Minä olen aina ihaillut naisten tasapainottomuutta. Naisten henkinen elämä on kuin heidän ajotaitonsa. Kuin laidasta laitaan sahaava auto kehä kolmosen ja kolmostien liittymässä. Oikealta ohi, vilkut lentelee, välillä totaalinen stoppi kaistottautumiskaistalle, että saadaan googlen reittiopas toimimaan. Lapsia ei väistetä suojatiellä. Niitä ei huomata. Katse on kiinnittynyt joko kauakaisuuteen tai kännykkään.

Minä rakastan hormonikiertoa. Rakastan sitä, miten naisesimiesten superego työntyy syrjään, raivo nousee pintaan, miten toisten koko työuraan vaikuttavia päätöksiä tehdään sekunnin sadasosassa lähettämällä mailia ja soittamalla puheluita sinne tänne.

Olin aikoinaan parissakin puhuttelussa. Nuorella naisjohtajalla meni hermot. Ensin kahvipöydässä. Hän haukkui ”ällöttävän miehen” naapurijaoksesta ja vaati minut puhutteluun koska nukuin kahvitunnilla (vauva-aika kotona). Sain kirjallisen varoituksen. Se peruttiin ylemmän päällystön toimesta. Seuraavalla viikolla PMS (post mOnstruaalinen syndrooma) oli ohi. Silloin hän iski alaistaan (”lähdetkö ratsastamaan mun kanssa illalla”)

Seuraava puhutteluni tuli liiallisesta salilla käymisestä. Huomautin, että hän käy päivässä viidesti tupakalla. Se on tunti työajasta. Raivoa. Menkat. Kuulin hänen puhuvan parkkipaikalla, miten miehet eivät voi ymmärtää miltä tuntuu, kun hormonit vievät mennessään. Voi kyllä, kyllä me voimme ymmärtää. Jopa hyväksyä.

Minä rakastan naisia.

Mikä on superego? (Ego-superego-ID)

ID on eläimellinen, vaistonvarainen, puhetta ymmärtämätön Mrs. Hyde. Mrs. Hydeen voi törmätä pikkujouluaikaan ravintoloissa esim. Vantaan Sokos-hotellin tiskillä tai Viikkarilla. Mrs. Hyde on ottanut reippaasti viinaa, saanut kosketuksen syvimpään itseensä ja päättää testata markkina-arvoaan, koska se oli ihan hyvä 20 vuotta aikaisemminkin. Siinä unohtuu aviomies, lapset ja järki. Siinä mennään vaiston varassa.
Well, that was back then, you know.

Ego on tiedostava, järkevä minä. Naisilla on sellainen, vahvana. Superegon tehtävänä puolestaan on suodattaa Id:n ja Egon välisiä keskusteluita. Alkoholi on Egon pahin vihollinen.

20 vuotta on pitkä aika ja hyvin roikutettu kotiäitiys on saattanut monelta syödä ampiaisvyötärön. Alkoholi saa usein unohtamaan tämän. Se on ID:n idea. ID madaltaa aitaa. Life is hell.

Siinä missä ilmeisesti kaikki naapuruston rouvat tekivät tiedostavan valinnan syödä suklaaseen dipattuja ranskalaisia raskauden aikana, minun rouvani keskittyi raskauden jälkeen treenaamaan itsensä siihen kuntoon, ettei minun tarvitse hävetä häntä. En minä häntä häpeäisi tosi edes punkeronakaan. En vaan haluaisi häntä enää. Rakkaus ja intohimo eivät aina kulje käsikädessä.

Olen havainnut vihaiset katseet rivitaloyhtiömme ikkunoista lauantai-iltaisin, kun jätämme 4 – 8 vuotiaat lapset keskenään kotiin ja menemme vetämään HIIT-treenin salille.  Lapset ovat hyvä tekosyy olla treenaamatta.

Hormonit ovat hyvä syy tehdä paskoja päätöksiä.

Minä jumaloin pyöreitä, perseviä, polkkatukkaisia naisia, jotka istuvat leikkipihan penkillä vahtimassa kollektiivisesti ja täysin tasapainottomasti kaikkien lapsia. Minua hävettää käydä kysymässä, miksi minun poikani lähetetään itkien kotiin räpätyksen saattelemana. Näenhän minä sen. Mahaa turvottaa, silmäpussit, rasvainen tukka, finnejä, vihaa. Hormonit. Isää ne vihaa, ei poikaa.

Olen iloinen siitä, että saan opettaa pojalleni naisten kanssa olemista käytännön esimerkein.

Rakkaudella

TheManOfManyForms