Lasten sosiaaliseen elämään puuttuminen…

Minä miehenä ihmettelen jälleen, kun rivitaloyhtiömme pihan rouvilla riittää aikaa puuttua lasten sosiaaliseen elämään. Tytäräni joka päivä ulos ruinaava pikkutyttö ilmoitti yhtenä päivänä, että hän ei voi leikkiä, koska hänellä on kaverisynttärit. Kun tytär ihmetteli, miksei häntä oltu kutsuttu, niin sieltä tuli äiti kertomana, että ”takapihalle ei mahdu kuin parhaat kaverit” Oikeasti. Siinä, viisivuotiaalle, lapsensa parhaalle kaverille, päin naamaa.

Sama nainen on itketteänyt minun myös poikaani pari kertaa ja olen käynyt asiasta keskustelemassa. Toisiin vaan ei tunnu järki tehoavan. Hän joko vihaa lasteni kaksikielisyyttä (pidän tätä rekkalesbon näköisen naisen kaiken vihaamista pidän validina kommenttin päästyäni kuuntelemaan, miten hän paria riviä minun edellä vihasi kaikkia mainoksia ennen John Wickin alkua), minua tai ehkä vaimoani, joka on pirteä, virkeä, treenattu ja menestyvä. Me toki kutsumme vastapalloon meidän mukuloiden synttäreille, koska emme halua kostaa tai kiusata.

Toisen perheen äiti taas jaksaa huudella poikien leikkien väliin kommentteja heidän rooleistaan leikeissä. Yli piha-aidan, meidän pihalle, jossa hän ilmeisesti kuuntelee kuin haukka lasten puheita. Meidän pihalla nyt vaan mahtuu leikkimään, ilmeisesti ainoana koko rivitaloyhtiössä, sillä meillä ei ole istutuksia vaan tilaa potkia sitä palloa.

Mistä moinen energia? Miten jotain voi kiinnostaa näin paljon alle  10-vuotiaiden elämä. Meillä on ovi auki kaikille, kaikki sisällä olevat saavat ruokaa ruoka-aikaan, uima-altaaseen saa mennä vaikka minä en tuntisi ja minulla riittää rakkautta muidenkin lapsille. En ehkä tiedä heidän nimiään, mutta koska he ovat lapsia, he ovat viattomia ja suojeltavia. Olen välillä miettinyt, että tässä taloyhtiössä ei varmaan kesällä pääsisi yksikään lapsi uimaan rannalle ilman minua. Tuolla ne istuisivat hiekkalaatikon reunalla tarkassa valvonnassa.

Kertokaa oi viisaat naiset,  miksi?