro merimiespatsasta. Patsas sijaitsee leikkipuiston sekä ihanan puistokahvilan vieressä. Munkkisuositus!! Katsoimme kahta kaverusta suljetulla kannella, jonka alla kimmeltää vesi. Nämä kaverukset katsoivat kohti hotellia ja satamaa, kotia jossa ehkä joku odottaa.

Kävimme patsaan luona useamman kerran pohtimassa sitä eri suunnista ja tulokulmista.

Ensimmäisellä kerralla huomiomme kiinnittyi tämän patsaan kohdalla kahden hahmon väliseen yhteyteen. Yhteiseen tasapainoon mutta silti hahmojen väliseen etäisyyteen. Kumman pää on kumman harteilla. Onko se painolasti? Muotokieli toi mieleen myötäinen -patsaan taakkoineen.

Patsaan hahmot nojaavat vahvasti vasemmalle. Taaempi hahmo tähystää edessä olevan hartialle, kädet ovat ruorissa. Tästä heräsi keskustelua siitä, kuka laivaa ohjaa. Kenellä on vastuu ja ketä kuunnellaan. Tasapaino ja yhteistyö nousivat vahvoiksi teemoiksi. Myös keskinäisessä työskentelyssämme olemme pohtineet samoja teemoja työn kuormasta ja jaosta esimerkiksi taiteellisten päätösten suhteen. Kuten Myötäisessä, tämänkin kohdalla pohdittiin henkilökohtaisen ja työn välistä tasapainoa. Mikä on oman haaveen hintaa.

Patsaaseen kuuluvan vesielementtin on suunnitellut arkkitehti Eero O. Kari. Joskin se on tällä hetkellä poissa käytöstä. Patsaan vieressä onkin lankuista tehty eräänlainen kansi. Riski arvioinnin jälkeen päätimme käyttää sitä teoksessamme. Veden puuttuminen päätyi myös yhdeksi teoksen teemoista. Yllätävän monesta Raumalaisesta patsaasta puuttuukin tällä hetkellä vesi, mutta tästä myöhemmin lisää.

Patsaan jalustaan on kirjoitettu ” Ulos maailmaha viä / meijä jäljetön diä”. Tie, johon ei jää jälkiä, tarkoittaa merta. Jäimme pohtimaan laivojen jälkeensä jättämiä aaltoja. Niitä kaikuja joita aiheutamme, ja jotka vaikuttavat muiden valintoihin.

Ammensimme inspiraatiota myös Rauman merimuseosta, josta löysimme myös eräänlaisen Morihahmon.

Toteutimme patsaan luona myös patsas pop- upin lauantaina 16.7.

Sää oli erittäin sateinen ja kolea. Emme olleet laittaneet esityksellemme säävarausta, mutta myräkästä huolimatta saimme paikalle kourallisen katsojia.

Kolme sulotarta

Tekijä: Kerttu Horila
Vuosi: 1999
Sijainti: Kesällä Rauman kanali, talvella Rauman puutarhan tiloissa. Veistoksen keraaminen toisinto Rauman uimahallissa.

Näiden patsaiden luona tarina lähti syvenemään nopasti ja liikkeen ympärille kehkeytyi ääniä. Etäisyydet houkuttelivat äänen ja liikekielen leikkiin, ja huomasimme pian huhuilemamme toisillemme kanaalin toisilta puolelta.

Patsaan ”kosija”on vuosien varrella vaihtunut ja alkuperäisen kosijan tunnistaakin (ikä)neitojen asennoista.

Tällä hetkellä kosijana on kuitenkin hieman iäkkäämpi sammakkoprinssi.Parhaat päivänsä jo nähnyt Rupikonna.

Vaikka miehet vaihtuvat ei se näitä leidejä hetkauta. Joskin eräässä heistä on aistittavissa erilaista iloa ja toivetta kosijaa kohtaan.

ps. Alkuperäinen kosija on ollut Väinämöinen.

Pitsiviikkojen  tuntua on jo ilmassa. Ihmisiä riittää mukavasti ja puhetta kuulee ensiviikon ohjelmasta, ja siihen valmistumisesta.

Miasma Fogkin valmistelee yleisölle avoimia esityksiään, ja avoimet harjoitukset jatkuvat esitykseen asti. Jalkautumisen teema jatkuu esityksessämme, joka koetaan kävellen Vanhassa Raumassa. Esityksessä punoutuvat yhteen heinäkuun patsas kokemukset ja uudet keholliset tulkinnat.

Patsaiden tarinoihin johdatteleva kierros 27.7. klo 18.00. Lähtö Rauma Flikk -patsaalta, taidemuseon edestä.

Tulevat pop- up esitykset:

Sunnuntai 24.7 klo 12.30 Vanhan Raatihuoneen (Rauman Museo) sisäpiha

Torstai 28.7 klo 12.30 Vanhan Raatihuoneen (Rauman Museo) sisäpiha

Torstai 28.7 klo 18 Liffander (Taiderauma, Kauppakatu 20)

-Miasma Fog/ Anne ja Vilma

kulttuuri museot-ja-nayttelyt tapahtumat-ja-juhlat suosittelen
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *